Achtliederbuch

Kuvakollaasin keskellä on kuva Achtliederbuchin kansilehdestä. Kollaasin piirroskuvien henkilöt ovat virsitekstien kirjoittajia. Järjestys vasemmalta oikealle: Martti Luther, Paul Speratus ja Justus Jonas.

Onneksi olkoon 500-vuotiaalle virsikirjalle!

Vuonna 2024 on kulunut tasan 500 vuotta ensimmäisen luterilaisen virsikirjan julkaisemisesta. Etlich Cristlich lider / Lobgesang / un[d] Psalm (suom. Muutamia kristillisiä lauluja / Ylistyslauluja / ja Psalmeja) oli ensimmäinen kolmesta vuonna 1524 julkaistusta, Martti Lutherin myötävaikutuksella syntyneestä virsikokoelmasta. Kovin paksusta laulukirjasta ei ollut kyse, sillä se sisälsi yhteensä kahdeksan virttä. Siksipä tämä virsikirja on saanut lisänimekseen Achtliederbuch (suom. Kahdeksan laulun kirja).

Achtliederbuch-kokoelman virsistä neljä on julkaistu nykyisessä vuoden 1986 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisessä virsikirjassa: 261 Oi iloitkaa, te kristityt (Nun freut euch, lieben Christen g’mein), 262 On hyvyydessään Jumala (Es ist das Heil uns kommen her), 187 Armahda Herra Jumala (Ach Gott, vom Himmel sieh darein) ja 267 Sua syvyydestä avuksi (Aus tiefer Not schrei ich zu dir). Kolmea muuta Achtliederbuch-virttä ei ole julkaistu lainkaan suomenkielisissä virsikirjoissa eikä niistä tiettävästi ole aiemmin laadittu suomennoksia. Näihin kolmeen virteen Kuninkaantien muusikot tilasi suomenkieliset käännökset virsirunoilija Pekka Kivekkäältä: In Gott gelaub ich, das er hat, suom. Niin uskon, että Luoja loi (Pekka Kivekäs), Hilf Gott, wie ist der Menschen Not, suom. Oi Herra, katso hätää ihmisen (PK) ja In Jesu Namen wir heben an, suom. Jeesuksen nimeen laulamaan (PK). Lisäksi Pekka Kivekäs kirjoitti Es spricht der Unweisen Mund wohl -virren nykysuomeksi: Kielellään tyhmät kehuvat (suom. PK).

Kuninkaantien muusikot -kokoonpano johtajanaan Jorma Hannikainen kunnioitti ensimmäisen virsikirjan juhlavuotta ja reformaation virsitraditiota lokakuussa 2023 Turun tuomiokirkossa vietetyssä iltaehtoollisjumalanpalveluksessa. Kuoro lauloi tässä liturgisessa kontekstissa Achtliederbuch-kokoelman kaikki kahdeksan virttä ensimmäistä kertaa Suomessa − nykysuomeksi.

Jorma Hannikainen laati Kuninkaantien muusikoille nuottivihkosen, joka nyt julkaistaan seuraavien tahojen yhteistyön tuloksena: Kuninkaantien muusikot, Hymnologian ja liturgiikan seura, Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallitus. Suomennokset ovat virsikirjan virsiä lukuun ottamatta Pekka Kivekkään käsialaa. Nuottien puhtaaksikirjoituksesta on vastannut Jorma Hannikainen. Lisäksi Pekka Kivekäs, Erkki Tuppurainen ja Osmo Vatanen ovat kirjoittaneet ohessa olevat taustatietotekstit. Vatanen taustoittaa ensimmäisen virsikirjan syntyajankohtaa ja tekijöitä, Kivekäs kuvaa tiivistetysti virsien sisältöä ja Tuppurainen sävelmiä.

Kaikukoot ensimmäisen luterilaisen virsikirjan kaikki kahdeksan virttä näin virsikirjan juhlavuonna ja jatkossakin nykysuomeksi eri puolilla Suomea − virren 261 alkusanoin: ”Oi iloitkaa, te kristityt, veisatkaa hartain mielin…”!

Lue lisää Achtliedebuch-kokoelman taustasta.
Achtliederbuch-kokoelman (1524) kahdeksan virttä nykysuomeksi

Nuotit

Takaisin sivun alkuun