Kirkon moninaisuutta opettelemassa: katolinen synodaalisuus globaalin kristinuskon koelaboratoriona

Lokakuussa 2023 roomalaiskatolisen kirkon synodaalisuutta käsittelevä piispainsynodi kokoontuu ensimmäiseen täysistuntoonsa Vatikaanissa. Katolinen synodaalisuus tarjoaa kiehtovan näköalan maailman suurimman kirkkokunnan uudistumiskehitykseen. Samalla se on ainutlaatuinen globaalin kristinuskon koelaboratorio.

Lokakuussa 2023 katolisen kirkon ja teologian huomio keskittyy hyvin konkreettisesti Vatikaaniin, jonne roomalaiskatolisen kirkon 16. varsinainen piispainsynodi kokoontuu ensimmäiseen yleiskokoukseensa. Synodaalinen tie, jolle paavi Franciscus kutsui koko maailmanlaajan kirkon syksyllä 2021, on viime vuodet ohjannut katolista teologista reflektiota. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain hetkellinen muotikäsite katolisessa ajattelussa, vaan synodaalisuuden teema ja haaste tulee määrittämään katolisuutta pitkälle tulevaisuuteen. Ohjelmallisessa puheessaan piispainsynodin 50-vuotisjuhlassa vuonna 2015 paavi Franciscus totesi suorastaan, että juuri synodaalisuus on se, mitä Jumala odottaa kolmannen vuosituhannen kirkolta.

Paavi Paavali VI perusti piispainsynodin vuonna 1965 jatkamaan Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) hengellistä ja teologista perintöä kirkossa. Piispainsynodi on yksi katolisen kirkon pysyviä laitoksia, jonka tehtävänä on auttaa Rooman paavia maailmanlaajan kirkon hallinnassa. Muutaman vuoden väliajoin piispainsynodi kokoontuu Vatikaaniin käsittelemään jotain ajankohtaista teemaa kirkon elämässä. Tällä hetkellä (2021–2024) käynnissä oleva synodaalinen prosessi on kuitenkin hyvin poikkeuslaatuinen. Se heijastaa monin tavoin sitä syvälle käyvää uudistushenkeä, joka paavi Franciscuksen myötä on alkanut puhaltaa katolisessa kirkossa.

Meneillään olevassa synodissa Franciscus haluaa herättää kirkon siihen todellisuuteen, että synodaalisuus eli ”yhdessä kulkeminen” on koko Jumalan pyhää kansaa koskeva kutsumus. Kuten jo Vatikaanin toinen kirkolliskokous painotti, kasteen kautta jokaisella kristityllä on yhtäläinen arvo ja kutsumus pyhyyteen, vaikkakin hyvin eri muodoissa. Franciscuksen visioimassa synodaalisessa prosessissa kirkko opettelee vähitellen sitä moninaisuutta, jota Pyhä Henki jatkuvasti luo (vrt. 1. Piet. 4:10), jotta kristillinen todistus voisi olla elävää ja vakuuttavaa globalisoituneen ihmiskunnan keskellä.

Katolista synodaalisuutta määrittää dynaaminen liike paikallisen ja yleismaailmallisen, lokaalin ja globaalin, välillä. Syksyllä 2021 alkoi synodaalisen tien ensimmäinen, hiippakunnallinen vaihe, jolloin selvitettiin, miten kristillinen yhdessä kulkeminen toteutuu (tai ei toteudu) paikallistasolla eri puolilla maailmaa. Siitä edettiin sitten laajemmille piispainkokousten ja lopulta maanosien tasoille. Eri maanosien kirkolliset edustukset toimittivat omat synodaalisuusraporttinsa Vatikaaniin alkuvuodesta 2023. Niiden perusteella synodin yleissihteeristö julkaisi kesäkuussa työasiakirjan (Instrumentum laboris) lokakuun yleiskokoukselle.

Synodin työasiakirjasta ei löydy lukkoon lyötyjä teemoja eikä valmiita vastauksia. Se on lyhyt ja tiivis. Sen tehtävänä on kerätä yhteen synodaalisen tien tähänastiset hedelmät ja luoda avoin tila kirkon monimuotoisuuden työstämiselle yleiskokouksessa, kuten synodin neuvonantaja Giacomo Costa kirjoittaa. Ignatiaanisesta hengellisyydestä vaikutteita saanut ”hengellinen keskustelu” nousee työasiakirjassa keskiöön, ja sitä suositellaankin metodiksi lokakuun yleiskokouksen työskentelylle. Yhä selvemmäksi tulee, että synodaalisen prosessin kautta jesuiittapaavi haluaa ikään kuin johdattaa koko kirkon yhteisiin ”hengellisiin harjoituksiin”, kuuntelemaan, mitä Henki puhuu kirkoille eri puolilla maailmaa (vrt. Ilm. 2:7), ja tekemään konkreettisia päätöksiä kirkon elävöittämiseksi sen valossa.

Systemaattis-spekulatiivisesta näkökulmasta voidaan nostaa esiin erityisesti kolme toisiinsa liittyvää huomiota katolisesta synodaalisuudesta:

1. Katolinen synodaalisuus nousee ”alhaalta päin”, käytännössä eletystä uskonnosta. Franciscus on koko synodaalisen prosessin ajan muistuttanut, että sen tarkoituksena ei ole tuottaa yhä lisää kirkollisia asiakirjoja, saati teologisia määritelmiä. Kirkollinen yhdessä kulkeminen haluaa ottaa huomioon kaikkien kastettujen uskontajun (sensus fidei), jonka kautta he kaikki ovat pappeja ja profeettoja Kristuksessa. Piispallisten osanottajien ohella lokakuun yleiskokouksessa äänioikeuden saavat nyt ensi kertaa myös 70 ei-piispallista jäsentä, joista puolet on naisia. Se on kvantitatiivisesti pieni, mutta kvalitatiivisesti merkittävä muutos uudistumaan pyrkivässä katolisessa kirkossa.

