Huolen vyöhykkeet

Yhteistyö sosiaali ja terveysalan ammattilaisten kanssa on toisinaan paikallaan. Siksi kontaktin luominen ennakoivasti esimerkiksi paikallisen lastensuojelun kanssa on tärkeää.

Fyysisen turvattomuuden huomaamiseen ja siihen puuttumiseen on luotu apu välineitä, kuten alla oleva huolen vyöhykkeistö. Huolen vyöhykkeistö on tarkoitettu omien työskentelysuhteiden, kulloisenkin tilanteen sekä yhteistyötarpeiden jäsentelyyn eikä sitä saa käyttää ihmisten tai perheiden luokittelun tai rekisteröinnin välineenä.

I Ei huolta vyöhyke

Ihminen kokee, että toisen ihmisen tai yhteisön asiat ovat hyvin ja hänen suhteensa henkilöön toimii. Tällöin esimerkiksi lapsen kanssa työskentelevä kokee, että hänellä on tietoja ja taitoja tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä havaitsee asioiden ja oman toiminnan sujuvan niin kuin pitääkin ja tuottavan toivottuja tuloksia.

II Pienen huolen vyöhyke

Ihmisellä käy pieni huoli tai ihmettely mielessä, jopa toistuvasti. Hänellä on kuitenkin vahva luottamus omiin auttamismahdollisuuksiinsa. Työskentely ja toivotut tilanteen muutokset ovat vielä tehtävissä pääasiassa kunkin tahon omin keinoin ja erityisen yhteistyön tarve on vähäinen.

III Tuntuvan huolen vyöhyke (Harmaa vyöhyke)

Tuntuvan huolen tilanteissa ihminen kokee kasvavaa huolta, kaipaa tilanteeseen lisää tukea ja kontrollia, mutta on usein samanaikaisesti epävarma ”riittävästä näytöstä” ja voi pelätä liioittelevansa. Tuki ja kontrolli eivät ole vastakkaisia toimia, silloin kun pyrkimyksenä on edistää toisen omatoimisuutta ja elämänhallintaa. Tuella pyritään vahvistamaan myönteisiä prosesseja, kontrolloimalla rajoittamaan kielteisiä. Ratkaisevaa on, että toista ei tehdä riippuvaiseksi sen enempää tuesta (”auttaminen avuttomaksi”) kuin kontrollistakaan (”alistaminen avuttomaksi”).

Huolen harmaata vyöhykettä leimaa epäselvyys (siksi juuri sitä kutsutaankin harmaaksi): on epäselvää, keitä kokonaisuudessa on lopulta mukana ja mitä kukin tekee, onko kyseessä sittenkin pieni pulma tai päinvastoin suuremman huolen paikka ja mikä olisi paras oma toimintatapa ongelmakokonaisuuden ratkaisemiseksi. Ainoa täysin selvä asia on, että tilanne ei ole yksin määrättävissä eikä omassa hallinnassa. Niinpä ”harmaalta vyöhykkeeltä” ei selviä selkeyteen yksin, tarvitaan yhteistoimintaa – ja sen aikaansaaminen taas kysyy dialogia, vuoropuhelua.

IV Suuren huolen vyöhyke

Työntekijä kokee, että hänen keinonsa ovat lopussa ja ennakoi, että asiakkaalle, lapselle, nuorelle tai perheelle käy huonosti, ellei tilanteeseen saada muutosta heti. Esimerkiksi työntekijä arvioi henkilön olevan välittömässä vaarassa. Huolet voivat kasvaa tuntuvista suuriksi, jos pulmatilanteet pitkittyvät ja työntekijä kokee keinojensa valuvan hiekkaan. Tarvittavat yhteistyötahot ja kumppanit halutaan välittömästi mobilisoida mukaan toimintaan. Jos taas suuri huoli herää heti työskentelysuhteen alussa, otetaan tällöin käyttöön kriisityömenetelmät ja tehdään tiivistä yhteistyötä tarvittavien tahojen kanssa.

Jos tarjolla on hyvää, jäsentynyttä kriisityötä, suuretkin huolet saadaan huojene maan nopeasti. Jos taas tuollaista työskentelyä ei ole järjestetty, palvelujärjestelmä joutuu helposti itse kriisiin jokaisen kriisin kohdatessa.

Thl.fi – Huolen puheeksi ottaminen