Jeesus jakaa mielipiteitä enemmän kuin ehkä kukaan muu historiassa. Hänestä on tehty vallankumouksellinen ja konservatiivi, rauhan ruhtinas ja tuomitsija, mystikko ja käytännön eetikko. Jokainen tuntuu löytävän Jeesuksesta sen, mitä etsii.
Mutta ehkä se kertoo jotain oleellista: Jeesus on niin monitahoinen hahmo, että yksikään yksinkertainen muotti ei riitä.
Millaisena Jeesus nähdään, riippuu paljon siitä, mitä evankeliumeista nostetaan esiin. Esimerkiksi kun Jeesus parantaa sairaita – onko kyseessä kertomus yliluonnollisesta voimasta vai siitä, että hän menee aina kärsivän ihmisen puolelle? Tai entä kun Jeesus puhuu köyhistä ja rikkaista, onko kyseessä sosiaalipoliittinen ohjelma vai hengellinen vertauskuva? Ja ehkä tärkeimpänä, kun Jeesus lupaa ikuisen elämän – onko se kirjaimellinen lupaus vai vertauskuva jostain muusta?
Vastaukset riippuvat siitä, minkä viitekehyksen läpi tekstiä lukee. Juuri siksi Jeesuksesta on vuosisatojen aikana rakennettu niin erilaisia kuvia.
Yhdelle Jeesus on ennen kaikkea moraalinen opettaja – viisas rabbi, jonka etiikka on niin syvällistä, että se haastaa vielä tänäkin päivänä. Toiselle hän on ihmeidentekijä ja elävä Jumala, jonka yliluonnollinen voima on uskon ydin. Kolmannelle hän on poliittinen hahmo – valtarakenteita horjuttava yhteiskuntakriitikko, joka asettui köyhien ja syrjittyjen puolelle, silloinkin kun se oli vaarallista.
Mutta ei hätää, kaikki nämä ovat Jeesuksessa läsnä – eikä niistä tarvitse valita.
Jeesuksen opetuksessa on paljon sellaista, josta löytyy kaikuja lähes kaikista maailman eettisistä ja uskonnollisista perinteistä. Tunnetuin esimerkki on Kultainen sääntö:
Matt. 7:12
Ohje on niin yksinkertainen, että sen helposti ohittaa liian nopeasti. Mutta kun sen äärellä pysähtyy, löytää jotain arvokasta ja vaativaa: sen todesta ottaminen edellyttää kykyä astua ulos omasta näkökulmastaan ja asettua toisen asemaan. Tämä lienee yksi kristillisen – ja miksei minkä tahansa – etiikan haastavimmista asioista.
Kultainen sääntö löytyy lähes sanasta sanaan konfutselaisuudesta, buddhalaisuudesta, islamista ja juutalaisuudesta. Se on yksi niistä harvoista eettisistä periaatteista, joista ihmiskunta on laajasti samaa mieltä kulttuurista riippumatta. Jeesus ei keksinyt sitä – mutta hän nosti sen kaiken muun yläpuolelle: tässä on laki ja profeetat. Jeesus tiivistää koko Vanhan testamentin eettisen opetuksen tiivistyy tähän yhteen lauseeseen.
Mutta Jeesus ei ole pelkkä viisas moraaliopettaja, jonka sanat sopivat kaikkien suuhun. Hän myös yllättää – ja haastaa.
Hän sanoo, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi. Hän asettaa lesket ja lapset esimerkeiksi uskovaisista. Hän koskettaa spitaalisia silloin, kun kukaan muu ei uskalla. Hän puhuu Jumalan valtakunnasta tavalla, joka kuulostaa hänen aikalaistensa korvissa absurdilta: Jumalan valtakunta kuuluu köyhille, sureville, vainotuille, heille, jotka eivät tuon ajan kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa merkinneet mitään.
Tämä on Jeesuksen opetuksen toinen puoli – joka haastaa sekä konservatiiveja että liberaaleja, sekä uskovia että epäuskoisia.
