Diakoninen perhetyö

Diakoninen perhetyö pyrkii vahvistamaan ja tukemaan perheen keskinäistä toimintaa. Älä jää vaikeiden tilanteiden kanssa yksin, sillä seurakunnista saa tukea ja neuvontaa haastavissa elämäntilanteissa.

Diakonisen perhetyön periaatteina ovat perhe- ja voimavaralähtöisyys, jota tehdään perheen ehdoilla. Yhteistyösuhteessa korostuvat tasavertaisuuden ja luottamuksellisuuden periaatteet. Oleellista ja ensisijaista on perheen sisäisten voimavarojen tukeminen ja perheyhteyden vahvistaminen, mutta selviytyminen edellyttää usein myös perheen ulkoisten voimavarojen vahvistamista. Perhetyössä tehdään yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kanssa.

Diakonisen perhetyön menetelmiä ovat kotikäynnit ja perheille suunnattu ryhmätoiminta. Kotikäyntien avulla voidaan etsiä avun tarpeessa olevia perheitä ja viedä tukea kotiin. Ryhmätoiminta tavoittaa puolestaan pienten lasten vanhempia, mahdollistaen viriketoimintaa, vertaistukea ja keskinäisen kohtaamisen.

Diakoniatyön kautta voi saada myös taloudellista tukea ja neuvontaa. Seurakunta myöntää avustuksia ja sitä voidaan  anoa diakoniatyöntekijän kanssa myös Kirkon diakoniarahastosta.

asiantuntija

Anita Salonen

+358406881568

Eteläranta 8
00130, HELSINKI

Takaisin sivun alkuun