Mitä tarkoittaa uskoa Jumalaan tai mitä tarkoittaa olla uskovainen? Usko voi herättää hyvin monenlaisia kaikuja ihmisissä. Joku kokee, että uskoo johonkin, muttei niin kuin kirkko opettaa. Mitä kirkko sitten opettaa?
Evankelis-luterilaisen kirkon opetuksen mukaan usko ei ole mielipide jostain asiasta tai jonkin asian totena pitämistä, eikä edes tietoa tai tunnetta tai kokemusta jostain. Luterilainen kirkko on aina korostanut, että usko on lahja, jonka saa kasteessa. Sen eteen ei voi itse tehdä mitään.
Ihmisen aikuistuessa, usko näkyy luottamuksena Jumalaan. Sitä ei voi saavuttaa pohtimalla tai suorittamalla. Usko on heittäytymistä sen luottamuksen varaan, että on olemassa Jumala, joka rakastaa minua ja haluaa minulle ja luomalleen maailmalle hyvää.
Tanskalaiselle filosofi Sören Kierkegaardille usko oli syvä eksistentiaalinen kysymys, joka edellytti ”hyppyä tuntemattomaan”, järjen toiselle puolelle, mikä järkeilevälle filosofille ei aina ollut helppoa.
Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr.1:1
On niitä, joiden elämässä usko on kulkenut alusta asti kotikasvatuksen myötä. Ja on niitä, joiden elämässä uskoon kasvaa vähitellen elämän eri vaiheissa ja kiemuroissa. Jumalan on ehkä jotenkin aavistanut tai aistinut jo pidemmän aikaa, mutta vasta jossain tietyssä elämänvaiheessa tulee hetki, jolloin kaikki ikään kuin loksahtaa kohdilleen. Jumalan todellisuus avautuu.
Ja sitten on myös niitä, joiden elämään usko tulee rysäyksellä, niin että jälkeenpäin voi muistaa tietyn hetken ja kellonajan, milloin Pyhä Henki on koskettanut. Kaikki tiet ovat yhtä arvokkaita. Kaikkia Jumala lähestyy omalla tavallaan ja omasta aloitteestaan.
Ihmisille on annettu myös järki ja tiede ja miksei Jumalan olemassaolo voi jollekin aueta tieteen ihmeellisen maailman kauttakin.
Moni ajattelee, että uskon ja tieteen välillä täytyy valita. Joko uskot Jumalaan tai uskot tieteeseen. Mutta onko se oikeasti niin yksinkertaista?
On totta, että Raamattua kirjaimellisesti lukemalla voi laskea maailman iäksi muutaman tuhannen vuoden. Jotkut tekevätkin niin – tätä kutsutaan kreationismiksi.
Mutta suurin osa kristityistä, mukaan lukien luterilainen kirkko, ei lue Raamattua näin. Sen sijaan he hyväksyvät niin kutsutun teistisen evoluution: Jumala on luonut kaiken ja pitää kaiken voimassa – mutta se ei tarkoita, että maailma syntyi kuudessa päivässä tai että dinosaurukset ja ihmiset elivät samaan aikaan. Luonnontiede kertoo, miten maailma toimii. Usko kysyy, miksi se on olemassa.
1700-luvulla syntyi ajatus nimeltä deismi: Jumala loi maailman, veti sen käyntiin kuin kellon, ja poistui sitten kuvasta. Maailma pyörii omillaan, eikä Jumalalla ole enää tekemistä sen kanssa.
Kristinusko sanoo tähän selvästi ei. Luterilaisen kirkon katekismus muotoilee sen näin: Jumala ei ole kaukainen alkusyy eikä persoonaton voima, vaan hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti.
Jumala ei siis ole poistunut näyttämöltä.
Tämä on rehellinen ja vaikea kysymys. Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei estä kärsimystä?
Yksi vastaus on se, että Jumala on itse asettanut omalle toiminnalleen rajoja luodessaan maailman, jossa on luonnonlait ja ihmisillä vapaa tahto. Maailma ei ole mielivaltainen – siksi luonnontiede ylipäätään toimii, siksi voimme tutkia ja ymmärtää sitä.
Tämä ei tarkoita, että ihmeitä ei tapahdu. Mutta niitä ei voi vaatia. Rukous, joka muuttuu vaatimukseksi, on enemmän loitsu kuin rukous.
Jumalan olemassaoloa on yritetty todistaa filosofisin argumentein jo vuosisatojen ajan. Tuomas Akvinolainen päätteli 1200-luvulla, että maailmankaikkeudella täytyy olla ensimmäinen liikuttaja – jokin, joka on saanut kaiken käyntiin ilman että sitä itse on käynnistetty. Tätä hän kutsui Jumalaksi.
Nämä argumentit ovat kiinnostavia, mutta ne eivät todista Jumalaa tieteellisesti. Ne pikemminkin osoittavat, että usko on järkevä asenne maailman mysteerien äärellä – ei tyhmyyttä eikä tietämättömyyttä.
Usko ei muutu tietämiseksi. Se pysyy uskona – ja se on ihan ok.
Vaikka kirkko aikoinaan vastusti sekä Galilein tähtitiedettä että Darwinin evoluutioteoriaa, historia on monimutkaisempi. Monet merkittävät luonnontieteilijät ovat olleet uskovia ihmisiä ja tehneet työtään palveluksena Luojalle – tutkiakseen maailmaa, jonka Jumala on luonut ymmärrettäväksi.
Konflikti on todellinen, mutta se ei ole koko tarina.
Tiede on hyvä vastaamaan kysymykseen, miten. Mutta kysymykset miksi maailma on olemassa, mikä on hyvää tai mitä kuoleman jälkeen tapahtuu eivät ole tieteen kysymyksiä.
Kristinusko sanoo, että Jumalaa ei tavoita pelkästään maailmaa tutkimalla. Mutta meillä on silti aavistus jostakin suuresta – kokemus kauneudesta, hyvyydestä, tarkoituksesta. Teologi Kari Kuula muotoilee sen osuvasti: Jumala on salattu, mutta tie hänen luokseen on auki.
Tiede ja usko eivät kilpaile samalla kentällä. Ne vastaavat eri kysymyksiin – ja molempia tarvitaan.
Viitteitä:
Vieraskynä: ”Teologia ja luonnontiede ovat antaneet toisilleen paljon”
Luomisesta ja tieteellisistä selityksistä, mm. Piispojen puheenvuoro Luominen – Evl.fi