Tunnettu teologi C.S. Lewis esitti kuuluisan dilemman: Jeesus väitti olevansa Jumalan Poika. Se tarkoittaa, että hän oli joko hullu, huijari tai tosi.
Tätä kysymystä ei tarvitse ratkaista heti. Mutta se kannattaa ottaa vakavasti.
Historioitsijat – myös ne, jotka eivät ole kristittyjä – ovat pitkälti yhtä mieltä muutamasta asiasta: Jeesus eli, toimi Galileassa ja Juudeassa, keräsi seuraajia, ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen käskystä ja hänen kuolemansa jälkeen syntyi liike, joka vakuuttui hänen nousseen kuolleista.
Miten nämä tosiasiat tulkitaan – siinä alkavat erot.
Kristityille Jeesus ei ole vain historiallinen hahmo tai moraalinen esikuva. Hän on elävä, läsnä oleva Herra ja Jumalan Poika. Tästä Jeesuksesta kertoo muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus.
Katekismus: Uskontunnustus – ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan,
Siksi, että hänen kysymyksensä eivät ole vanhentuneet. Joudumme edelleen kysymään itseltämme:
Kuka on lähimmäiseni? Mitä minulta vaaditaan, kun kohtaan kärsivän ihmisen? Mikä on tärkeintä? Miten elän niin, että se on elämisen arvoista? Mikä tekee elämästäni merkityksellistä?
Jeesus ei anna näihin helppoihin vastauksiin. Mutta hän ottaa ne vakavasti – vakavammin kuin kukaan hänen aikanaan, ja ehkä vakavammin kuin kukaan sen jälkeen. Jo se riittää syyksi tutustua häneen lähemmin.
Useimmilla on jonkinlainen mielipide Jeesuksesta. Mutta mitä hänestä oikeastaan tiedetään – ja mitä ei?
Historiantutkijat ovat harvinaisen yksimielisiä: Jeesus oli todellinen historiallinen henkilö. Hän eli ajanlaskun alun tienoilla ja kuoli todennäköisesti noin vuonna 33 jKr. Hän oli juutalainen opettaja eli rabbi, joka kiersi Galilean maaseudulla julistamassa Jumalan valtakuntaa ja keräsi ympärilleen joukon seuraajia.
Tämä ei ole uskon asia – se on historiaa.
Evankeliumit ovat tärkein lähteemme Jeesuksesta, mutta niiden luonne kannattaa ymmärtää oikein. Jeesus itse ei kirjoittanut mitään. Kukaan evankeliumien kirjoittajista ei myöskään tuntenut häntä henkilökohtaisesti tai ollut silminnäkijänä. Tekstit perustuvat suulliseen perimätietoon – kertomuksiin, jotka kulkivat ihmiseltä toiselle ennen kuin ne kirjoitettiin ylös.
Lisäksi Jeesuksen äidinkieli oli aramea, mutta evankeliumit on kirjoitettu kreikaksi. Täysin tarkkoja, sanasta sanaan tallennettuja Jeesuksen lausumia on siis mahdotonta jäljittää.
Tarkoittaako tämä, että evankeliumit ovat epäluotettavia? Ei välttämättä. Se tarkoittaa, että ne ovat elävää traditiota – tekstejä, joita on tulkittu eri aikoina uudelleen, ja niin kuuluu tehdä jatkossakin. Ydinsanoma armosta ja lähimmäisenrakkaudesta ei silti muutu.
Jeesus oli ammatiltaan puuseppä, kotoisin Nasaretista – pienestä, tuntemattomasta maalaiskaupungista. Hänellä oli veljiä ja todennäköisesti myös sisaruksia. Lapsuudesta ja nuoruudesta ei tiedetä juuri mitään.
Ainoa lapsuuskertomus on episodi, jossa Jeesus katoaa pääsiäismatkan aikana ja löytyy lopulta synagogasta opettamasta vanhempia miehiä. Vanhemmat ovat huolissaan ja vihaisia. Jeesus vastaa heille topakkaan sävyyn:
”Mitä te minua etsitte? Ettekö tiedä, että minun tulee olla Isäni luona?”
