Rukous on yksi niistä kristinuskon aiheista, joihin liittyy paljon mielikuvia – kädet ristissä, silmät kiinni, tietyt sanat tietyssä järjestyksessä. Mutta todellisuudessa rukous on paljon vapaampi ja laajempi asia kuin usein ajatellaan.
Rukous on pohjimmiltaan yhteyttä Jumalaan. Se voi olla pyyntöjä, kiitosta tai ylistystä. Se voi olla toisen ihmisen puolesta rukoilemista – sitä kutsutaan esirukoukseksi. Se voi olla sanatonta hiljaisuutta, mielen viipymistä jossakin Raamatun lauseessa tai virrensäkeessä.
Tunteen määrä ei ratkaise rukouksen laatua. Rukouksen ei tarvitse tuntua miltään erityiseltä ollakseen oikea.
Vanha peltomiehen rukous päivän päätteeksi on mennyt näin: ”Niinkus tiärät” – eli ”niin kuin tiedät.” Siinä se. Senkin päivän voi jättää Herran haltuun, kun sanat eivät enää tule.
Rukousta on kuvattu sielun hengitykseksi – joksikin, joka on jo läsnä kaiken aikaa. Se ei vaadi erillistä tilaa, tiettyä asentoa tai hiljaista hetkeä, vaikka niistäkin voi olla apua.
Vanha luostariperinteen sanonta ”ora et labora” – rukoile ja tee työtä – kuvaa ajatusta rukouksesta toiminnan keskellä. Rukous ei ole irrallaan arjesta. Se voi kulkea mukana tiskatessa, kävellessä tai työmatkalla.
Esirukous – toisen ihmisen puolesta rukoileminen – on yksi kristillisen yhteisön tärkeimpiä tapoja kantaa vastuuta toisistaan. Monissa seurakunnissa kerätään esirukouspyyntöjä ennen messua tai sen aikana.
Teologi Kari Kuula on kirjoittanut esirukouksesta osuvasti: rukous vaikuttaa maailmaan, mutta vain Jumalan kautta. Parasta on rukoilla niin, että taustalla on asenne ”tapahtukoon sinun tahtosi” – se erottaa aidon rukouksen yrityksestä käyttää Jumalaa oman tahdon välineenä. Jumala ei ole kenenkään juoksupoika.
Tärkeää on myös muistaa: kristityn ei tarvitse rukoilla yksin. Kristillisen uskon mukaan Pyhä Henki rukoilee ihmisessä silloinkin, kun sanat loppuvat.
Englanniksi sanotaan: ”Prayer doesn’t need proof but practice.” Rukous ei ole asia, jonka toimivuus pitää ensin todistaa. Se on asia, jota yksinkertaisesti harjoitetaan.
Ja jos pitkään rukoiltu asia ei toteudu, se ei tarkoita, että usko on liian heikko tai rukous väärin tehty. Ihminen ei voi käskeä Jumalaa. Asiat voivat olla kipeitä – ja silti rukous on paikka, johon ne voi tuoda.
Kristillinen perinne tarjoaa paljon eri muotoja hengellisyyteen ja rukoukseen. Niitä on hyvä kokeilla rohkeasti:
Lectio Divina on Raamatun tekstin hidas, meditatiivinen lukeminen – ei tiedon hankkimiseksi, vaan kuullakseen jotain henkilökohtaisesti.
Hiljaisuuden retriitti on arjesta irtautumista hiljaisuuden ja levon äärelle. Muutama päivä ilman puhelinta ja kiirettä voi avata jotain odottamatonta.
Taizé-rukous yhdistää yksinkertaisen toistuvan laulun ja hiljaisuuden. Se on helppo tapa päästä sisälle rukoukseen ilman, että pitää tietää paljon.
Urkurentoutukset ja ”lepää kirkossa” -yöt ovat viime vuosien uusia ilmiöitä – tila, hiljaisuus ja musiikki yhdistyvät tavalla, joka puhuttelee myös niitä, joille perinteinen rukous tuntuu vieraalta.
On hyvä sanoa suoraan: rukous ei ole tekniikka, jolla saadaan haluamansa. Jos rukous muuttuu kaavaksi, jolla yritetään hallita Jumalaa tai taivaan voimia, se menee harhaan.
