Reseptio-lehti

Reseptio on Kirkon ulkoasiain osaston teologisten asiain aikakauslehti, jossa käsitellään ekumenian ja teologian ajankohtaisia teemoja.

Lehti on ilmestynyt vuodesta 1992 alkaen ja vuosittain ilmestyy kaksi numeroa.

Reseptiota on jo kymmenisen vuotta julkaistu myös PDF:nä verkossa lehden lisäksi. Nyt Reseptio kuten moni muukin lehti on siirtynyt kokonaan verkkoon. Reseptio 2/2021 on siis ensimmäinen Reseptio, joka on julkaistu vain verkkolehtenä.

Aikaisemmin julkaistuja lehtiä voi tiedustella Teologisten asiain yksiköstä.

Reseptio 2025


Reseptio 1/2025

Reseption tähän numeroon on koottu Nikea-teemaan liittyviä kirjoituksia, joissa osin käsitellään myös uuden kontekstin nikealaiselle uskolle tuomia kysymyksiä esimerkiksi juutalais-kristillisen dialogin ja ekumeenisen kanssakäymisen sekä mission haasteiden myötä. Valotetaan myös Nikean kirkolliskokouksen kirkko-oikeudellista tulkintahorisonttia nykypäivän valossa sekä innoittajana rauhan ja sovinnon rakentamiseen.

Kuluneena vuonna pidettiin Etelä-Korean Soulissa Lausannen liikkeen maailmankonferenssi. Tässä numerossa valotetaan myös hieman Lausannen liikkeen historiallisia taustoja ja etappeja matkan varrella.

Reseption kansikuva 1_2025

johtava asiantuntija

Tomi Karttunen

+358505941713

Eteläranta 8
00130, HELSINKI

Takaisin sivun alkuun