Jo tässä pienessä hetkessä on jotain, joka kertoo, millaisesta ihmisestä on kyse.
Noin 30-vuotiaana Jeesus alkoi kiertää lähiseudun kyliä saarnaten. Hänen pääviestinsä kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa – Matteuksessa, Markuksessa ja Luukkaassa – on selkeä:
”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma.” – Mark. 1:15
Jumalan valtakunta ei tarkoittanut poliittista vallankumousta, vaikka monet sitä odottivat. Se oli jotain radikaalimpaa – uudenlainen tapa nähdä maailma, ihmiset ja Jumala.
Jeesus valitsi lähimmät seuraajansa paikallisista kalastajista ja muista tavallisista duunareista. He jättivät saman tien entisen elämänsä ja lähtivät mukaan. Tämä oli tuon ajan standardeilla epätavallista – rabbien oppilaat olivat yleensä koulutettuja, valikoituja lupauksia. Jeesus valitsi toisin.
Jeesuksen kerrotaan parantaneen sairaita, tehneen ihmeitä ja opettaneen sekä suorin puheenvuoroin että vertauksin – lyhyin, iskevän tarinan muotoisin opetuksin, jotka jäivät mieleen.
Omasta jumaluudestaan hän ei näissä evankeliumeissa juuri puhunut. Se on kiinnostava huomio. Jeesus-kuva rakentui vähitellen – seuraajien kokemusten, ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen kautta. Kirkko ei keksinyt Jeesuksen jumaluutta tyhjästä. Se kasvoi siitä, mitä ihmiset kokivat hänen kanssaan ja hänen jälkeensä.
Jeesus ei ole pelkkä hengellinen symboli tai muinainen myyttihahmo. Hän oli todellinen ihminen, joka eli tietyssä ajassa ja paikassa, söi, nukkui, väsyi ja kuoli.
Se tekee hänen sanomastaan erilaista kuin abstrakti filosofia. Se on sanoma, joka syntyi todellisessa elämässä, arjen keskellä.
Ja juuri siksi se puhuttelee edelleen.
Jeesus oli mestari yhdessä asiassa: hän osasi kertoa tarinan. Hän ei pitänyt luentoja, ei kirjoittanut traktaatteja eikä rakentanut teologisia järjestelmiä. Hän kertoi tarinoita – kadonneen lampaan etsijästä, tuhlaajapojasta, siemenestä, joka kasvaa salaa, miehestä, joka ryöstetään tien päällä ja jota autetaan – tai ei auteta.
Miksi juuri tarinat?
Vertauksia käytettiin, koska niillä oli tehokkaampi vaikutus ja ne jäivät paremmin muistiin. Vertaukset myös pakottivat ihmiset pohtimaan asiaa, jotta niiden merkitys selviäisi.
Tämä on edelleen totta. Voit lukea kymmenen sivua abstraktia etiikkaa ja unohtaa sen viikon päästä. Mutta jos joku kertoo sinulle tarinan miehestä, jonka naapuri ohitti loukkaantuneena tien varrella – sen muistat.
Jeesus tiesi tämän. Hän ei opettanut teoreettisia periaatteita. Hän kertoi tarinoita ihmisistä, joissa kuulijat tunnistivat itsensä.
Jeesuksen aikana oli yleistä puhua vertauksin. Vaikeat ja käsitteelliset asiat, kuten armo, oli helpompaa ymmärtää, kun ne selitettiin asioilla, jotka olivat jokapäiväisiä.
Jeesus puhui lampaista, siemenistä, viinitarhoista, leivästä ja kalasta, kuulijoille, joiden arki pyöri näiden asioiden ympärillä. Hän ei käyttänyt akateemista kieltä eikä teologista jargonia. Hän puhui tavallisten ihmisten kielellä tavallisista asioista – ja avasi niiden kautta jotain uutta ja syvää.
