”Maailmaa ei voi täysin ymmärtää perehtymättä Jumalan ideaan. Olipa kyse Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta, Lähi-Idän kriisistä, Euroopasta tai suomalaisen seurakunnan leipäjonosta, ihmisten jumalauskolla on vaikutuksia heidän elämänvalintoihinsa ja käyttäytymiseensä.” Mäkipelto &Huotari, 2024. Jumalan synty – Isän ja Pojan kätketty historia
Mannermaa, 1995. Pieni kirja Jumalasta.
Jumala – mitä sillä kukin meistä ymmärrämmekin – vaikuttaa maailmahistorian taustalla halusimme sitä tai emme. Jumala ja erityisesti kristinusko vaikuttaa niin suomalaisen kuin länsimaisenkin historian lehdillä monin tavoin. Jumalan nimissä on käyty verisiä sotia, valloitettu uusia maita, rakennettu kouluja ja sairaaloita, taisteltu oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Siksi Jumala ilmiönä tai käsitteenä herättää helposti ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita.
Se on yksi suurimmista kysymyksistä, joita ihminen voi esittää. Ja kristinusko vastaa siihen – ei tyhjentävästi, mutta rohkeasti ja konkreettisesti.
Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa jumala tai jumaluus on etäinen, persoonaton voima – jokin kosminen energia, kohtalo tai luonnonlaki. Kristinuskon Jumala on erilainen.
Kristinusko kertoo, kuka Jumala on, että hän rakastaa ihmistä, antaa synnit anteeksi ja johdattaa iankaikkiseen elämään. Se ei kuulosta abstraktilta filosofialta – se kuulostaa suhteelta.
Kristinuskon Jumala on persoona. Hänellä on tahto, tunteet ja intentiot. Hän ei ole vain maailman käynnistänyt kellontekijä, joka vetäytyi taka-alalle luomisen jälkeen. Hän on aktiivisesti läsnä – historiassa, ihmisten elämässä ja maailmassa tänäänkin.
Kristinuskolle yhteinen perusta on uskontunnustus kolmiyhteiseen Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Kolminaisuus on ehkä kristinuskon erikoisin ja vaikeatajuisin oppi. Se sanoo, että Jumala on yksi – mutta hän on olemassa kolmena persoonana. Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät ole kolme eri jumalaa. Ne eivät myöskään ole saman Jumalan kolme eri roolia tai naamiota. Ne ovat kolme erillistä persoonaa, jotka ovat täydellisessä yhteydessä toisiinsa ja jakavat saman jumalallisen olemuksen.
Tämä on mysteeri, jota teologit ovat pohtineet kahden tuhannen vuoden ajan – eikä täydellistä rationaalista selitystä ole. Mutta se ei tarkoita, että ajatus on järjetön. Se tarkoittaa, että Jumala on suurempi kuin mikään inhimillinen käsite pystyy täysin tavoittamaan.
Yksi tapa lähestyä kolminaisuutta: rakkaus vaatii aina vähintään kaksi. Jos Jumala on rakkaus – ja kristinusko väittää niin – se tarkoittaa, että rakkaus on ollut olemassa Jumalassa jo ennen luomista. Isä rakastaa Poikaa, Poika rakastaa Isää, ja Pyhä Henki on tämän rakkauden yhteys. Luomakunta on syntynyt tästä rakkaudesta – ei tarpeesta, vaan yltäkylläisyydestä.
Useimmissa uskonnoissa ihminen etsii Jumalaa – harjoitusten, meditaation, hyvien tekojen tai uskon kautta. Kristinuskossa suunta ja liike on päinvastainen.
Jumala itse lähestyi ihmiskuntaa ja avasi tien yhteyteensä. Tämä Jumalan teko on koko kristinuskon perusta.
