Puhetta pelastuksesta

Synodaalikirja 2022 haastaa pohtimaan kristillisen uskomme ydinsisältöä: Mistä me puhumme, kun puhumme pelastuksesta? Onko puheemme pelastuksesta mielekästä tässä ajassa? Pitäisikö meidän sanoittaa kirkon viestiä uusilla tavoilla?

Vuoden 2022 synodaalikokoukset lähestyvät vinhaa vauhtia. Kokouksia varten tehty synodaalikirja julkaistiin elokuun alussa, ja nyt papisto selailee sitä virtuaalisesti. Toivottavasti kirjaa lukevat myös muut kuin papit, sillä se sopii kaikille asiasta kiinnostuneille. Kokousten tavoitteena on kirkkojärjestyksen mukaan käsitellä teologisia kysymyksiä sekä seurakuntien hoitoa ja muuta kirkon toimintaa ja hallintoa koskevia asioita. Tämä tavoite oli mielessämme, kun ryhdyimme työstämään synodaalikirjaa.

Kokousten, kuten myös kirjan, aihe on varsin yksinkertainen mutta samalla varsin monimutkainen. Kysymys pelastuksesta haastaa pohtimaan kristillisen uskomme ydinsisältöä. Mistä me puhumme, kun puhumme pelastuksesta? Viittaako puheemme pelastuksesta johonkin tuonpuoleiseen tapahtumaan, jossa me vältymme kadotukselta? Miten kristillinen näkemys pelastuksesta heijastuu käsitykseemme tästä maailmasta, luomakunnasta ja ihmisten välisistä suhteista? Poikkeavatko kristillisten kirkkojen opetukset pelastuksesta toisistaan, ja jos poikkeavat, niin mitä merkitystä sillä on? Onko puheemme pelastuksesta mielekästä tässä ajassa? Pitäisikö meidän sanoittaa kirkon viestiä uusilla tavoilla?

Näitä kysymyksiä pohdimme kirjan toimituskunnassa, ja näiden kysymysten pohdintaan synodaalikirjan kirjoittajat haastavat teoksen lukijoita. Kysymysten taakse piiloutuu papin työhön ja kirkon toimintaan liittyvä tärkeä ulottuvuus, nimittäin kysymys teologiasta. Tarvitaanko kirkossa teologiaa, siis kirkon sanomaa ja uskoa erittelevää analyyttistä pohdintaa? Eikö riitä, että julistamme yksinkertaista Raamatun sanomaa sellaisenaan? Tarvitseeko pappi teologiaa ja korkeatasoista teologista koulutusta? Eikö riitä, että pappi osaa kohdata ihmisiä ja puhua heille ymmärrettävällä tavalla?

Kysymykseni ovat luonnollisesti kärjistyksiä, mutta tällaisiin pohdintoihin törmään säännöllisesti. Kysymysvyyhdin purkamisen voi aloittaa teologiasta. Mitä teologia oikeastaan on? Yksi tapa jäsentää sitä on ajatus kahden kertaluvun teologiasta. Tällöin ensimmäisen kertaluvun teologia viittaa kirkon uskoon ja sen julistukseen. Se siis liittyy toimintaan, jossa kirkko julistaa pelastusta tässä maailmassa. Toisen kertaluvun teologialla tarkoitetaan rationaalista toimintaa, jossa analysoidaan kirkon uskoa ja toimintaa. Tutkitaan uskon perusteita, esitettyjen näkemysten johdonmukaisuutta ja niin edelleen. Teologiaa harjoitetaan kouluttavissa laitoksissa osana tutkijayhteisöjä, mutta teologian harjoittaminen – käsitteen molemmissa merkityksissä – kuuluu olennaisesti myös kirkon toimintaan. Ilman kunnollista teologiaa uskosta tulee uskottelua ja kirkossa ollaan kaikenlaisten satunnaisten opintuulien vietävissä.

Myös pappi tarvitsee työssään vahvaa teologista osaamista. Ei riitä, että kyetään kohtaamaan ihmisiä ja heidän kysymyksiään ja puhumaan uskottavalla tavalla. Papin, kuten jokaisen kirkon työntekijän, haasteena on sanoittaa kirkon sanomaa yksinkertaisesti ja ihmisen elämäntilanteisiin luontevilla tavoilla. Tämä edellyttää vankkaa osaamista, sillä ilman syvällistä teologian tuntemista yksinkertaistaminen johtaa helposti siihen, että lapsi katoaa pesuveden mukana. Tosiasiassa teologian harjoittaminen on koko työuran kestävä prosessi, jossa ei riitä, että pappi on suorittanut teologian maisterin tutkinnon. Aivan samalla tavalla kuin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistuneen kanttorin on harjoiteltava soittamista työn arjessa, on papinkin harjoitettava teologiaa säännöllisesti. Se voi tarkoittaa opintoja, kirjojen lukemista tai vaikkapa vain teologisia keskusteluja kollegojen kanssa.

Teologialla en tarkoita Raamatun ja tunnustuskirjojen pänttäämistä tai Luther-sitaattien toistamista saarnoissa. Teologian harjoittaminen on perehtymistä kristillisen uskon yhteiseen perintöön ja opetukseen. Se on myös historian ja kirkon elämän sekä käytäntöjen tuntemista. Olennaista on myös näiden opetusten soveltaminen kirkon käytännön työhön sekä sen kysyminen, mitä Raamatun sanoma, kirkon usko ja elämä merkitsevät tässä ja nyt. Taitava pappi osaa sanoittaa kirkon uskoa luontevasti, yksinkertaisesti ja aikamme kysymysten kannalta merkityksellä tavalla, mutta kuitenkin niin, että sanat kantavat mukanaan kirkon uskon ydinsisältöä.

Näiden kysymysten pohdintaan haastaa myös tuore synodaalikirja. Toivon, että syksyn kokouksissa keskustellaan pelastuksesta. Mitä se merkitsee Suomessa Herran vuonna 2022? Miten kirkon sanoma pelastuksesta näkyy minun puheissani tai saarnoissani?

Kirjallisuus

Huttunen, Niko & Inkala, Anna-Kaisa & Kopperi, Kari & Marttila, Marko & Törmä, Terhi (toim.) (2022): Pelastus. Synodaalikirja 2022. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja, Kirkko ja toiminta 120. Helsinki: Kirkkohallitus/Piispainkokous. 

Kirjoittaja

Kari Kopperi

piispainkokouksen pääsihteeri