Pyhäkoulu

Pyhäkoulu on lasten oma kirkko

Pyhäkoulu on seurakunnan järjestämää pienten ja kouluikäisten lasten toimintaa. Se on samaan aikaan luonteeltaan kerhon ja jumalanpalveluksen kaltainen. Pyhäkoulusta käytetäänkin nimitystä lasten kirkko.

Pyhäkoulu on kirkon kasteopetusta. Sen tehtävänä on hoitaa lasta siinä yhteisössä, jonka jäseneksi hänet on kastettu tai kastetaan. Pyhäkoulussa lapsi saa kasvaa oman ikäkautensa ja omien edellytystensä mukaisesti seurakunnan ja sen uskon yhteyteen.

Pyhäkoulut kokoontuvat viikoittain sunnuntaisin tai arkisin. Viime vuosina pyhäkoulujen monimuotoisuus on lisääntynyt: seurakunnasta riippuen järjestetään esimerkiksi perhe-, periodi-, koti-, kirje- sekä kaakaopyhäkouluja. Myös Lastenkirkko.fi tarjoaa tekemistä ja aineistoa pyhäkouluikäisille.

Pyhäkoulussa opitaan elämän perusasioita kuten kiitollisuutta, toisten kunnioittamista, itsensä arvokkaaksi kokemista ja Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon luottamista. Pyhäkoulussa ihmetellään ja pohditaan yhdessä elämän tärkeitä asioita. Siellä lauletaan lasten virsiä ja lauluja, rukoillaan ja tutustutaan Raamatun kertomuksiin ja kirkkovuoteen lapsille heidän ikäkaudelleen sopivin menetelmin, kuten leikin, näytelmän, laulun, lyhyiden kertomusten tai piirtämisen ja askartelun avulla. Hengellistä elämää tuetaan osana lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Pyhäkoulun ohjaajana toimivat useimmiten vapaaehtoiset seurakuntalaiset, jotka saavat koulutusta ja ohjausta tehtäväänsä. Lasten ja nuorten keskus ry sekä Lastenkirkko tuottavat materiaalia pyhäkoulun toteuttamiseen.

Pyhäkoulu on ihan lasten valtakunta. – Lastenkirkko

Takaisin sivun alkuun