Oletko tullut ajatelleeksi, että kirkon kulttuuriperintö on merkittävä osa Suomen kansallista kulttuuriperintöä?
Seurakuntien ylläpitämä kulttuuriperintö on myös maamme vanhinta historiallista henkistä ja aineellista kulttuuriomaisuutta. Siksi kulttuuriperinnöstä huolehtiminen on kirkolle lakisääteinen yhteiskunnallinen tehtävä.Aineellista kulttuuriperintöä ovat paitsi kirkkorakennukset, myös niiden ympäristö, kuten esimerkiksi kirkkopihat ja hautausmaat. Kun astut sisään kirkkoon, katseesi kiinnittyy alttaritauluun, kirkon sisällä olevaan taiteeseen tai siellä käytettäviin esineisiin. Nekin ovat yhteistä kulttuuriperintöämme.Kirkon aineellinen perintö, kulttuuriympäristö rakennuksineen ja kirkkojen esineistö ja taide välittävät meille tietoa seurakuntien toiminnasta ja ilmentävät esimerkiksi kristillisiä tapoja, arvoja ja uskoa. Tämä kaikki henkinen ja hengellinen elävä perintö on kirkon aineetonta kulttuuriperintöä.
Kulttuuriperintö ei ole jokapäiväisestä toiminnasta irrallaan oleva menneisyyden asia tai objekti. Kirkko ylläpitää ja välittää yhteistä perintöä tuleville sukupolville, mutta myös luo ja uudistaa sitä koko ajan omalla toiminnallaan.Kun puhumme perinteestä, tarkoitamme usein aineetonta kulttuuriperintöä. Sitä voi olla esimerkiksi kirkollinen tapakulttuuri. Voimme saada yhteyden menneisiin sukupolviin ja heidän uskoonsa, tapoihinsa ja rituaaleihinsa vaikka istuessamme kirkossa kuuntelemassa musiikkia tai vieraillessamme läheistemme haudalla. Tätä kautta voimme rakentaa ja vahvistaa identiteettiämme ja lisätä ymmärrystä itsestämme, yhteisöstämme ja yhteiskunnastamme. Oman kulttuuriperintömme tunteminen rakentaa meille taidon ymmärtää – ja kunnioittaa myös muita kulttuureja.Vaikka yhteiskuntamme on maallistunut; kaupat ovat auki sunnuntaisin ja kirkollisia pyhäpäiviä ei vietetä yhteisesti, silti vieläkin arjen ja juhlan, työn ja levon rytmi pohjautuu kristilliseen traditioon. Tätä traditiota muistamme vielä esimerkiksi pyhäinpäivänä, jouluna ja pääsiäisenä.
Kulttuuriperinnön määritelmiä on useita. Keskeistä nykymääritelmissä kuitenkin on, että kulttuuriperinnöksi nähdään niin aineelliset kuin aineettomatkin asiat ja ilmiöt. Seuraava askel voisi olla, ettei aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä olisi lainkaan tarvetta erotella, vaan kulttuuriperintö nähtäisiin holistisena kokonaisuutena.Kulttuuriperintö tarkoittaa niitä menneisyydestä perittyjä voimavaroja niiden omistajasta riippumatta, jotka ihmisten mielestä kuvastavat heidän jatkuvasti muuttuvia arvojaan, uskomuksiaan, tietojaan ja perinteitään. Tähän kuuluvat kaikki ihmisten ja paikkojen vuorovaikutuksesta aikojen kuluessa rakentuneen ympäristön osat. (Faron yleissopimus 2005)Kulttuuriperintöä syntyy ihmisen toiminnan tuloksena ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Se kertoo arvojen, uskomusten, tietojen, taitojen ja perinteiden muutoksesta. Kulttuuriperintö voi olla aineellista, aineetonta tai digitaalista. Kulttuuriperintöä uudistetaan, säilytetään ja siirretään tuleville sukupolville. (Ehdotus kulttuuriperintöstrategiaksi 2022-2030, OKM)