Vapaaehtoistoiminta

Mitä vapaaehtoistoiminta on?

Vapaaehtoisia toimii vaihtelevasti kaikilla kirkon työaloilla, kuten jumalanpalveluksissa (esim. ehtoollisavustajat, kolehdin kantajat), musiikkitoiminnassa (esim. kirkkokuorot), nuorisotyössä (esim. rippikoulujen isoset), lapsityössä (esim. pyhäkoulunopettajat), sielunhoidossa (esim. palvelevan puhelimen päivystäjät), diakoniatyössä (esim. lähimmäispalvelu) ja hallinnossa (maallikkojäsenet). Seurakuntalainen voi itse ehdottaa, miten haluaisi toimia seurakunnassa. 

Vapaaehtoistoimijoiden määrä on suurin kuoroissa, isostoiminnassa sekä diakoniatyössä. Seurakunnat ja kansalaisjärjestöt ovat perustaneet vapaaehtoistyön keskuksia toiminnan kehittämiseksi. Palveleva puhelin on yksi kirkon vanhimmista vapaaehtoistyön muodoista. Vapaaehtoisten päivystäjien määrä on kasvanut toimintavuosien aikana.

Seurakuntalaisten osallistuminen kuuluu seurakunnan perusolemukseen. Se tukee kirkon perustehtävää ja samalla mahdollistaa seurakuntalaisen mahdollisuuden rakentaa seurakuntayhteisöä.

Kirkon vapaaehtoistoiminnan tehtävänä on kutsua ihmisiä osallisuuteen
rakkauden ja vastuun yhteisössä ja tarjota jokaiselle mahdollisuus antaa
aikaansa ja osaamistaan yhteiseen käyttöön.

Vapaaehtoistoiminta on tapa elää todeksi kristillistä uskoa ja kasteeseen perustuvaa yhteistä pappeutta. Vapaaehtoisena ihminen voi toimia tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin tai hyödyntää jotain erityisosaamistaan. Vapaaehtoistoiminta on palkatonta ja perustuu vapaaseen tahtoon ja valintaan. Jokainen valitsee itse, minkä asian eteen haluaa tehdä vapaaehtoistyötä.

Kirkon vapaaehtoistoiminta voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen:

  • Organisoidut vapaaehtoistehtävät, jotka liittyvät kirkkolain 4. luvussa (§1) määriteltyihin seurakunnan tehtäviin, esimerkiksi isostoiminta, kirkkoväärtit, lähetyksen toimintaryhmät, kuorolaiset, lähimmäispalvelu jne.
  • Luottamushenkilötoiminta, jonka tehtävät liittyvät seurakuntien hallintoon
  • Seurakuntalaisten omaehtoinen toiminta, jossa seurakuntalaiset toteuttavat kristillisyyttään palvelemalla toisiaan omaehtoisesti ja itse organisoituen.

Takaisin sivun alkuun