Pyhän tekstin kääntämistä vaikeuttaa ajatus tekstin muuttumattomuudesta

Monen mielestä Raamatun kuuluu olla vanhanaikaista ja vaikeasti ymmärrettävää tai jopa käsittämätöntä kieltä. Sitä pidetään takeena tekstin muuttumattomuudesta.

Olin kaksi ja puoli vuotta Suomen Pipliaseuran palveluksessa. Valmistelin Uusi testamentti 2020 -suomennosta, joka on lokakuusta 2020 asti ollut kaikkien luettavissa verkossa. Käännös ilmestyi hiljattain myös painettuna.

Pipliaseurassa kuuli kaikenlaista maailmalta. Yksi kiinnostava tarina liittyi burjaatinkielisen raamatunkäännöksen valmisteluun. Burjatia on Venäjällä Etelä-Siperiassa, Baikal-järven rantamilla sijaitseva alue. Sen asukkaista reilu neljäsosa puhuu burjaattia. Vuosituhannen vaihteessa heille laadittiin ensimmäistä raamatunkäännöstä.

Hommattiin kääntäjät, ja näitä perehdytti Yhtyneiden Pipliaseurojen konsultti. Tämä valisti kääntäjiä, että tekstin tulisi olla burjaateille mahdollisimman ymmärrettävä. Kääntäjät hölmistyivät: miten niin? Silloin konsultti vuorostaan hölmistyi.

Selvisi, että burjaattien mielestä pyhiä tekstejä ei kuulukaan ymmärtää. Heidän pääuskontonsa on buddhalaisuus, ja pyhissä toimituksissa käytetään kieltä, jota kukaan puhu tai ymmärrä. Usein edes buddhalaispapit eivät pyhää kieltä ymmärrä, vaikka osaavatkin lukea sitä.

Tältä pohjalta burjaattikääntäjät olettivat, että raamatunkäännöksenkin pitää olla käsittämätön. Onhan Raamattu kristittyjen pyhä kirja. Konsultti selvitteli asiaa, ja lopulta syntyi täysin ymmärrettävä raamatunkäännös.

Burjaattien omituisille käsityksille olisi helppo nauraa, mutta se olisi turhan ylimielistä. Emme nimittäin ole aivan vapaita pyrkimyksestä tehdä Raamattu käsittämättömäksi. Eräskin lehden toimittaja kauhisteli Uusi testamentti 2020 -käännöstä. Hän piti vuoden 1992 raamatunkäännöksessä esiintynyttä symbaali-sanaa oikein hyvänä, vaikka myönsi, ettei googlettamatta tiennyt, mikä on symbaali.

Varsin yleisen käsityksen mukaan Raamatun kuuluu olla vanhahtavaa ja juhlallista kieltä. Sellaista, jota on hiukan vaikea ymmärtää. Meillä on kannattajansa vuoden 1776 raamatunkäännökselle, vuoden 1938 käännökselle ja nyt näköjään myös 1992 käännökselle ja sen käsittämättömälle symbaalille. Tämä on pienessä mittakaavassa sama ilmiö kuin burjaattien ajatus käsittämättömästä pyhästä kielestä.

Maailman mitassa katsoen on hyvin tavallista, että pyhät kirjat ovat vaikeaa tai peräti käsittämätöntä kieltä. Buddhalaisten tekstien lisäksi tunnemme esimerkiksi hindulaisten sanskriitinkieliset tekstit ja muslimien Koraanin, joka on kirjoitettu vanhanaikaisella klassisella arabialla. Juutalaiset lukevat omaa Raamattuaan eli kristittyjen Vanhaa testamenttia klassisella heprealla, joka ei ole sama asia kuin Israelissa puhuttu nykyheprea. Ja onhan kristikunnankin piirissä omat kannattajansa latinalle ja kirkkoslaaville.

Vaikuttaa siltä, että pyhään tekstiin liittyy mielikuva pysyvyydestä. Siihen ei ajatus muuttuvasta käännöksestä sovi. Siksi puolustetaan vanhaa silläkin uhalla, että se on käsittämätön. Tai sitten ajatellaan jopa niin, ettei pyhää tekstiä voi lainkaan kääntää. Tässä suhteessa kristinusko on poikkeavan käännösmyönteinen. Apostolien tekojen toisen luvun helluntaikertomuksessa kääntämistä pidetään suorastaan Pyhän Hengen työnä.

Helluntaina apostolit alkoivat puhua vierailla kielillä. Sitä monikansallinen kuulijakunta ihmetteli: ”Eivätkös kaikki nämä puhujat ole galilealaisia? Miten me kaikki kuulemme heidän puhuvan omaa äidinkieltämme?” Seuraa pitkä luettelo kansallisuuksista, jotka olivat paikalla edustettuina. Sitten kuulijat ihmettelevät uudestaan: ”Silti me kaikki kuulemme heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suurista teoista.”

Nähtävästi apostolien sanoma ei kärsi siitä, että se tapahtuu eri kielillä ja kuulijoille ymmärrettävällä tavalla. Tähän helluntaikokemukseen perustuu raamatunkäännöstyö, joka alkoi ensimmäisillä vuosisadoilla aktiivisena. Keskiajalla käännösinto laimeni, mutta uskonpuhdistuksen myötä se nousi uudestaan. Silloin näki valon ensimmäinen suomenkielinenkin Raamattu.

Tulemme näkemään Raamatun yhä uusilla kielillä. Käännöstyötä tehdään edelleen esimerkiksi Suomen Pipliaseurassa. Ja koska kieli muuttuu, näemme samallakin kielellä uusia käännöksiä, kuten Uusi testamentti 2020. Tänä vuonna aloitettiin Pipliaseurassa myös Vanhan testamentin suomennostyö. 

Ja käy, kuten Apostolien teoissa sanotaan: ”Kaikki hämmästyivät, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään.”

Kirjoittaja:

Niko Huttunen

Tutkija; dosentti, Helsingin yliopisto