Päihdesensitiivinen surutuki

Päihdesensitiivisen surutyön ja sururyhmien tavoitteena on antaa kohtaamattomalle ja näkymättömälle surulle mahdollisuus tulla nähdyksi ja jaetuksi. Menetyksen lisäksi sururyhmässä käsitellään sitä, miten jatkaa elämää surun ja kaipauksen kanssa.

Sururyhmän voi muodostaa perhe, useampi sukupolvi yhdessä tai laajempi suku, ystäväjoukko, kaverit. Ryhmä voidaan muodostaa myös kutsumalla siihen yleisellä kutsulla heitä, jotka ryhmää kaipaavat ja tarvitsevat.

Syyllisyys ja häpeä ovat tunteita, jotka nousevat päihdesensitiivisessä sururyhmässä vahvasti esille ja niiden käsittelyyn kannattaa varata aikaa ja mahdollisuus.

Ryhmään osallistuvan mielessä voi olla arvottomuuden ja huonouden tunteita. Hän voi myös pohtia valintoja, joita on elämässään tehnyt. Esiin nousevia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi:

• Miksi olen sallinut itseäni kohdeltavan huonosti?
• Miksi olen suostunut olemaan väkivallan kohteena?
• Miksi en pystynyt pelastamaan lastani / puolisoani / vanhempaani?
• Teinkö tarpeeksi tai miksi en tehnyt tarpeeksi?

Käsittelemättömät ja selvittämättä jääneet asiat jäytävät mieltä. Läheisen kuolema voi nostaa esiin tunteita joista on vaikea puhua. Joskus kuolema voi tuntua helpotukselta – nyt tiedän, missä läheiseni on. Myös vihan tunteita voi kokea –  häntä ei enää ole, mutta kaikki sotku jäi minun selvitettäväkseni.

Martti Lindqvist on sanonut:” Tunteet eivät ole toistensa vastakohtia, vaan saman asian kääntöpuolia. Harva asia on niin tärkeä kuin omien tunteiden käsittely ja purku suruaikana.”

Sururyhmä kokoontuu 5-6 kertaa, puolitoista tai kaksi tuntia kerrallaan, kerran viikossa. Ryhmäläisiä voi olla enintään kuusi, jotta kaikille riittää aikaa sanoittaa tapahtunutta. Erilaisten tunteiden käsittelyn lisäksi ryhmässä muistellaan läheistä, käydään läpi kuoleman tapahtuma ja hautajaiset, etsitään voimavaroja tavallisessa arjessa jaksamiseen ja pohditaan iankaikkisuuden merkitystä.

Päihdesensitiivisessä sururyhmässä vertaisuudella, saman kokeneiden kohtaamisella on suuri merkitys. Vertaisuuteen liittyy vahvasti hyväksytyksi tulemisen kokemus: toiset tietävät ja tunnistavat, mistä on puhe ja miltä se tuntuu. Hyväksytyksi tulemisen kokemus vähentää häpeän tunteita. Vertaisten joukossa on lupa tuoda oma kamppailu päihteiden kanssa esille, eikä se aiheuta lisää häpeää.

Hengellisyys on osa seurakunnissa ja kristillisissä järjestöissä järjestettyjen ryhmien toimintaa. Se voi olla myös voimavara surun kanssa selviytymisessä. Ryhmään osallistuneet ovat kokeneet voimaannuttavana esimerkiksi siunauksen ryhmän lopussa.

Suru kulkee aaltoilevasti. Myös jatkossa voi tulla vaikeita hetkiä. Silloin voi ottaa yhteyttä sururyhmän ohjaajiin, tulla keskustelemaan tai jutella jonkun toisen luotettavan henkilön kanssa.

Eeva Nurminen
päihde- ja kriminaalityön diakoni
Vantaan seurakuntayhtymä

Sururyhmästä kiinnostuneet haastatellaan ilmoittautumisen yhteydessä. Etukäteishaastatteluissa nousivat vahvasti esiin syyllisyyden ja häpeän tunteet. Niiden käsittely on tuntunut erityisen tärkeältä ryhmissä. Häpeää aiheutti esimerkiksi arvottomuuden tunne ja elämän valinnat. Syyllisyyttä aiheuttivat monet tekemiset ja tekemättä jättämiset.

Keskustelun lisäksi ryhmissä on maalattu, liikuttu musiikin tahtiin, rentouduttu ja kirjoitettu. Surun keskellä on tärkeää pohtia sitä, mikä on voimaannuttanut, mikä on tuonut lohtua tai iloa. Miten lähipiiri on kokenut kuoleman ja surun, miten he ovat tukeneet tai saaneet tukea.

Ryhmässä on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia kysymyksiä:

• Millaista suru on nyt?
• Mitä ajatuksia kuolleesta läheisestä on tässä hetkessä?
• Millainen suhde läheiseen oli kuoleman tapahtuessa?
• Jäikö jotain sanomatta tai mitä haluaisi vielä läheiselleen sanoa?

Viimeisessä kokoontumisessa puhutaan tulevaisuudesta ja toivosta. Onko suru muuttanut itseä ja jos on, millä tavalla? Miltä elämä näyttää tästä eteenpäin?

Myös ajatuksia kuoleman jälkeisestä, iankaikkisuudesta ja taivaasta on hyvä käydä läpi.