Hyppää sisältöön

Lapsen suru

Sureva lapsi

Sureva lapsi tarvitsee paljon tukea ja aikuisen läsnäoloa. Kun lapsi menettää läheisensä (oman perheen jäsenen, ystävän, sukulaisen…) voi tämä aiheuttaa hyvin voimakkaita ja pitkäaikaisia reaktioita. Lapsi ei välttämättä oma-aloitteisesti puhu kuolemasta, mutta saattaa silti mielessään ajatella paljonkin asiaa. Kuolemaa on siis hyvin tärkeää käsitellä lapsen kanssa, oli lapsen reaktio ulospäin minkälaista tahansa.

Lapsen suru voi ilmetä monella tavalla, niin kuin meillä aikuisillakin. Tavallisimpia välittömiä reaktioita ovat: shokki ja vastustus, apatia ja lamaannus, kaikki jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan sekä kyseleminen. Lapsi omaksuu asian vähitellen. Reaktiot ovat tarpeellisia ja auttavat lasta kestämään menetystä. Muita tavallisia reaktioita ovat: pelko ja ahdistus, nukahtamis- ja univaikeudet, masennus, kaipaus ja ikävä, viha, ärtyneisyys ja erityistä huomiota vaativa käytös, syyllisyyden tunne, häpeä, vaikeuksia hoitoon tai kouluun lähtemisessä, pääsärky tai vatsakipu sekä voimakas halu muistella kuollutta. Kirjoittajat Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen surutyötä tekevät lastenohjaajat Sisko-Hannele Kangaskoski sekä Mervi Timonen.

Sururyhmän ohjaajan on hyvä pysähtyä miettimään miten lapsi ymmärtää kuoleman eri ikävaiheissa

Alle 3-vuotiaalle lapselle kuolema tarkoittaa eroa, mutta lapsi ei ymmärrä sen lopullisuutta. Tämän ikäinen voi kuitenkin reagoida läheisen kuolemaan voimakkaasti ja muistaa sen pitkän aikaa.

4-5-vuotiaalle kuolema ei ole lopullista, vaan lapsen mielestä kuollut voi vielä tulla takaisin. Hän ei myöskään ymmärrä, että kuolema koskettaa kaikkia ja että kuolemassa kaikki elintoiminnot loppuvat. Tämän ikäinen lapsi ymmärtää kaikki hyvin konkreettisesti. Siksi on syytä välttää vertauskuvia tai kaunistelevia ilmauksia (esim. “mummo nukkui pois”). Lapsi voi ajatella, että kuolema on rangaistus pahoista teoista tai että hän on itse saanut omilla ajatuksillaan tai teoillaan kuoleman tapahtumaan (esim. suuttumus tai mustasukkaisuus sisarusta kohtaan).

6-10-vuotias alkaa ymmärtää, että kuolema on peruuttamaton ja että sinä kaikki elintoiminnot loppuvat. Lapsi voi kuitenkin pitää vielä omaa kuolemaansa mahdottomana. Tämän ikäinen lapsi tarvitsee: konkreettisia ilmauksia surutyönsä tukemiseen (kuvia, rituaaleja kuten haudalla käynti). Lapsi pystyy parhaiten käsittelemään tapahtunutta saatuaan yksityiskohtaista, oikeaa tietoa tapahtuneesta. Hän kykenee jo eläytymään toisten tunteisiin, vaikka voikin olla haluton ilmaisemaan omia tunteitaan.

(Lähde: Lapsen suru -vihkonen. Seinäjoen seurakunta, Varhaiskasvatus. Seija Mäkipelkola, Sisko-Hannele Kangaskoski, Mervi Timonen)

Sururyhmä ei ole kerho- tai terapiaryhmä

Ryhmään osallistuvan lapsen menetyksestä tulisi olla kulunut useampi kuukausi. Sururyhmän on tarkoitus tarjota lapsille vertaistukea, jossa samoja asioita kokeneet tai samassa elämäntilanteessa olevat lapset käyvät läpi ajatuksiaan ja tunteitaan. Ryhmään otetaan 5-10-vuotiaita lapsia. Ryhmässä olisi hyvä olla noin 4-8 lasta, jotta vertaistuki mahdollisuus toteutuu. Nuorilla tulee olla oman ikäistensä ryhmä. Ryhmän koko ei saa olla liian suuri, jotta jokainen lapsi löytäisi oman paikkansa ja tulisi kohdatuksi yksilönä oman surunsa kanssa. Ohjaajia tulee olla vähintään kaksi ja heille tulee taata riittävästi aikaa ryhmän valmisteluun sekä mahdollisuus käsitellä yhdessä ryhmistä nousseita asioita.

Ryhmä kokoontuu rauhallisissa, lapsille suunnitelluissa tiloissa.

Ennen ryhmään osallistumista lapsista täytetään esitietolomake, josta selviää henkilökohtaisempaa tietoa menetyksestä. Tämä on arvokasta tietoa ryhmänohjaajille kokonaisuutta suunniteltaessa.

Sururyhmän kokoontumiset

Lasten sururyhmä kokoontuu noin kuusi kertaa, kerran viikossa ja aina pari tuntia kerrallaan. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teemansa. Ensimmäinen kokoontuminen on ns. tutustumiskerta. Tällä kerralla mukana saa olla lapsen läheinen aikuinen. Illassa panostetaan turvallisen ilmapiirin luomiseen ja ryhmänsääntöjen tekemiseen. Tärkeimpinä ryhmän sääntöinä voidaan pitää: toisen asioista ei puhuta muualla, toista ei saa keskeyttää, kuunnellaan mitä toinen puhuu, ei ole pakko puhua, tunteet ovat sallittuja, toisen ajatuksille tai reaktioille ei naureta.