Kristilliseen perinteeseen kuuluu myös armolahjat – parantaminen, profetia, kielilläpuhuminen. Ne ovat todellisia, mutta niitä ei voi vaatia eikä tilata. Ne ovat armoa, jonka Jumala antaa tavalla, jonka hän yksin päättää.
Rukous on yksinkertaisimmillaan tätä: pysähtymistä, läsnäoloa ja luottamusta siihen, että tulee kuulluksi – vaikka vastausta ei heti näkisi.
Mystiikka on sana, joka herättää monenlaisia mielikuvia. Ehkä kynttilänvaloa, salaperäisiä symboleita tai kaukaisia luostareita. Tai ehkä jotain epäilyttävää – liian pehmeää, liian epätieteellistä, liian outoa.
Mutta mystiikka on oikeasti jotain paljon arkisempaa ja samalla syvempää kuin miltä se ensi kuulemalta kuulostaa.
Mystiikka tarkoittaa välitöntä, omakohtaista kokemusta Jumalasta tai pyhästä. Ei opinkappaleita, ei sääntöjä, ei välikäsiä – vaan suora kokemus jostakin suuremmasta.
Mystikolle usko ei ole pelkästään älyllinen vakaumus tai moraalinen ohje. Se on kokemus – jokin, jonka voi tuntea, aistia ja elää todeksi. Monilla ihmisillä on ollut hetkiä, joita on vaikea selittää: yhtäkkinen rauha suuressa ahdistuksessa, tunne siitä, että jokin kantaa, hetki luonnossa, jossa jokin tuntuu todemmalta kuin tavallisesti. Mystiikka ottaa nämä kokemukset vakavasti.
Kristillinen mystiikka on vuosisatoja vanha perinne, jolla on suuria nimiä ja syvällisiä kirjoituksia. Muutama keskeinen hahmo:
Avilan Teresa (1500-luku) oli espanjalainen karmeliittanunna, joka kuvasi rukousta sisäisenä matkana kohti Jumalaa. Hänen teoksensa Sisäinen linna kuvaa sielua linnana, jonka ytimessä Jumala asuu. Teresa oli samalla käytännöllinen nainen ja organisaattori – ei pelkästään visionääri, joka eli pää pilvissä.
Ristin Johannes (1500-luku) kirjoitti Pimeästä yöstä – käsitteestä, joka on löytänyt tiensä jopa populaarikulttuuriin. Pimeä yö tarkoittaa hengellistä kuivuuden ja tyhjiön kautta, jonka mystikot kuvaavat usein välttämättömäksi osaksi kasvua. Se on kokemus, jossa Jumala tuntuu olevan poissa – mutta joka voi johtaa syvempään yhteyteen.
Meister Eckhart (1200–1300-luku) oli saksalainen dominikaanimunkki, jonka ajattelu oli niin rohkeaa, että kirkko tuomitsi osan hänen kirjoituksistaan. Hän puhui Jumalan ja ihmisen syvästä yhteydestä tavalla, joka kuulostaa modernilta vielä tänäänkin.
Hildegard Bingeniläinen (1100-luku) oli abbedissa, säveltäjä, kirjailija ja visionääri. Hän näki näkyjä ja kuvasi niitä yksityiskohtaisesti – ja perusti toimintansa täysin niiden varaan. Hänen musiikkinsa on kuuluisaa vielä nykyäänkin.
Tuomas Kempiläinen kirjoitti Kristuksen seuraamisesta, joka on yksi kaikkien aikojen luetuimmista kristillisistä kirjoista. Sen ydinajatus on yksinkertainen: sen sijaan että spekuloit Jumalasta, elä Jumalan kanssa.
Vaikka mystikot ovat hyvin erilaisia, heitä yhdistää muutama asia.
Ensinnäkin he ottavat sisäisen elämän vakavasti. Ulkoiset suoritukset, säännöt ja rakenteet ovat toissijaisia sen rinnalla, mitä tapahtuu ihmisen sisällä.
Toiseksi he uskovat, että ihminen voi kokea Jumalan – ei pelkästään uskoa häneen. Tämä on mystiikan erityinen lahja: se ei jätä Jumalaa etäiseksi ideaksi vaan tekee hänestä läsnä olevan todellisuuden.