Tämä on kristinuskon radikaalein väite. Ihminen ei löydä Jumalaa etsimällä tarpeeksi kovaa. Jumala tulee ihmistä vastaan. Jeesuksen ihmiseksi tuleminen – inkarnaatio – on tämän ajatuksen konkreettisin ilmaus: Jumala astui historian sisään, syntyi lihaan, koki nälän ja väsymyksen, eli ihmisten keskellä ja kuoli ihmisen kuoleman.
Raamatussa Jumalasta käytetään monia kuvia ja nimiä, jotka kaikki valaisevat eri puolia:
Isä – huolenpito, auktoriteetti, turvallinen kiintymys. Jeesus opetti rukoilemaa puhumaan rukouksessa Jumalalle kuin isälle – läheisesti, luottavaisesti, suoraan. Nykyään Isän rinnalla voidaan Jumalaa puhutellessa käyttää myös Äitiä, koska Jumala ei termeistä huolimatta ole sukupuolinen olento.
Luoja – kaikki olemassa oleva on hänen kädestään. Luominen ei ole Jumalalle menneisyyttä – hän ylläpitää ja kannattelee kaikkea joka hetki.
Tuomari – oikeudenmukaisuus on Jumalan ominaisuus. Hän ei ole välinpitämätön pahuudelle. Tämä on lohdullinen ajatus niille, jotka ovat kokeneet vääryyttä – se ei jää lopulta rankaisematta.
Rakastaja ja parantaja – Psalmit ovat täynnä kuvia Jumalasta, joka lähestyy haavoittuneita, nostaa syrjäytyneitä ja kuulee huutavan äänen.
JJos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä? Tämä on kysymys, johon ei ole helppoa vastausta – ja kristinusko ei teeskentele, että sillä sellainen olisi.
Mutta kristinuskon vastaus on tämä: Jumala ei katso kärsimystä etäältä. Hän astui sen sisään. Jeesuksen ristinkuolema on kristinuskon sydän – Jumala itse koki hylkäämisen, kivun ja kuoleman. Se ei poista kysymystä, mutta se muuttaa sen luonteen. Kärsimyksen keskellä ei olla yksin.
Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa matemaattisesti – mutta toisaalta, ei voida todistaa sitäkään, ettei Jumalaa olisi. Kysymys ei ole pelkästään älyllinen. Se on eksistentiaalinen: onko maailmankaikkeuden taustalla jotain tai joku, vai onko kaikki lopulta merkityksetöntä materiaalia, joka lopulta häviää?
Käsitteellä eksistentiaalisuus viitataan olemassaoloon liittyviin syvällisiin kysymyksiin. Eksistentiaalisuus kattaa ihmisen tavan kokea oma elämänsä, sen merkityksellisyyden ja kuolevaisuuden.
Kristinusko vastaus kysymykseen Jumalan olemassaolosta on: kyllä. Ja tuo jokin on persoona, joka rakastaa. Miten sen voi todistaa? Usein ne, jotka ovat kokeneet Jumalan rakkauden, eivät enää kaipaa keinoja todistaa. He ovat kokeneet sen itse.
Kristinuskon Jumalaa ei lopulta tavoita pelkästään lukemalla tai ajattelemalla. Perinteen mukaan hänet kohtaa rukouksessa, yhteisössä, sakramenteissa ja elämän käännekohdissa – silloin kun jokin ylittää sen, mitä itse pystyy selittämään.
Ps. 139:1
Se on vahva lause. Ei ”minä tutkin Jumalaa” vaan ”Jumala tuntee minut.” Kristinuskon Jumala ei ole kohde, jota tarkastellaan etäältä. Hän on subjekti, joka katsoo takaisin.
Haluamme usein uskoa, että oma jumalakuvamme on ainoa oikea, mutta tosiasia on, että ainoaa objektiivisesti oikeaa Jumalaa on mahdotonta määritellä. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö meillä voisi olla omaa henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, mutta on tärkeää osata kunnioittaa myös erilaisia jumalakäsityksiä – kuinka monet sodat tämän todesta ottamisella maailmassa vältyttäisikään!
