Kaikki artikkelit

27.8.2024

Jerry Pillay: Kristinusko on merkityksellistä maailmanlaajuisten kriisien keskellä

Jerry Pillay ja piispa Teemu Laajasalo.

Jerry Pillay, Kirkkojen maailmanneuvoston (WCC) pääsihteeri piti Helsingissä 27.8. vahvan puheen, jossa hän käsitteli kristinuskon merkitystä nykyisen globaalin kriisin keskellä. Hän toi esiin sen, miten kristinusko on tänä päivänä merkityksellisempää kuin koskaan, ja kuinka kirkon tehtävä on elintärkeä maailman monikriisin keskellä. Kommenttipuheenvuoron piti Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Jerry Pillay on eteläafrikkalainen teologi ja kirkonjohtaja, jonka perheen juuret ovat Intiassa. Hän on toiminut Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteerinä kesäkuusta 2022 alkaen.

Pillay tunnetaan sitoutumisestaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, rauhan edistämiseen ja vapautuksen teologiaan, joka puolustaa köyhiä ja sorrettuja. Hän on myös osallistunut Etelä-Afrikan apartheidin jälkeiseen sovintoprosessiin ja korostaa kirkon roolia globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Pillay oli kutsuttu pääpuhujaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Lähetyskumppanuusneuvotteluihin.

Sivilisaation yhteinen kamppailu

Pillay kuvaili maailman tilannetta sosiologi ja filosofi Edgar Morinin kehittämän käsitteen avulla “monikriisiksi”. Se koostuu viidestä valtavasta ongelmasta: ilmastonmuutoksen kiihtymisestä, taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisestä, ihmisoikeuksien taantumisesta, hallinnan kriisistä ja lisääntyvästä väkivallasta. Pillay totesi, että nämä ilmiöt ovat yhteydessä toisiinsa ja heijastavat syvempää “arvokriisiä ja järjestelmien kriisiä”, jonka keskellä koko sivilisaatio kamppailee.

“Kyseessä on hengellinen kriisi, joka haastaa meidät syvällisesti pohtimaan uudelleen myrkyllisiä kulttuurisia arvojamme ja taloudellisia järjestelmiämme. Meidän on tarkasteltava niiden tuhoisaa vaikutusta mahdollisuuteen säilyttää lajimme ja elämä tällä planeetalla,” Jerry Pillay painotti.

Lähetys on aktivistista voimaa

Pillay korosti, että kirkon rooli ei rajoitu pelkästään hengellisiin asioihin, vaan se ulottuu laajemmin yhteiskuntaan. Lähetystyön merkitystä hän pitää erityisen suurena.

”Ehkä voisi sanoa, että lähetystyö on kristillisen liikkeen ‘terävin kärki’ – se aktivistinen voima kirkon elämässä, joka kieltäytyy hyväksymästä maailmaa sellaisena kuin se on. Lähetystyö pyrkii jatkuvasti muuttamaan maailmaa ja ohjaamaan sitä kohti Jumalan lopullista oikeuden ja rauhan valtakuntaa.”

Kirkon tehtävänä on hänen mukaansa edistää oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja rakkautta – arvoja, jotka ovat erityisen tärkeitä nykyisessä maailman tilanteessa.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Sotaisan maailman keskellä toivo

Pillay nosti esiin nykyiset konfliktit, kuten Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja sodan Israelissa ja Palestiinassa, mutta muistutti myös monista muista vähemmän tunnetuista konflikteista, joita on käynnissä Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tälläkin hetkellä jopa yli neljäkymmentä.

“Uskonnolliset konfliktit ovat myös yleisiä monilla maailman alueilla, vaikka tarkempi tarkastelu paljastaa, että ne perustuvat pääasiassa sosioekonomisiin ja poliittisiin jännitteisiin”, Pillay korosti.

Puheessaan Pillay painotti kristinuskon merkitystä rakkauden ja sovinnon evankeliumina. Hän viittasi erityisesti Etelä-Afrikan apartheidin jälkeiseen sovintoprosessiin ja totesi, että kirkon tulisi auttaa ihmisiä löytämään anteeksiannon ja sovinnon tilat.

Kristuksen rakkaus sovittaa kadonneen ja rikkoutuneen maailman, ei vain Jumalan kanssa, vaan koko luomakunnan järjestyksen kanssa,” hän sanoi.

Pillay painotti, että kristinusko on merkityksellistä myös siksi, että se tarjoaa toivoa uhkien keskellä.

“Kamppailujen, kärsimysten ja riitojen keskellä elämme ylösnousemuksen toivossa: odotuksessa, että kaikki on kerran hyvin. Että oikeudenmukaisuus toteutuu. Että rakkaus voittaa. Että rauha tulee. Että olemme yhtä Kristuksessa.”

Jerry Pillayn puhe oli muistutus siitä, että kristinusko on tänä päivänä elintärkeä voimavara maailmanlaajuisen kriisin keskellä. Se kutsuu meitä kaikkia toimimaan yhdessä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja toivon puolesta maailmassa, joka kaipaa kipeästi parantumista ja sovintoa.

Kommenttipuheenvuoro: Piispa Teemu Laajasalo

Jerry Pillay: Church in changing landscapes: God’s Mission and Our Own

Helsingin piispa Teemu Laajasalon kommenttipuheenvuoro englanniksi:

Bishop Teemu Laajasalo’s comments in response to the World Council
of Churches’ General Secretary Jerry Pillay’s speech

Katso sekä Pillayn että Laajasalon puheet YouTubesta:

Teksti Anna Patronen

Takaisin sivun alkuun