Uskonnonvapauden yhteinen vastuu

Uskonnonvapauden toteutuminen on varsin hyvä demokratian mittari. Uskonnonvapaus toteutuu hedelmällisesti ja yhteiskuntarauhaa tukevasti demokratiassa ja avarassa kansalaisyhteiskunnassa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut keskusteluun Venäjän ortodoksisen kirkon ja valtiovallan suhteen. Ateististen vuosikymmenten jälkeen suhde näyttäytyy nyt poikkeuksellisen lämpimänä ja läheisenä. Tätä on kuitenkin voimakkaasti arvosteltu niin ortodoksisten kuin muidenkin kirkkojen piirissä. Kristityt kutsutaan rakentamaan rauhaa ja asettumaan heikoimman puolelle. Jos sota kuitenkin syttyy, kristillisessä uskossa hyökkäyssota on tuomittavaa, mutta hyökkääjää vastaan puolustautuminen sallittua.

Meille naapurimaan uskonnonvapaustilanne on näyttäytynyt pitkään vaikeana. Ateismin aikana uskonnonvapaus oli pelkkä unelma. Nyt, kun suhteet Venäjällä ortodoksisen kirkon ja valtiovallan välillä näyttävät kovin läheisiltä, huoli vain kasvaa. Molemmissa malleissa näyttää olevan kysymys siitä, että uskonto tai katsomus on alistettu valtiovallan tahdon alle ja sen tarkoitusperien tueksi.

Uskonnonvapaus saa yhteiskunnassa muotonsa lainsäädännössä, ilmapiirissä ja toiminnoissa, joita valtion ja uskonnollisten ja katsomuksellisten toimijoiden välillä esiintyy. Uskonnonvapaus on perusoikeus, mutta se ei ole kenellekään rajaton oikeus. Uskonnonvapautta rajoittaa kussakin kulttuurissa ja yhteiskunnassa muotoutunut käsitys oikeasta, hyvistä tavoista ja niiden mukaisesta toiminnasta. Uskonnollisia yhteisöjä rajoittavat lainmukaisen toiminnan rajat ja periaatteet.

Uskonnonvapauden toteutuminen on varsin hyvä demokratian mittari. Uskonnonvapaus toteutuu hedelmällisesti ja yhteiskuntarauhaa tukevasti demokratiassa ja avarassa kansalaisyhteiskunnassa. Uskonnonvapauden toteutuminen heijastaa laajemminkin, toteutuvatko yhteiskunnassa ihmis- ja perusoikeudet sekä esiintyykö yhteiskunnassa syrjintää tai vähemmistöjen painamista.

Samanaikaisesti kirkolle demokratia ei ole yksiselitteinen asia. Oppi määrittelee kirkon elämää ja tulkintoja, eikä sitä ratkaista kansanvaalilla. Siksi kirkon valtiosuhteen ja uskonnonvapaustulkinnan ydinkysymyksiä ovat, mitkä ovat kirkolle keskeisiä ja eniten uskonnonvapauden suojaa tarvitsevia asioita, ja mitkä taas sellaisia, joissa kirkko voi opissaan, tulkinnoissaan tai tavoissaan joustaa valtion tai yhteiskunnallisen elämän toiveiden suhteen.

Uskonnonvapauden aidon toteutumisen sekä valtiovallan ja uskonnollisten tai katsomuksellisten toimijoiden suhteen kannalta on merkityksellistä näiden kyky olla toinen toisilleen vastakulttuurisia toimijoita. Niiden on kyettävä elämään itsenäisinä ja tarvittaessa asetuttava omasta ytimestään käsin vastustamaan toistensa toivomuksia ja vaatimuksia. Hedelmällistä yhteistyötä lisää kyky etsiä jännitteisissäkin tilanteissa yhteistä hyvää ja keskinäistä ymmärrystä. Siinä vaiheessa, kun yhteiskunnassa valtio tai uskonnollinen tai katsomuksellinen toimija ryhtyy käyttämään toistaan hyväkseen omien etujensa vaalimiseksi, on vallan kieroutumisen vaara. Mikäli toinen pönkittää toista tai käyttää sitä argumenttinaan oman asemansa vahvistamiseksi tai osoittamiseksi, näyttäytyy uskonnonvapaus kuolleena.

Valtion ja uskonnollisten ja katsomuksellisten toimijoiden välisen yhteistyön mallin ja uskonnonvapauden tulkinnan etsiminen ovat tärkeitä, yhteisiä asioita. Näillä rakennetaan keskeisellä tavalla koko yhteiskuntaan heijastuvaa rauhaa ja luottamusta. Uskonnonvapauden arviointi tai kehittäminen ei ole kenenkään yksinoikeus tai vastuu, vaan se kaipaa laajaa yhteistä keskustelua, kuuntelemista ja pohdiskelua.

Kirjoittaja:

Leena Sorsa

Kirjoittaja toimii Akaan seurakunnan vs. kirkkoherrana ja Tampereen hiippakunnan pappisasessorina