Siitä, miten varhaiskristityt ajattelivat Jumalasta, voi oppia jotain Apostolisesta uskontunnustuksesta.
Kuka kristinuskon Jumala on, määritellään jo heti alussa ensimmäisessä käskyssä. Lutherin mukaan kohta pitää tulkita niin, että Jumalan on annettava olla Jumala – eikä asettaa Hänen tilalleen muita jumalia, ihmisiä, asioita tai esineitä. Jumalalta tulee ja saa odottaa kaikkea hyvää ja vieläpä tavoitella sitä luottavaisesti. Jumala on meille se, jolta odotamme hyvää. Monelle se on nykypäivänä raha ja menestys, koska niiden uskotaan tuovan elämään hyvää.
“…pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan.” Lutherin Iso Katekismus
Apostolinen uskontunnustus on vanhin uskontunnustus ja se tunnustus, jota käytämme eniten evankelis-luterilaisessa messussa. Se pohjautuu varhaisiin kastetunnustuksiin ja sai lopullisen muotonsa vasta 800-luvulla.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
Uskontunnustus Katekismuksessa
Katso video: Mitä kolminaisuus tarkoittaa?
Tutustu apostolisen uskontunnustuksen eri opinkohtiin ja pohdi, mitä uskontunnustus voisi merkitä meidän aikanamme.
(Avaa kukin kohta auki klikkaamalla sitä)
Apostolinen uskontunnustus alkaa Jumalasta. Jumala on kristillisen uskon mukaan kaiken alku ja loppu, alfa ja omega. Ensimmäinen uskonkohta on koko uskontunnustuksen tärkein, siitä käsin kaikki loput kohdat saavat merkityksensä.
Jo Vanhassa Testamentissa Jumalan nimi oli erityisen merkityksellinen, niin merkityksellinen, että sitä ei saanut ääneen lausua. Vanhan Testamentin kirjoitusten syntyaikaan nimet ylipäätään olivat tärkeitä, myös ihmisillä. Nimet ilmaisivat henkilön ominaisuudet ja identiteetin, sen kuka hän on. Nimien esittely myötä tullaan tutuksi toisten kanssa, helpommin lähestyttäviksi. Niin myös Jumalan kanssa.
Jumalan nimi koostui konsonanteista JHWH, joita ei saanut eikä edes voinut lausua ilman vokaaleja. Konsonanteista muodostuu heprean kielen sanat ”Minä olen se joka olen”. Minä olen -ilmaisuus liittyy ajatus, että Jumala on jotain, mikä on ollut aina ja on aina oleva, ikuinen. Vanhan Testamentin teksteissä korostetaan, että Jumala on totuus ja rakkaus, sekä laupias ja armollinen. Toki Hän välillä kiivastuu ja vihastuu, mutta perusolemus on rakkaus.
”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky, eikä minun rauhanliittoni horju”, sanoo Herra sinun armahtajasi (Jes. 54:10).
Jumala ilmoittaa meille itsensä kolminaisuutena. Isä on pyhän kolminaisuuden ensimmäinen persoona, hän on Israelin kansan ja kaikkien kansojen Isä. Isänä Jumala on auktoriteetti ja samalla huolehtiva ja rakastava isä. Yhtä lailla Jumalaan voidaan liittää äidillisiä piirteitä, eikä ole kiellettyä kutsua Jumalaa äidiksi, kuten monet nykyajan feministiteologit tekevät. Kyse ei ole sukupuolesta vaan Jumalan ominaisuuksista välittävänä vanhempana. Isä juontaa patriarkkojen maailmasta, ajalta, jolloin miehiä pidettiin perheiden ja yhteiskunnan päänä.