2. Katolinen synodaalisuus merkitsee länsimaisen metafysiikan ylivallan hälventymistä ja globaalin monimuotoisuuden kirkastumista kirkossa. Ei ole vain yhtä tapaa sanoittaa kristillistä uskoa; Kristuksen seuraamisessa ei ensisijaisesti ole edes kyse älyllisten ideoiden määrittelystä vaan hyvin konkreettisesta elämäntyylistä. Kristillisen elämäntyylin haasteet puolestaan voivat olla hyvinkin erilaisia eri puolilla maapalloa. Euroopassa valitellaan edelleen yhä etenevää maallistumiskehitystä, mutta kristittyjen jatkuva vaino on paljon relevantimpi teema Lähi-idässä tai ilmastonmuutoksen tuhoisat seuraukset Oseaniassa. Synodaalinen kirkko ei voi sulkeutua mihinkään yhteen kristinuskon kulttuuriseen muotoon vaan on avoin evankeliumin yhä laajenevalle monimuotoisuudelle. Kontekstuaalisuus ei ole valinnainen lisä todella globaalille kirkolle vaan olennainen osa sen elämää ja ajattelua.

3. Katolinen synodaalisuus katsoo toiveikkaasti eteenpäin. Synodaalisuus on 1,4 miljardin jäsenen kirkolle suuri yhteinen haaste, mutta tarkoituksena ei olekaan tulla siinä valmiiksi tämän synodin aikana. Kirkollisen monimuotoisuuden opettelu tulee määrittämään katolista elämää ja ajattelua pitkälle tulevaisuuteen. Tässä mielessä katolinen kirkko on sen synodaalisen prosessin kautta todellinen globaalin kristinuskon koelaboratorio. Nähtäväksi jää, miten tulevaisuuden kirkko onnistuu pitämään avoimena eri näkemysten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun yhden kirkon ja roomalaisen tradition sisällä. Rooman paavilla on tässäkin suhteessa ratkaiseva merkitys kirkon ykseyden kannalta, mutta millä konkreettisella tavalla?

Katolinen synodaalisuus kannustaa myös uudenlaiseen ekumeeniseen työskentelyyn. Yhteinen kaste yhdistää kaikkia kristittyjä, ja se myös velvoittaa yhteiseen todistukseen Kristuksesta. Mitä jos ekumeniankaan tavoite ei olisi niinkään kirkollisten asiakirjojen ja teologisten määritelmien luominen vaan käytännön yhteen tuleminen, kohtaaminen ja yhdessä todistaminen? Ekumeeniseen työskentelyynkin voisi vahvemmin soveltaa hengellisen keskustelun metodia, jossa pääpaino ei ole älyllisessä diskurssissa tai ”oikeassa olemisessa” vaan hiljaisessa toisen ja ennen kaikkea Toisen kuuntelemisessa (vrt. hengellisen keskustelun neljän vaiheen esittely synodin Instrumentum laborisista).

Lopuksi on tärkeää muistaa, että katolisen kirkon synodaalisessa prosessissa ei ole kyse uudesta kirkolliskokouksesta vaan yhä edelleen Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen panemisesta käytäntöön. Viimeisimmän ekumeenisen kirkolliskokouksen lupaus todella globaalista kirkosta alkaa hitaasti mutta varmasti kantaa hedelmää. Katolinen teologi ei ole kutsuttu vain ajattelemaan vaan ennen kaikkea ”tuntemaan” kirkon kanssa (sentire cum Ecclesia!) tässä historiallisessa murrosvaiheessa. Kaiken taustalla on vakaumus siitä, että Kristuksen Henki on parhaillaan eri puolella maapalloa inspiroimassa yhä autenttisempia paikallisen kristinuskon muotoja, jotka juuri oman autenttisuutensa ansiosta ovat yhä todemmin globaaleja.

Lähteet

Costa, Giacomo. 2023. ”L’«Instrumentum Laboris» per la prima sessione del Sinodo 2021–2024”. La Civiltà Cattolica 4154.121–135.

International Theological Commission. 2018. ”Synodality in the Life and Mission of the Church”. https://www.vatican.va/roman_curia/congregations/cfaith/cti_documents/rc_cti_20180302_sinodalita_en.html.

”Instrumentum laboris of the 16th Ordinary General Assembly of the Synod of Bishops”. 2023. https://press.vatican.va/content/salastampa/en/bollettino/pubblico/2023/06/20/230620e.html.

Paavi Franciscus. 2015. ”Ceremony Commemorating the 50th Anniversary of the Institution of the Synod of Bishops: Address of His Holiness Pope Francis”. https://www.vatican.va/content/francesco/en/speeches/2015/october/documents/papa-francesco_20151017_50-anniversario-sinodo.html.

Penttinen, Alpo. 2022. ”Synodaalisella tyylillä: kohti kolmannen vuosituhannen katolista kirkkoa”. Teologinen Aikakauskirja 127/4, 444–452.

Kirjoittaja:

Alpo Penttinen

Alpo Penttinen on teologian tohtori Rooman paavillisesta Gregoriana-yliopistosta.