Vapaaehtoisen turvallisuus

Vapaaehtoistoiminnassa kaikkien etu on että, turvallisista toimintaolosuhteista huolehditaan mahdollisimman hyvin. Vapaaehtoistoimijoita koskevat soveltuvasti samat ohjeet kuin työntekijöitä luvussa Työntekijän turvallisuus.

Työturvallisuuslaissa (23.8.2002/738) on erillinen maininta vapaaehtoistyöstä. Lain mukaan vapaaehtoistyötä organisoivan tahon on huolehdittava siitä, että vapaaehtoisen turvallisuus tai terveys ei vaarannu vapaaehtoistyössä. Vastaavasti vapaaehtoisen on noudatettava vapaaehtoistyötä ja työpaikkaa koskevia turvallisuusohjeita sekä käytettävä suojaimia ja apuvälineitä, jotka hänelle on annettu. Vapaaehtoinen saattaa olla tekemisissä esimerkiksi erilaisten apuvälineitten kanssa, joiden käytöstä hänellä ei ole aiempaa kokemusta. Työturvallisuuskysymyksiä käydään läpi perehdytyskoulutuksissa, mutta vapaaehtoisen on hyvä kerrata ohjeita ja kysyä tarpeen mukaan lisätietoa. Koska vapaaehtoinen ei ole ammattilainen, häneltä ei voida odottaa ammattitaidon ja työkokemuksen mukaista osaamista. Vapaaehtoinen ei tunne ”työolosuhteita” yhtä syvällisesti kuin seurakunnan palkattu henkilökunta, joten hänen tulee huolehtia turvallisuudesta siinä laajuudessa kuin opastus, ohjeet ja normaali huolellisuus edellyttävät.

Vapaaehtoistehtävän fyysinen turvallisuus

Toiminnasta vastaavan työntekijän tulee huolehtia, että tilat ovat asianmukaiset vapaaehtoistehtävän hoitamiselle. Samoin kuin henkilökunnalle, myös vapaaehtoisille tulee taata turvallinen työskentely. Vapaaehtoiset toimivat seurakunnan ti loissa usein iltaisin ja mahdollisesti ilman vahtimestarityövoimaa. On tärkeää, että myös vapaaehtoiset tietävät, miten toimitaan hätätilanteessa. Turvallisuutta lisä se, että on laadittu selkeät toimintaohjeet myös osallistujille. Näin vapaaehtoinen ei tahtomattaan joudu järjestyksenvalvojaksi.

Yksityiskodeissa toimivat vapaaehtoiset toimivat monenlaisissa ympäristöissä (lähimmäisenpalvelu, ulkoiluystävät, saapaspäivystäjät ym.), eivätkä he voi aina paikan päällä saada apua tai neuvoa, miten heidän tulisi toimia. Toiminnan järjestäjä seurakunnassa määrittelee ehdot, joiden mukaan vapaaehtoiset toimivat kodeissa. Jotta vapaaehtoisten turvallisuus voidaan varmistaa, kodeissa toimivien vapaaehtoisten perehdytys on ensiarvoisen tärkeää. Perehdytyksessä tulee nostaa esille turvallisuuteen liittyviä tilanteita.

Vapaaehtoistehtävän psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus

Monet vapaaehtoistoiminnan tehtävät ovat vuosien myötä käyneet henkisesti entistä vaativammiksi. Erityisesti sielunhoitotehtävissä esimerkiksi puhelin ja verkkoauttamisessa, sairaaloissa ja lähimmäispalvelussa elämän vastoinkäymisten ja tuskallisten tai mieltä painavien elämänkokemusten käsittely voi johtaa vapaaehtoisen henkiseen kuormittumiseen. Sairaaloissa ja hoitolaitoksissa toimiminen voi olla vapaaehtoiselle ahdistavaa. Kotona yksin asuvien ikäihmisten asiointiapu tai ulkoileminen heidän kanssaan voi olla haastavaa tuettavan henkilön heikentyneen toimintakyvyn takia. Vanhusystävän menetys voi aiheuttaa vapaaehtoiselle surun ja luopumisen tunteita sekä avuttomuuden kokemusta. Saapastoiminnassa kohdataan raskaissa elämäntilanteissa olevia nuoria ja joudutaan esim. lähelle kuoleman surua. Jotta vapaaehtoinen voi toimia turvallisesti ja hyvällä mielellä, hänellä on oltava seurakunnan työntekijä tai vertaistukihenkilö työnohjaajana tai purkumahdollisuuden tarjoajana. Toivottavaa on, että vapaaehtoisen ja työntekijän yhteys on säännöllistä joka tapauksessa. Sen lisäksi on tärkeää, että työntekijä on käytettävissä nopeasti, jos vapaaehtoistehtävässä tulee erityisen kuormittava tilanne. Esimerkiksi Kirkon keskusteluavun puhelin ja verkkoauttamisen päivystäjät kokoontuvat säännöllisesti työnohjaus ja purkupalavereihin keventämään mieltään ja toisaalta oppimaan uutta. Vapaaehtoisen tulee voida syyllistymättä myös vaihtaa tehtäviä toisiin tai lopettaa, jos hän kokee tehtävän henkisesti itselleen liian vaativaksi.

Vapaaehtoistehtävän kannalta oikein mitoitettu koulutus ja tuki

Seurakunnassa vapaaehtoisten sekä toimintaan osallistuvien psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta edistetään ja mahdollistetaan vapaaehtoisten koulutuksella, työnohjauksella ja muulla tuella. Koulutuksen ja tuen tulee olla suhteessa tehtävän vaatimuksiin. On tärkeää varustaa vapaaehtoinen riittävällä tehtävässä tarvittavalla osaamisella. Toisaalta ei ole mielekästä järjestää pitkää koulutusta silloin, kun normaalit kansalaistaidot riittävät tehtävän hoitamiseen.