Taitava pedagogi on se, joka ottaa sen, mikä on tuttua, ja käytä sitä avaimena johonkin, jota ei vielä ymmärretä.
Jeesuksen vertaukset eivät ole vain selkeitä havainnollistuksia. Monet niistä sisältävät käänteen, joka hätkähdyttää – ja se on tarkoituksellista.
Länsimainen ihminen ajattelee helposti, että vertaus on jonkin abstraktin totuuden havaintoesimerkki. Mutta Lähi-idän kulttuurissa vertauksen tarkoitus ei ollut antaa pelkkää älyllistä oivallusta vaan kokonaisvaltainen elämys.
Esimerkiksi Tuhlaajapoikavertauksessa isä juoksee poikaansa vastaan, mikä oli Jeesuksen ajan kuulijalle suorastaan järkyttävää: arvokas maalaismies ei koskaan juossut – se oli häpeällistä. Juoksemalla isä asetti itsensä naurunalaiseksi. Tämä oli Jeesuksen tapa kertoa tärkeä viesti siitä, että Jumala ei odota, että käännyt takaisin, vaan Hän tulee itse sinua vastaan.
Jeesus pyrki vertauksillaan siihen, että saisi jotain ihmisen mielessä ja sen myötä toiminnassa muuttumaan. Hän halusi ravistella aikansa yhteiskuntaa, eikä epäröinyt paljastaa sen puutteita. Vertauksillaan hän teki sen epäsuorasti. Hän ei syyttänyt ketään suoraan, vaan kertoi tarinan, josta kuulija saattoi itse tunnistaa itsensä.
Kun fariseukset esimerkiksi kuulivat vertauksen viinitarhan vuokraajista, he ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä. Mutta koska kyse oli tarinasta, he eivät voineet vain kieltää sitä, vaa heidän oli kohdattava se. Ja kuten tarina kertoo, siitähän he eivät pitäneet.
Voi sanoa, että tarina ohittaa ihmisen luontaiset puolustusmekanismit ja menee sisään eri reittiä kuin suora väite tai syytös. Siinä on sen teho.
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta suoraan: ”Miksi sinä puhut heille vertauksin?” Se on rehellinen kysymys – ja Jeesuksen vastaus on yllättävä:
”Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.”
Tämä on hämmentävä kohta. Voi kysyä, että arkoittiko Jeesus, että vertaukset olivat tarkoituksella hämäriä, jotta vain tietyt ihmiset ymmärtäisivät?
Joku on tulkinnut kohdan niin, että Jeesus ei puhunut tässä kohtalosta tai sisäpiiriläisyydestä, vaan asenteesta. Vertaus ei estä ymmärtämästä, mutta se vaatii usein sitä, että pysähtyy. Jos kuulija haluaa vilpittömästi ymmärtää, vertaus kyllä avautuu. Vertaus antaa vapauden hylätä sen sanoma tai ottaa se vastaan.
Jeesuksen vertaukset ovat edelleen elossa – ei vain uskonnollisena perintönä, vaan siksi, että ne kuvaavat jotain pysyvää ihmisyydestä.
Lue alla vertaukset Tuhlaajapojasta ja Kylväjästä, pohdi niitä ja lue sen jälkeen vertauksen selitys tämän päivän näkökulmasta.
Voit kysyä: missä minä tässä tarinassa olen? Mihin hahmoon samaistun? Mikä hätkähdyttää? Vastaus voi yllättää.
Jeesus opetti usein kertomalla vertauksia. Vertausten kauneus on niiden monitulkintaisuudessa. Usein vertauksen voi ymmärtää monella tavalla, se vastaa ikään kuin moneen eri…
Kylväjävertaus – mitä se kertoo meille tänään? Jeesuksen kertoma kylväjävertaus (Matt. 13:3–9) on yksi Raamatun tunnetuimmista opetuksista. Jeesus opettaa veneestä…