Kristinuskon mukaan Jumala on kaikkivaltias. Jumala on luonut kaiken, hän ohjaa ja ylläpitää kaikkea. Jumalan kaikkivaltius on aiheuttanut monelle teologille kirkon historiassa myös harmaita hiuksia, sillä jos Jumala on kaikkivaltias, pahan ja kärsimyksen olemassaoloa maailmassa on vaikea selittää. Jumalan kaikkivaltius ja kärsimyksen ongelma lienee niitä mysteerejä, jotka ratkeavat vasta joskus kaukana tulevassa.
Vanhan Testamentin luomiskertomusten mukaan Jumala on luonut kaiken, mitä maailmassa on. Kaiken, mitä Jumala loi, hän loi hyväksi. Luonnon kauneus, järjestys ja tarkoituksenmukaisuus kertovat luomistyön hyvyydestä. Ihmisen Jumala loi luomistyönsä huipentumaksi. Kristikunnan historiassa tämä opinkohta on usein ymmärretty siten, että ihminen on muun luonnon yläpuolella ja saa vapaasti käyttää luonnon antimia ja eläimiä omaksi hyväkseen. Viime vuosikymmeninä on teologiassakin opittu ottamaan huomioon se tosiasia, että luonto ei ole ehtymätön ja että ihmisen ensisijainen tehtävä on pitää luonnosta ja eläimistä vastuullisesti hyvää huolta – ei vain kuluttaa sitä omiin tarpeisiinsa. Se olisi Jumalan luomistyön väärinkäyttöä.
Jumala loi ihmisen kuvakseen, mutta ihminen ei kyennyt kunnioittamaan tuota kuvaa itsessään, vaan rikkoi suhteen Luojaansa. Lopulta Jumala lähetti maailmaan oman Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, täyttämään tuo epätäydellisyyden ihmisen ja Jumalan välillä. Arvonimi Jumalan poika ei kuulunut vain Jeesukselle, oli muitakin arvostettuja ihmisiä, joita kutsuttiin tuolla nimellä. Vasta myöhemmin opetuslapset tunnistivat Jeesuksessa jotain enemmän kuin tavallisen ihmisen. Jeesusta alettiin pitämään juutalaisten odottamana Messiaana ja myöhemmin ensimmäisissä kirkolliskokouksissa, joissa lähdettiin hahmottelemaan kolminaisuusoppia, Jumalan toisena persoonana. Herra oli arvonimi, joka kuului Jumalalle, mutta myös Jeesusta kutsuttiin jo elinaikanaan Herraksi, ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:28) oli ensimmäisiä uskontunnustuksia. Isälle ja Jumalalle kuuluva kunnioitus ja valta kuuluivat täten myös Jeesukselle. Puhuttelua ”Herra”, käytetäänkin usein rukouksissa, puhuteltaessa Jeesusta.
Useiden suurmiesten syntymään liittyi antiikin aikana erilaisia ihmeitä. Yksi näistä ihmeistä oli neitseestä syntyminen. Jeesus ei ollut ainoa, jonka syntymään liitettiin ihmeellinen sikiäminen. Sillä haluttiin kertoa, että hän oli erityinen suhteessa muihin ihmisiin. Jo hepreankieliseen ”neitsyt” – sanaan liittyy ongelma, koska sen varsinainen merkitys – tai ainakin toinen merkitys – on nuori nainen. Kyseessä saattaa siis olla puhdas käännösvirhe, kun Vanhan Testamentin tekstejä on käännetty hepreasta kreikaksi. Oleellista meidän näkökulmastamme on, että Jeesuksen syntymään liitetyt ihmeelliset tapahtumat alleviivaavat sitä, että Jeesuksessa maailmaan syntyi jotain ainutlaatuista ja erityistä, jotain joka tulisi täyttämään kaikki lupaukset ja odotukset paremmasta, oikeudenmukaisemmasta maailmasta.
Pontius Pilatus mainitaan nimeltä uskontunnustuksessa, jotta se voidaan sijoittaa historiallisesti tiettyyn aikaan, jolloin kyseinen maaherra historiankirjojen mukaan hallitsi Jerusalemissa. Jeesus tuomittiin julmaan, rikollisille tavanomaiseen kuolemaan, ristille naulittavaksi. Häntä syytettiin jumalanpilkasta.
