Kaikki artikkelit

22.3.2022

Vanha testamentti ei ole kirja ja Jumalalla on nimi

Kuolleenmeren kääröjä. Kuva: Creative Commons.

Millaisia kysymyksiä pohditaan Vanhan testamentin mobiilikäyttöä varten tehtävän VT2028-käännösprojektin alkumetreillä?

Mobiilikäyttöön tarkoitetussa, Pipliaseuran johtamassa Vanhan testamentin VT2028-käännösprojektissa on juuri päästy alkuun. Ratkaistavia asioita on edessä vielä lukuisia. Kuten UT2020-käännökseen tutustuneet tietävät, kaikkea ohjaa käyttäjäkeskeinen käännösmenetelmä. Keskeisessä roolissa on myös käännöksen testaaminen eri käyttäjäryhmillä. Nostan esiin pari tärkeää ja mielenkiintoista kysymystä työn alkuvaiheesta ohjausryhmän jäsenen näkökulmasta: mitä käännetään ja mitä teemme Jumalalle?

Toisin kuin usein ajatellaan, Vanha testamentti ei ole kirja. No, voisi tarkentaa, että Vanha testamentti tai heprealainen Raamattu ei ole vain kirja. Ennen koodeksien läpimurtoa kristillisellä ajalla tekstit kirjoitettiin kääröihin, joilla on erilainen logiikka kuin kirjoilla. Digitaalisen käyttöliittymän ”skrollaaminen” on jopa lähempänä muinaisen käärön käyttöä kuin kirjan selaaminen. Yksi näkymä avautuu kerrallaan eikä käärö ei ole samalla tavalla suljettu kokonaisuus kuin kansiin sidottu kirja.

Pipliaseuran projektissa ei tehdä uusittua käännöstä suomenkielisestä käännöksestä, vaan uusi suomennos alkukielisestä tekstistä. Jo ennen hankkeen aloittamista oli ratkaistava, mistä alkukielisestä tekstistä käännetään. Vanhan testamentin osalta ollaan erityisen haastavassa tilanteessa: missään ei ole olemassa yksinkertaista käsikirjaa ”Tämä on Vanha tai Vanhin testamentti”.

Hepreankielinen vai kreikankielinen?

Vuosisadat vain vilisevät silmissä, kun aletaan puhua Vanhan testamentin tekstihistoriasta. Vaikka moni sijoittaa heprealaisen Raamatun syntyajan pääosin persialaisajalle (noin 550‒330 eaa.) tai aiemmaksi, varhaisin kokonainen hepreankielinen käsikirjoitus, joka on käytössämme, on keskiaikainen koodeksi vuodelta 1008/1009 jaa. (Kerran Pietarissa ollessani kysyin reippaasti, josko tätä Codex Leningradensista saisi nähdä, mutta ei sillä kertaa onnistunut). Tämä käsikirjoitus, joka edustaa niin sanottua masoreettista tekstiä, on tunnetusti raamatunheprean opinnoissakin käytetyn Biblia Hebraica Stuttgartensia -edition (BHS) pohjana. Sen uusin painos, Biblia Hebraica Quinta (BHQ), on tekeillä; työryhmä sisältää myös suomalaisia tutkijoita.

Koska kirjoituksia käyttäneet Palestiinan juutalaiset elivät hellenistisessä maailmassa, hepreankielisiä tekstejä käännettiin kuitenkin jo varhain kreikaksi. Varhaisimmat meille säilyneet kreikankieliset Uuden ja Vanhan testamentin kokonaiset koodeksit ovat 300‒400-luvuilta jaa. (esimerkiksi Codex Sinaiticus) ja poikkeavat monin paikoin heprealaisesta tekstistä.

Kreikankielisen tekstin varhaisia muotoja jäljitetään lukuisten muiden (usein keskiaikaisten) käsikirjoitusten, kirkkoisien lainausten, tytärkäännösten ja joidenkin antiikin aikaisten käsikirjoitusten perusteella. Tältä pohjalta syntyy niin sanotun Göttingenin kriittisen sarjan editioita, joissa myös suomalaiset tutkijat ovat aktiivisesti mukana.

Kreikankielisestä tekstistä kääntäminen olisi toki käännöksestä kääntämistä, mutta joissakin tapauksissa kreikankielinen teksti säilyttää varhaisemman tekstimuodon kuin masoreettinen teksti; toisin sanoen, kreikankielisen käännöksen pohjana on ollut erilainen hepreankielinen teksti kuin masoreettiseen tekstiin päätynyt muoto.

