Läheisen kuolema

Kuolema koskettaa meitä kaikkia. Läheisen kuolema voi tuoda pintaan monenlaisia tunteita, joskus yllättäviäkin. Usein se vie meidät prosessiin, jossa käymme läpi myös elämän syvempiä merkityksiä ja monenlaisia tunteita ja vaiheita. Kuolemasta puhuminen voi auttaa hälventämään siihen liittyvää ahdistusta tai pelkoja. Myös kirjoittaminen voi auttaa käymään läpi surua ja muita tunteita. 

Läheisen kuolemasta ja surusta ei voi eikä tarvitse päästä yli hetkessä. Suru voi olla elinikäinen kumppani, joka on yksi osa elämää. Suruun liittyvät tunteet voivat viedä paljon voimavaroja.

Kuoleman läheisyydessä ihmiset puhuvat usein elämästä. Siitä mikä on tärkeää tai mitä toivoo läheisilleen kuoleman jälkeen. Toisinaan sureva tuntee tarvetta olla yksin, toisinaan häntä voi helpottaa toisten ihmisten seurassa oleminen. Läheisen läsnäolo ja myös ihan konkreettinen apu auttaa surevaa. 

Kuoleman läheisyydessä on toivoa. Myös kuolevalla on toivoa. Toivo voi olla pienissä, arkisissa asioissa. Siinä, että voi vielä kuunnella lempimusiikkia, viettää aikaa itselle tärkeän ihmisen kanssa. Myös vakaumus antaa toivoa. Toivo voi olla iankaikkisen elämän toivo tai toivoa siitä, että kuoleman jälkeen voi nähdä edesmenneet rakkaat ihmiset. 

Kirjoituksia läheisensä menettäneelle

Kuolemaa ja surevia läheisiä kohtaavat papit ovat kirjoittaneet kuoleman kohtaamisesta. Kirjoituksissa he pohtivat, mitä sanoa läheisensä menettäneelle, mitä ihmiset käyvät yleisesti läpi kuoleman tullessa lähelle sekä mikä tuo lohtua ja rauhoittaa, antaa voimaa.

Nanna Helaakoski: Surun kansa, varjoihmiset

Teemu Paarlahti: Surussa, kaipauksessa

Minnamaaria Tammisalo: Kirje edesmenneelle läheiselle

John Vikström: Kirje läheisensä menettäneelle

Rebecka Stråhlman: En usko, että kaikella on tarkoitus

Seurakuntahaku

Seurakunnasta saa apua ja tukea.

Hae