Kolmanneksi mystikoille hiljaisuus on tärkeää. Jumala ei useimmiten puhu kovaäänisesti. Hän puhuu hiljaisuudessa – ja hiljaisuuteen täytyy oppia.
Kristillisessä mystiikassa puhutaan kahdesta eri tavasta lähestyä Jumalaa.
Katafaattinen tapa lähestyy Jumalaa kuvien, sanojen ja symbolien kautta – Jumala on rakkaus, valo, isä, paimen. Tämä on tutumpi tapa useimmille.
Apofaattinen eli negatiivinen teologia lähtee päinvastaisesta: Jumala on niin suuri, että mikään kuva tai sana ei riitä. Siksi lähestytään tyhjentämällä – ei lisäämällä.
Apofaattinen mystiikka on vaikuttanut esimerkiksi zen-buddhalaisuuteen, ja yhtäläisyydet ovat kiinnostavia.
Elämme aikaa, jossa informaatiota on loputtomasti, mutta sisäinen hiljaisuus on kortilla. Monet nuoret aikuiset etsivät jotain, joka menee syvemmälle kuin pintaliito – kokemusta, merkitystä, yhteyttä. Juuri siitä mystiikka puhuu.
Kiinnostavaa on, että monet meditaatiosta, mindfulnessista tai joogasta kiinnostuneet ihmiset etsivät oikeastaan samaa kuin mitä kristilliset mystikot ovat aina etsineet: hiljentymistä, läsnäoloa ja kosketusta johonkin itseä suurempaan. Kristillinen mystiikka tarjoaa sille oman, rikkaan perinteensä.
Mystiikkaan ei tarvitse hypätä suoraan syvään päähän. Voit aloittaa pienestä:
Mystiikka ei ole erikoisten ihmisten eksotiikkaa. Se on kutsua mennä syvemmälle – sinne, missä sanat loppuvat ja jokin muu alkaa.
Soul Room -hiljaisuuden jooga sisällöt: SoulRoom – YouTube
Hartaussisältöä:
Jesuittojen verkkohartaus / -mietiskely 3-Minute Retreats Daily Online Prayer | Loyola Press
Raamattu.fi -sivusto, päivittäiset hengelliset harjoitukset raamatuntekstin äärellä. Tässä olen – päivittäisiä hengellisiä harjoituksia – www.raamattu.fi
Mobiilikirkko.fi – Rukouksia
Kirjallisuutta (löytyy omasta dokumentista)
Richard Rohr – Yksinkertaisuus Thomas Keating – Avoin sydän ja mieli Olli Seppänen (toim.) – Lepään joogamatolla ja rukoilen Joel Haahtela – Hengittämisen taito Joel Haahtela – Adelen kysymys Joel Haahtela – Jaakobin portaat Juhani Rekola – Ilo pimeydessä
Pipliaseura – Tässä olen, hengellisiä harjoituksia https://open.spotify.com/show/3fvX6MsRX2cV2UlR96Syha?si=f303a23fc9c84fb8
Kirkko ja kaupunki – Kelttirukoukset https://open.spotify.com/show/6hSFcFsEBbQH3xxyCe5Dbl?si=60a668903e92495c
Kirkko ja kaupunki – Huokaa rukous https://open.spotify.com/show/3IjK1hrjZTA26CTVFaSZFD?si=8e50826667c142e1
Kirkko ja kaupunki – Psalmit https://open.spotify.com/show/6Yc63OYKvsUCUYtRCoW2U7?si=472c196514e94640
Metromeditaatiohttps://www.spreaker.com/podcast/metromeditaatio–4765555
Alla olevalla rukouskoneella voit hakea erilaisia tunnettuja rukouksia:
Valitsemassasi teemassa ei ole vielä julkaisuja.
{{ post.acf.author_name }}
Sydänrukous Sydänrukous eli Centering prayer on modernimpi versio hiljaisesta rukouksesta, jonka on tehnyt tutuksi hengellisenä opettajan tunnettu Thomas Keating. Lue…
Hiljentyminen on Jumalan puoleen kääntymistä. Voit kuunnella esimerkiksi hartauksia, podcasteja tai katsoa mitä Sana sinulle tarjoaa.