Apua Qumranista?

Moni on kuullut Qumranin tai Kuolleenmeren kirjakääröistä. Eikö niistä löytyisi varhaisin Raamattu? Noin 75 vuotta sitten löydetyt Qumranin tekstit ovatkin kahdella tavalla merkittäviä. Ensiksi ne toivat esiin heprean- ja arameankielisiä käsikirjoituksia karkeasti ajalta 250 eaa.–70 jaa. Valitettavasti useimmat ovat vain palasia kokonaisista käsikirjoituksista, joten ne eivät voi sellaisenaan toimia käännösten pohjana. Verrattuna keskiaikaiseen koodeksiin Qumranin kääröt näyttävätä kuitenkin havainnollisesti, millaisia todennäköisimmin vaikkapa Jeesus Nasaretilaisen käyttämät kirjoitukset olivat. Kääröön ei liity samanlaista ajatusta kirjakokoelmasta kuin myöhempään koodeksiin.

Qumranin käsikirjoitukset myös osoittavat konkreettisesti, että tekstimuoto ei monen kirjan osalta ollut vielä vakiintunut. Tekstit muotoutuivat jonkin verran jokaisella kopioimiskerralla, ja tietoiset muutokset ovat samanlaatuisia kuin ne, joita voidaan nähdä olemassa olevia Raamatun tekstejä tutkimalla: vanhemman materiaalin päivittämistä ja tulkitsemista.

Näin ollen on, ainakin usean kirjan kohdalla, luovuttu ajatuksesta, että voitaisiin jäljittää jonkinlainen alkuteksti, joka sitten toimii raamatunkäännösten pohjana. On myönnettävä, että hepreankielisten tekstien osalta olemme pitkälti keskiaikaisten koodeksien varassa, jotka eivät aina edusta varhaisinta tekstimuotoa vaikka edustaisivatkin yhtä muinaista tekstimuotoa.

Toiseksi Qumranin tekstit toivat uudenlaista painoarvoa kreikankielisen Vanhan testamentin tutkimukselle: ne antoivat aihetta olettaa, että jos kreikankielinen teksti poikkeaa heprealaisesta, syy ei välttämättä ollut kääntäjän, vaan kääntäjillä saattoi olla poikkeava heprealainen tekstimuoto käytössään. Näin ollen kreikankielistä aineistoa olisi syytä usein tutkia tarkemmin. Tämä vaatii kuitenkin tarkkaa tutkimusta ja paljon aikaa.

Digiajan Raamattu

Käytännössä Suomen Pipliaseura on osa Yhtyneiden Raamattuseurojen verkostoa (United Bible Societies, UBS) ja sitoutunut sen parissa sovittuihin periaatteisiin. Siihen kuuluu muun muassa työekonomia: käännöstyössä ei tehdä uutta tekstikriittistä laitosta vaan otetaan huomioon vain keskeisimmät, laadukkaissa käännöksissä jo aiemmin tehdyt tekstikriittiset ratkaisut. Työryhmä seuraa BHQ-editioita missä mahdollista ja muutoin pyrkii ottamaan huomioon muun muassa Qumranin löydöissä olevat merkittävät lukutapaerot.

Unelmissani visioin jo tietysti sellaista mobiiliversiota, jossa voisi olla jotenkin näkyvissä se moneus, joka tekisi oikeutta antiikin maailmalle: teksti ei ole vain yksi vaan monta. Näin tulisi näkyviin se, että pyhä teksti ei ole muuttumaton mutta silti arvokas. Tulkintojen rikkaus lävähtää näkyviin konkreettisissa kirjurin kynän piirroissa, kun kenelläkään ei ollut eikä ole monopolia Raamattuun.   

Jumalalla on historia

Yksi suuri kysymys kävelee vastaan toisessa muodossa: miten otamme huomioon sen, että emme käännä vain muinaista Raamattua vaan osin sen monituhatvuotista matkaa kautta vuosisatojen? Tämä koskee esimerkiksi Jumalan nimeä.