Rekrytoitaessa tehtävään on tärkeää selkeästi määritellä, mihin tehtävään vapaaehtoisia etsitään, millaista sitoutumista se edellyttää, mitä osaamista tehtävässä tarvitaan ja millaista tukea ja koulutusta tehtävässä on tarjolla. Vapaaehtoiselle tulee antaa tehtävään aina perehdytys. Sen lisäksi erityisesti sielunhoidon vapaaehtoisten tehtäviin (mm. lähimmäispalvelu, puhelin ja verkkoauttaminen, sairaalat, rukouspalvelu, saapastoiminta) ja lasten ja nuorten kanssa toimimiseen (mm. kerhonohjaajat, isoset) on vastuutonta kutsua vapaaehtoisia ilman, että tarjotaan heille asianmukaista koulutusta.

Koulutuksen jälkeen tehtävään annetaan vapaaehtoiselle tukea. Tätä ovat esimerkiksi säännöllinen yhteydenpito vapaaehtoisten ja vastaavien työntekijöiden välillä, tarvittavat työnohjauspalaverit esimerkiksi ryhminä, mahdollisesti täydennyskoulutus sekä sopiva kiitos ja virkistys.

Lainsäädäntö ja palvelutuottajan vastuu

Jokaisen vapaaehtoisen kohdalla pätee pelastuslaki (379/2011), joka velvoittaa jokaisen omassa toiminnassaan ottamaan huomioon huolellisuusvelvoitteen (4§) sekä yleisen toimintavelvollisuuden (3§). Eli kukaan ei saa omalla toiminnallaan aiheuttaa itselleen tai toiselle vaaratilannetta ja jokaisen on vaaratilanteen havaitessaan ilmoitettava siitä vaarassa oleville, tehtävä tarpeellinen hätäilmoitus ja ryhdyttävä tarpeen vaatiessa pelastustoimiin.

“Työttömien vapaaehtoistyötä säätelee työttömyysturvalaki (1290/2002). Lain mukaan työttömät voivat osallistua ”tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön tai tavan-omaiseen talkootyöhön”. Tällä pykälällä on haluttu tukea työttömien mahdollisuutta osallistua toimintaan, joka ylläpitää vireyttä ja työkykyä. Kuitenkin lakiin on myös kirjattu rajoitus, jonka mukaan ”työnhakijalla, joka palkatta työskentelee yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, ei ole oikeutta Työttömyysetuuteen”.”

Salassapitovelvollisuus

Vapaaehtoisia sitoo lakisääteinen vaitiolovelvollisuus, josta on tehtävä kirjallinen sopimus. Vapaaehtoisella ei ole lupaa kertoa asiakkaan asioita ulkopuolisille, ei myöskään toiminnan loppumisen jälkeen. Vapaaehtoisten ja luottamushenkilöiden vaitiolon laajuus ja ehdottomuus on hyvin pitkälti samanlainen kuin “kirkon muulla työntekijällä”.

Kyseessä ei kuitenkaan ole sama asia kuin rippisalaisuus. Vapaaehtoiset ovat lain mukaan vaitiolovelvollisia työssään tietoonsa saamista asioista, jotka koskevat

• yksityiseen henkilöön kohdistuvaa sielunhoitoa ja diakoniatyötä
• yksityisen henkilön henkilökohtaisista tai taloudellisista asioista luottamuksellisesti antamia tietoja
• yksityisen henkilön elinolosuhteita, perhe-elämää sekä muita niihin verrattavia henkilökohtaisista olosuhteista kertovia tietoja
• yksityisen henkilön terveydentilaa tai lääkärintodistusta koskevia tietoja
• tietoja, joita asian laadun vuoksi ei muutoin saa ilmaista ulkopuolisille

Edellä mainittuja tietoja ei saa kertoa muille ilman asianomaisen henkilön suostumista. Vapaaehtoinen on vaitiolovelvollinen sen jälkeenkin, kun hän ei enää toimi vapaaehtoisena.

Seurakunnassa kokoontuu paljon erilaisia ryhmiä – sururyhmiä, rukousryhmiä, erilaisia kasvuryhmiä ym. – joissa ihmiset avautuvat ja puhuvat ehkä hyvinkin vaikeista ja arkaluonteisista asioista. Jos tällaisen ryhmän vetäjänä toimii työntekijä tai vapaaehtoinen, häneen sovelletaan vaitiolovelvollisuutta koskevia säännöksiä. Myös ryhmäläisten vaitiolovelvollisuus on tärkeä ja sitä onkin korostettava, jopa niin, että jokainen sitoutuu esimerkiksi kirjallisesti pitämään salassa sen, mitä ryhmässä kuulee. Samalla on kuitenkin muistettava, että tällainen vaitiolo ei ole juridisesti suojattu. Tämä merkitsee sitä, että seurakuntalainen saattaa olla velvollinen esimerkiksi todistajana oikeudessa kertomaan ryhmässä kuulemansa asiat. On tärkeää ottaa huomioon myös ulkoiset olosuhteet. Esimerkiksi Tuomas-messuun voi kuulua alttarisielunhoitoa. Tämän tulisi tapahtua niin, etteivät sivulliset kuule niitä asioita, joita siinä kerrotaan.

Salassapitovelvollisuudesta on mainittu useissa eri laissa, kuten Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000), Tietosuojalaki (1050/2018), Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994), Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) ja Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992), Poliisilaki (872/2011).

Lastensuojelulaki, ilmoitusvelvollisuus

Vapaaehtoiset, kuten työntekijätkin, ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelutarpeen selvittämistä. Ilmoittajan ei tarvitse olla varma, että tarve on olemassa, siitä herännyt epäily riittää.