Ristillä Jeesus kuoli kuten kuka tahansa kuolevainen, mikä oli suuri pettymys hänen seuraajilleen, jotka olivat odottaneet Jeesuksen toiminnalle tyystin erilaista loppua. Heidän surunsa ja hämmennyksensä muuttui kuitenkin kolmantena kuoleman jälkeisenä päivänä iloksi heidän löytäessään tyhjän haudan ja kohdatessaan siellä jotain ylimaallista.
Uskontunnustuksessa lausutaan, miten Jeesus kuolemansa jälkeen laskeutuu alas tuonelaan, kuoleman syvyyksiin. Käymällä itse tuonelassa Jeesus vapautti kaikki häntä ennen eläneet, kuolemaan tuomitut. Näin Jeesus on vertauskuvallisesti kaiken pahan voittaja.
Kun kolme päivää Jeesuksen kuolemasta ja hautaamisesta oli kulunut, Jeesukselle läheiset naiset ja opetuslapset olivat menossa voitelemaan hänen ruumistaan öljyillä, kuten tuolloin tapana oli. Heidän hämmästyksekseen hauta oli tyhjä. Kaikki olivat hämmentyneitä siitä, mitä oli tapahtunut, mutta kohdattuaan kirkastetun Jeesuksen haudalla ja sen jälkeen eri paikoissa, opetuslapset vakuuttuivat siitä, että Jeesus oli noussut kuolleista. Heidän pettymyksensä muuttui iloksi. Myöhemmin ristinkuolema alettiin tulkita sovituksena Jumalan ja ihmisten välillä. Nyt kun Jeesus oli sovittanut kaikkien ihmisten pahat teot, jokaisella oli avoin tie Jumalan yhteyteen. Tässä toteutui suurin mahdollinen rakkaus Isän ja Pojan ja koko ihmiskunnan välillä.
Vasta 40 päivää tyhjän haudan kokemusten jälkeen Jeesus nousi taivaaseen Jumalan luo. Sieltä käsin hänellä on valta vaikuttaa kaikkeen, jopa kuolleitten valtakuntaan. Kaikkivaltiaan oikealla puolella kertoo siitä, että myös Jeesus on nyt kaikkivaltias Isän rinnalla.
Ennen kuin Jeesus nousi taivaaseen, hän lupasi seuraajilleen oppaaksi oman henkensä, Pyhän Hengen. Pyhä Hengen kautta he oppisivat tuntemaan Jeesusta entistä syvemmin. Pyhästä Hengestä muotoutui Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona.
Pyhien yhteys on tärkeä osa kristityn elämää. Jo alkukirkon aikaan Jeesuksen seuraajat kokoontuivat kodeissa murtamaan leipää yhdessä ja pitämään myös taloudellisesti huolta toisistaan. Pyhäin yhteys liittää tähän yhteyteen myös jo täältä aiemmin lähteneet rakkaat ihmiset.
Syntien anteeksiantaminen on niin keskeinen osa Jumalan olemusta, että se on mainittu myös uskontunnustuksessa erikseen. Synti on jotain, joka rikkoo, mutta kun synnin saa anteeksi, kaikki on jälleen ehjää ja täydellistä.
Iankaikkinen elämä on oleellinen osa kristinuskoa. Mitä sillä milloinkin on tarkoitettu, on saattanut vaihdella. Tässä elämässä se on meille edelleen mysteeri.
Pyhä Kolminaisuus opettaa, että Jumala on yksi, mutta että Jumalalla on kolme eri persoonaa, joilla on yhteys keskenään ja erilaiset tehtävät tässä maailmassa.
Uskontunnustukset kertovat kristillisen uskon ja opin keskeisen sisällön. Ne kuvaavat sitä, mikä kristilliselle uskolle on yhteistä.