Seurakunta (kreikaksi ekklesia) tarkoittaa

  • kristittyjen muodostamaa yhteisöä, paikallista kirkon osaa, hallinnollista paikallisseurakuntaa, joka kuuluu johonkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdeksästä piispan kaitsemasta hiippakunnasta.
  • Seurakunnalla tarkoitetaan myös jumalanpalveluksissa tai kirkollisissa toimituksissa läsnäolevaa joukkoa.
  • koko universaalia Kristuksen seurakuntaa, mutta sanalla voidaan viitata myös kristinuskon ulkopuolisiin paikallisiin hengellisiin yhteistöihin, esim. islamilainen seurakunta.

Seurakunnan tehtävät

Kirkkolaissa (KL 4 luku 1 §) on määritelty seurakunnan tehtävät seuraavasti: ”Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.”

Kristuksen seurakunta

Seurakunta on pyhä, erikseen ”Herralle erotettu” yhteisö ja ”pyhäin yhteys” erotuksena maallisista järjestöistä ja yhteenliittymistä. Seurakunta on kristillisen uskon mukaan Jumalasta lähtöisin oleva yhteisö. Seurakunta on pelastukseen johdattava yhteisö, koska se on pohjimmiltaan yliluonnollinen eli Pyhän Hengen kokoama, johtama ja elävöittämä.

Katekismuksen kappaleessa 20 kuvataan kirkkoa ja seurakuntaa näin: “Kirkkoa on sen alkuajoista lähtien kutsuttu Kristuksen ruumiiksi. Se on elävä kokonaisuus, jonka päänä on Kristus ja jonka jäseniksi tullaan kasteessa. Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää meidät Kristukseen ja toisiimme. Kirkko kuvataan myös äidiksi, joka kantaa meitä sylissään ja huolehtii meistä.”

Seurakunnat paikallisina toimijoina

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on jaettu alueellisesti rajattuihin seurakuntiin ja hiippakuntiin. Kirkon jäsen kuuluu siihen paikallisseurakuntaan, jonka alueella hän asuu.

Seurakuntajako noudattelee pääsääntöisesti kuntajakoa. Mikäli saman kunnan alueella on useita seurakuntia (tavallisimmin kaupungeissa), nämä seurakunnat muodostavat seurakuntayhtymän. Seurakunnat ovat suomen- tai ruotsinkielisiä tai kaksikielisiä. Seurakunnilla on laaja toiminnallinen, taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys.

Seurakunta työyhteisönä

Seurakunnissa toimii viranhaltijoiden ja muiden työntekijöiden lisäksi laaja vapaaehtoisten joukko, jotka osallistuvat monin eri tavoin seurakunnan hengelliseen palvelutehtävään. Seurakuntalaisia on myös erilaisissa toimielimissä luottamushenkilöinä. Ylintä päätösvaltaa käyttää seurakuntavaaleilla seurakunnan jäsenistä valittu kirkkovaltuusto ja seurakuntayhtymässä yhteinen kirkkovaltuusto.

Seurakunnat

Seurakuntien yhteystiedot

Luottamushenkilöt

Takaisin sivun alkuun