Heprealaisessa Raamatussa Jumalalla on useita nimiä tai nimityksiä. Yksi nousi kuitenkin joidenkin kirjoittajien kurssissa korkealle. Niin kutsuttu Jahve yksin -liike ei vain leimallisesti korostanut tätä nimeä vaan myös sääteli monin tavoin Jahven palvelemista ja rajoitti kultin Jerusalemiin (5. Moos. 6; 4‒9; 12). Erisnimen avulla Jumalan voi erottaa muista jumalista, joita ei saanut palvella. (Historiasta ei tässä sen enempää; usein ajatellaan ylimmän jumalan olleen alun pitäen El, ja Jahve nimettiin Israelin Jumalaksi, 5. Moos. 32:8).

Toisaalta yleisnimestä jumala tuli vähitellen myös erisnimi Jumala. Se ei kuitenkaan estänyt Jahve-nimen käytön jatkumista. Jotkut kirjoittajat ajattelivatkin, että Jumala ilmoitti itsensä eri tavoin: maailmalle nimellä Elohim (Jumala, monikkomuoto mutta yksiköllinen merkitys), Abrahamille nimellä El Shaddai (Kaikkivaltias) ja Israelille/Moosekselle nimellä Jahve (2. Moos. 6:2‒3; Schmid 2019, 287‒78). Nykyisistä teksteistä tällaista kehitystä ei kuitenkaan ole suoraan nähtävissä, sillä yhtä lailla patriarkkojen Jumalana esiintyy Jahve: Abra(ha)m rukoilee Jahvea (1. Moos. 13:4) ja Jahve puhuu Jaakobille (1. Moos. 28:13).

Koska Jahve-nimi tunnetaan myös varhaisista piirtokirjoituksista paikallisena jumaluutena (ks. Pakkala, toim., 2014) ja koska joissakin teksteissä myrskynjumala Jahve liitetään eteläiseen Seirin vuoristoon (Tuom. 5:4‒5; 5. Moos. 33:2; Ps. 68:8‒9), Jahvella on todennäköisesti historiansa ennen kuin nimi liitettiin Israelin jumaluuteen. Israel-nimihän puolestaan sisältää El-nimen, ei teoforista Jah-lyhennettä Jahve-nimestä.

Teologisesti ajatellen tästä voisi tehdä parikin erilaista päätelmää. Koska Jahve ei ole alun pitäen vain Israelin Jumala, hänessä on potentiaalia olla muuta myös myöhemmin; näin Jahve voi olla kaikkien kansojen jumala (Schmid 2019, 290). Toisaalta koska Jahve kuuluu tämän nimisenä tiettyyn aikaan ja paikkaan (ja kenties myös tiettyyn luonteeseen sotaisana myrskynjumalana), on syytä määritellä uudelleen Jahven luonne (esim. 2. Moos. 34:6‒7) tai käyttää yleisempää nimeä tai nimitystä.

Qumranin jumaluus?

Kiinnostavasti Qumranin tekstit näyttävät, miten tämä jälkimmäinen ajatus Jahve-nimen korvaamisesta muilla nimillä esiintyy joissakin käsikirjoituksissa, vaikka emme tosin tiedä tarkkaan miksi. Yleisin nimitys Qumranin liikkeen omissa teksteissä on El (Jumala), Elohim (Jumala), Adonaj (Herra) tai pelkkä persoonapronomini ”hän” (ja rukousteksteissä ”sinä”). Jahve esiintyy myös, mutta toisinaan se on kirjoitettu muista erottuvin muinaisheprealaisin kirjaimin tai merkitty neljällä pisteellä (ja näin myös joskus El-nimi).

Syyksi tälle erityiselle kirjoitustavalle on esitetty Jahve-nimen lausumisen välttämistä: nimi olisi varhain koettu niin pyhäksi, että sen tilalla lausuttiin jotain muuta, todennäköisimmin Adonaj tai Shem, ”nimi” (olisiko tämä koskenut myös El-nimeä?). On kuitenkin muitakin ehdotuksia: kirjoitustapa varmisti, ettei Jahven nimeä vahingossa pyyhitty pois käsikirjoituksesta tai jätetty kopioimatta; nimi muistutti Jumalan pyhyydestä ja käskystä olla käyttämättä nimeä väärin (eikä tämä koskenut vain nimen lausumista vaan valoja ja lupauksia); nimen käyttöön liitettiin erityisvaatimuksia esimerkiksi puhtaussääntöjen suhteen, ja niinpä eri kirjurit kirjoittivat nimen jälkikäteen; muinainen kirjoitustapa oli jonkinlainen kansallinen markkeri (Meyer 2022). On ehkä syytä olla näkemättä yhtä syytä kaiken taustalla.

Jahve-nimi esiintyy kuitenkin myös normaalisti heprean neliökirjaimin kirjoitettuna lukuisissa muissa Qumranin raamatullisissa ja ei-raamatullisissa käsikirjoituksissa: sitä ei nähty tarpeelliseksi muuttaa tai poistaa systemaattisesti.

Qumranin liikkeen on oletettu suhtautuneen nimen pyhyyteen vakavasti, mutta ei ole suoraa näyttöä sen lausumisen kieltämisestä vaan ennemmin huolesta sen väärin käyttämisestä valoissa tai kirouksissa (CD 15:1‒5; 1QS 6:27–7:1).

Muiden nimien esiintyminen ei myöskään välttämättä aina tarkoita Jahve-nimen välttämistä. Aramealaisissa teksteissä ”taivaan Jumala” saattoi paremmin kuvata sitä, mitä persialaisajan kontekstissa haluttiin sanoa: se vastasi sen ajan kulttuurin tarpeisiin vertautumalla Persian jumaluuteen. Samoin Qumranin joissakin teksteissä Elohim tuntuu paremmin vangitsevan sen, millainen mielikuva rukouskontektissa haluttiin antaa: ihmeellinen jumaluus on kaikkien muiden taivaallisten jumalolentojen (elohim, elim) ympäröimä ja ylistämä (Meyer 2022).

Kenen Jumala?

Jahve-nimen kääntäminen kreikaksi yleisimmin sanalla kyrios (Herra) tai theos (Jumala) päätyi kristittyjen käytännöksi. Jälleen voi kysyä, oliko kyse nimen välttämisestä vai tietyllä tavalla sen kääntämisestä, tekemisestä saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi sellaisellekin lukijalle ja kuulijalle, joka ei kenties aivan tiennyt miten Jahve-nimen kreikkalainen muoto ιαω (iao) pitäisi lausua tai joka jo oli saanut opetusta eri nimillä tai tottunut liturgiassa toiseen käytäntöön.

Ei kuitenkaan ole kovin vahvaa näyttöä siitä, että varhaisimmissa kreikankielisessä kirjoituksissa olisi jo alusta pitäen korvattu Jahve-nimi Herralla; ennemmin kourallinen varhaisia kreikankielisiä käsikirjoituksia näyttää sisältävän vaihtelevasti Jahve-nimen joko neliö- tai muinaisheprealaisin kirjaimin tai kreikaksi iao tai theos. Kyrios, Herra, absoluuttisessa käytössä tittelinä viittaamassa jumaliin ja hallitsijoihin saattoi yleistyä ylipäätään vasta ajanlaskun alun tienoilla ja sen puhuttelumuoto kyrie syntyä vasta ensimmäisellä vuosisadalla jaa. (Meyer 2022). Herra-nimen käytön on myös ehdotettu olleen kristittyjen kirjurien keksintö Uuden testamentin tekstien myötä, mutta on kuitenkin todennäköistä, että se juontaa juurensa jo osin juutalaisten kirjurien käytännöistä.

Yhtä varmasti kuin kristillisessä ja juutalaisessa perinteessä vältetään Jahve-nimeä tai korvataan se, nimi säilyy niin kauan kuin hepreankielistä alkutekstiä luetaan, kopioidaan tai painetaan. Tällekin on muinaisten kirjoittajien maailmassa vankat perusteet. Tosin Jahve saa usein vahvoja lisämääreitä, kuten tässä:

”Jumala (Elohim) sanoi vielä Moosekselle: »Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.” (2. Moos. 3:15; KR92: ”Jahve, Herra”)   

Tulevaisuus näyttää, mikä on nimen asema VT2028-käännöksessä.

Kirjallisuus:

Meyer, Anthony (2022): Naming God in Early Judaism: Aramaic, Hebrew, and Greek. Studies in Cultural Contexts of the Bible 2. Leiden: Brill.

Pakkala, Juha (toim.) (2014): Tekstejä rautakauden Levantista. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 107. Helsinki: SES. 

Schmid, Konrad (2019): A Historical Theology of the Hebrew Bible. Transl. by Peter Altmann. Grand Rapids: Eerdmans.

Sollamo, Raija & Pajunen, Mika S. (2017): Kuolleenmeren kirjakääröt: kriittinen suomennosvalikoima. Helsinki: Gaudeamus.

Kirjoittaja:

Jutta Jokiranta

Kirjoittaja on Vanhan testamentin eksegetiikan ja lähialojen tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa

Takaisin sivun alkuun