Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon työmarkkinalaitoksen tehtävänä on evankelis-luterilaisen kirkon työnantajayksiköiden puolesta neuvotella ja sopia niiden palveluksessa olevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista. Sopimusneuvottelut käydään Kirkon työmarkkinalaitoksen toimiston neuvottelijoiden sekä viranhaltijoita tai työntekijöitä edustavien järjestöjen neuvottelijoiden kesken. Neuvottelutuloksen hyväksyy toisaalta Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunta ja toisaalta viranhaltijoita tai työntekijöitä edustavien järjestöjen päättävät elimet. Sopimuksen solmiminen edellyttää siten aina sekä työantajan sopimusorganisaation että viranhaltijoita tai työntekijöitä edustavan järjestön hyväksyntää.
Kirkon alan pääsopijajärjestöt ovat nykyisin Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Kirkon alat ry sekä Kirkon alan unioni r.y. Kirkon alan unionin muodostavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Ammattiliitto Jyty yhdessä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä