Andrew Linzeyn näkökulmaa voisi hyödyntää kristillisen eläinsuhteen kehittämiseen

”Lapsi kirjoittaa messua varten rukouspyynnön sairaan kultakalansa puolesta. Kuinka muotoilet esirukouksen?” Tehtävä naurattaa, mutta aiheuttaa myös hämmennystä luentosalissa istuvissa teologian opiskelijoissa. Saako kirkossa rukoilla kultakalojen puolesta? Kysymykseen sisältyy laajempi pohdinta kristillisestä eläinsuhteesta.

Kun keskustellaan eläinten ja ihmisten kristillisestä asemasta, mainitaan lähes poikkeuksetta yksi nimi: Andrew Linzey. Hän on brittiläinen anglikaanipappi, teologian tohtori, Oxfordin eläineettisen keskuksen johtaja ja yksi tunnetuimmista moderneista eläinten asiaa ajavista teologeista. Linzey on kirjoittanut eläimistä vuodesta 1976 lähtien. 1990-luvulla hän otti käyttöön termin eläinteologia. Linzeyn mukaan eläinteologia tarkoittaa nimenomaan eläimiä koskevaa moraaliteologiaa. Hänen tavoitteenaan on saada kristityt näkemään eläimet itsessään arvokkaina Jumalan luomina olentoina.

Mitä varten eläimet ovat?

Linzeyn ajattelun keskiössä on oivallus siitä, että ihmiset ja eläimet ovat olemassa Jumalalle, Luojalleen, eivätkä hyödykkeiksi toisilleen. Viesti on yksinkertainen, mutta tarpeellinen: olen itsekin saanut eläinteologiasta keskustellessani kummasteluja, miksi eläimiä ylipäätään olisi olemassa, elleivät he olisi ihmisten ruoaksi luotuja. Linzeyn mukaan eläimillä on ihmisistä riippumaton paikkansa ja arvonsa maailmassa. Raamatussa luotujen kerrotaan eläneen ennen syntiinlankeemusta rauhanomaisesti paratiisissa, ja myös tulevassa maailmassa kuvataan vallitsevan harmonia, jossa susi ja karitsa kulkevat vieretysten, eikä kukaan tee pahaa toiselleen.

Linzeyn mielestä ihmisten kuuluu mahdollisuuksiensa mukaan vähentää maailman kärsimystä ja lopettaa turha tappaminen. Hän ajattelee kasvissyönnin olevan kristillinen välttämättömyys, johon löytyvät vahvat raamatulliset perusteet – se ei ole valinnainen teko, vaan heikompien puolustaminen on kristillinen velvollisuus.

Jumalan kuvana langenneessa maailmassa

Luomiskertomuksessa ihmiset tehdään Jumalan kuvaksi, ja he saavat tehtävän hallita eläimiä. Linzeyn ajattelussa Jumalan kuva tarkoittaa ihmisten kykyä heijastaa jumalallista rakkautta kaikkia luotuja kohtaan. Eläinten hallitsemista hän taas tulkitsee palvelevana valtana, jota vertaa vanhemman ja lapsen suhteeseen. Linzey ei tee suurta eroa Jumalan kuvana olemisen, ihmisten hallinta­vallan tai ihmisten ainutlaatuisuuden välille, vaan selittää ne toisiinsa liittyvinä asioina.

Syntiinlankeemus mullisti luotujen väliset suhteet. Maailma muuttui paratiisista ”parasiittiseksi” paikaksi, jossa kaikki hyödynsivät toisiaan ja jossa ihmiset saivat Jumalalta luvan käyttää eläimiä ravintonaan. Linzeyn mukaan lupa tarkoittaa vain pakon edessä tappamista. Sen sijaan Jumalan oikeuksia loukataan, mikäli eläimiä ei kohdella hyvin. Näitä oikeuksia hän kutsuu nimellä jumaloikeudet. Jumaloikeudet ovat ikään kuin Jumalan tekijänoikeuksia. Niillä tarkoitetaan Jumalan oikeutta siihen, että hänen luomiaan olentoja kohdellaan kunnioituksella. Eläinten – ja ihmistenkin – oikeudet perustuvat Linzeyn mielestä jumaloikeuksiin.

Eläinten puolesta kärsivä Kristus

Jumala kärsii ihmisten lisäksi myös eläinten puolesta, Linzey ajattelee. Hän päättelee, että Jumalan on kärsittävä nimenomaan Jeesuksen kautta. Kun Jeesus kuolee ristillä, Jumala samaistuu kärsimykseen, sillä hän on tehnyt koko maail­man kärsimyksen omakseen Poikansa ristissä.

Linzeyn argumentointiin sisältyy dramaattinen viesti. Hän ajattelee, että kaikki maailman kärsimys on yhteydessä Kristuksen kärsimykseen. Koska Jeesus kärsii ristillä kaikkien luotujen olentojen puolesta, ihmisten vastuuseen kuuluu mini­moida kaikkiin luotuihin kohdistuva kärsimys. Voisi siis ajatella, että eläinten auttamatta jättäminen, eli heidän kärsimyksensä ohittaminen, on Kristuksen ohittamista.

Tarvitsemme rukouksia, vegaaniruokaa ja lasten kaltaisuutta

Kaksivuotiaani katselee mietteliäänä Anne-Marjut Lindholmin Vapahtaja-nimistä maalausta, jossa Jeesus roikkuu ristillä eläinten ympäröimänä. ”Jeesuksella on pipi, eläimet puhaltaa”, hän toteaa sellaisella kepeällä vakavuudella, johon vain taaperot kykenevät. En voi kuin ihailla tuota lasten päättelykykyä. He eivät tee asioista turhan monimutkaisia. Äiti ja isä ovat puhaltaneet pois hänen haavereitaan, joten Jeesusta ympäröivät eläimet tahtovat samalla tavoin auttaa tätä.

Me opetamme lapsillemme, että eläimiä on kohdeltava hyvin ja siksi meidän pitäisi uskaltaa opettaa samaa kirkossakin. Tällä hetkellä eläimet esitetään saarnoissa ja rukouksissa lähinnä ihmisiin liittyvien tarinoiden sympaattisina sivuosina tai Jumalan luomisvoiman esimerkkeinä, mutta ihmisten eläimiä koskeva vastuu ohitetaan turhan herkästi.

Pidämme kristillisinä arvoina kohtuullisuutta, heikompien puolustamista, myötätuntoa ja rakkautta. Nämä arvot meidän pitäisi osata yhdistää myös eläimiin niin sanoissamme kuin kirkon tarjoamassa ruoassakin. Linzeyn kirjoituksista voimme saada tarvitsemamme sysäyksen kristillisen eläinsuhteemme ajattelemiseen ja kehittämiseen.

Kirjoittajat

Limppu Witick

Limppu Witick on eläinteologiaan perehtynyt teologian maisteri, taiteilija ja eläinoikeusaktivisti.