Muiden kokoontumiskertojen aiheina voivat olla esim. tunteet, hautajaiset, muuttunut perheeni, muistot, selviytymiskeinot, tulevaisuus ja toiveet. Ryhmän aiheet voidaan muodostaa osittain lasten tarpeiden pohjalta.

Ryhmän voi kutsua koolle sen loputtua ns. Mitä kuuluu? -tapaamiseen esim. parin kuukauden kuluttua. Äärimmäisen tärkeää on pyytää kirjallista, nimetöntä palautetta ryhmään osallistuvilta sekä heidän kotiväeltään.

Kokemuksia lasten sururyhmän toiminnasta

Kokoontumiskerrat on hyvä suunnitella toistuvien toimintojen ympärille. Ne luovat lapsille turvallisuutta sekä auttavat heitä hahmottamaan ajankulua. Kotiväkeä informoidaan ensimmäisellä kerralla tulevien kokoontumisten aiheista ja niistä mainitaan myös lapsille etukäteen.

Ryhmässä toistuvat samat laulut ja rukoukset, ryhmän alussa ja lopussa. Halutessaan voi kokoontumiskertaan liittää välipalan tai iltapalan mahdollisuuden. Kokoontumisen lopussa kysytään jokaiselta “Miltä sinusta nyt tuntuu”.

Laulu- ja liikuntaleikit vapauttavat ja rentouttavat lasta. Niitä voidaan hyödyntää aiheen käsittelyssä tai ne voivat toimia “jään rikkojana”.

Sadut ja esim. nukketeatteri toimivat oivana apuna tunteiden avaamiseen sekä keskustelun herättelemiseen. Musiikki ja soittimet mahdollistaa näitä samoja asioita.

Käsillä tekeminen esim. muovailu tai maalaus voivat toimia hyvänä tunteiden purkamisenväylänä.

Lapsille on hyvä antaa vihko tai kansio, joka pitää sisällään tehtäviä, piirroksia, kirjoitelmia…. Tuo vihko saa kulkea lapsen mukana myös kotona ja siihen saa tehdä omia merkintöjään ikään kuin päiväkirjaan.

Ryhmissä on havaittu, että konkreettiset asiat kuten muistolyhdyn askartelu tai muistojen laatikon tekeminen ovat helpottaneet ja konkretisoineet lapsen surua. Lyhdyn on saanut viedä haudalle tai sytyttää vaikka kotona muistelun merkiksi. Muistojen laatikkoon on saanut sujauttaa tavaran, valokuvan, kirjeen tai muun muiston läheisestä yhden tai useamman kerrallaan, ajan kuluessa. Ryhmän kokoontumisissa laatikoihin kurkistetaan ja niistä saa halutessaan kertoa toisille.

Ryhmän kokoontumisen on hyvä sisältää hartaus, joka toimii samalla hiljentymisen paikkana. Hartauksissa on hyvä käsitellä toivon ja elämän jatkumisen näkökulmaa. Se luo lapsiin uskoa tulevaisuuteen. Vaikka suru ei koskaan katoa, se muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään.

Vinkkejä ohjaajille

Uusi Lasten virsikirja:

133. Jumalan kämmenellä, 119. Ystävä sä lapsien, 45. Suojassa enkelin, 132. Surulaulu, 50. Pieni kynttilä, 49. Liekki

Vanha lasten Virsikirja:

103 Taivaan Isä suojan antaa, 161. Tahtoisin ystävän

Satukirjoja:

Atte ja Anna; Toivo kantaa, kun meillä on suru. Isskainen Tytti, Lindfors Helena. Lasten keskus 2008

Surusaappaat. Päivi Franzon, Sari Airola. Lasten keskus 2006.

Kerro minulle Taivaasta. Anna-Mari Kaskinen, Taru Castre´n. Kirjapaja 2006.

Kuinka pieni elefantti parani suuresta surustaan. Weitze & Battut. Lasten keskus 1999.

Kirjallisuutta aikuisille:

Surevan lapsen kanssa. Jaakko Erkkilä, Tiina Holmberg, Sirkku Niemelä, Hilkka Ylönen. Gummerrus 2003; Suomen mielenterveysseura, Tuettu suru –projekti.

Surutyö. Soile Pojula. Kirjapaja 2002.

Suru puserossa. Surunauha –itsemurhan tehneiden läheiset ry 2007.

Lapsen suru. Dyregrov. Gummerrus 1993.

Hartauksia:

Lattiakuvat 2. Aulikki Mäkinen. Lasten keskus 2009. Surutalo, Pyhäinpäivä.

Lattiakuvat 1. Aulikki Mäkinen. Lastenkeskus 2007.  Kuolema

Sunnuntai kertomuksia. Lastenkeskus 2001. Postikortti Taivaasta.

Apua ja tukea: 

(tiedot poimittu Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut? Opasläheisille sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleville www.kapy.fi )

Julkisen sektorin ja seurakuntien tuki

Terveydenhuollon henkilöstö, sosiaalityöntekijät

Mielenterveysalan asiantuntijat; psykiatrinen hoitotyö, terapiat

Perheneuvolat

Kriisiryhmät ja kriisikeskukset

Seurakunnan työntekijät

Kirkon perheneuvonta

Seurakuntien järjestämät sururyhmät

Sielunhoidolliset keskustelut sairaala- tai seurakuntapapin kanssa

KÄPY -lapsikuolemaperheet ry Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Suomen nuoret lesket ry Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Sininauha –itsemurhan tehneiden läheiset ry Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ryLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Sylva ry Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirjoittajat:
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen surutyötä tekevät lastenohjaajat Sisko-Hannele Kangaskoski sekä Mervi Timonen

Päivitetty