Jossain vaiheessa elämää jokainen törmää kysymyksiin, joihin ei ole helppoja vastauksia. Läheisen kuolema, sairastuminen, yksinäisyys tai jokin muu elämää ravisteleva kokemus pakottaa pysähtymään: Miksi tätä tapahtuu? Onko tällä kaikella mitään merkitystä? Kuka minä oikeastaan olen?

Nämä eivät ole heikkouden merkkejä. Ne ovat inhimillisimpiä kysymyksiä, joita ihminen voi esittää.

Kuolema – aihe, jota kartetaan

Kuolema on asia, josta ei mielellään puhuta – mutta se koskettaa jokaista. Kerran kuolemme itse, ja elämämme aikana joudumme luopumaan ihmisistä, joita rakastamme. Se on raskasta, eikä sitä voi selittää pois.

Koko ihmiskunnan historian ajan ihmiset ovat pohtineet samaa kysymystä: mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Eri uskonnot ja filosofiat vastaavat siihen eri tavoin. Kristinusko on yksi näistä vastauksista.

Kristinusko on pelastususkonto. Sen ydinviesti on, että kuolema ei ole lopullinen piste. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta avautuu tie ikuiseen elämään. Se on lupaus, jonka monet ovat kokeneet lohdulliseksi juuri silloin, kun suru on ollut suurimmillaan – kuoleman hetkellä läsnä on toivo siitä, että rakkaita nähdään vielä uudelleen.

Kristilliseen näkemykseen kuuluu myös se, että maanpäällinen elämä on ainutkertainen. Emme palaa tänne uudelleen. Se voi kuulostaa ahdistavalta, mutta toisesta näkökulmasta se on myös vapauttavaa: jokainen päivä on oikeasti merkityksellinen. Elämän rajallisuus muistuttaa siitä, mitä kannattaa arvostaa – ja mihin haluaa aikansa käyttää.

Kärsimys – kysymys, johon ei ole helppoa vastausta

Kuolemaakin hankalampi kysymys on kärsimys. Miksi viattomia ihmisiä kohtaa onnettomuus? Miksi hyvät ihmiset kärsivät? Kirkko on paininut tämän kanssa kahden tuhannen vuoden ajan, eikä tyhjentävää teoreettista vastausta ole.

Raamatussa tätä käsittelee erityisesti Jobin kirja. Job oli hurskas ihminen, joka menetti käytännössä kaiken – perheen, omaisuuden, terveyden. Hän ei hyväksy kohtaloaan hiljaa, vaan nousee avoimesti kapinaan Jumalaa vastaan ja purkaa epätoivoaan. Se on yllättävän rehellinen kuvaus siitä, miltä kärsimys tuntuu.

Jobin kirja ei anna selkeää vastausta siihen, miksi kärsimystä on. Mutta se osoittaa, että epätoivon, vihan ja kysymysten kanssa voi mennä suoraan Jumalan eteen – niitä ei tarvitse peitellä.

Teologi Juhani Rekola on sanonut sen suoraan: kärsimykseen ei itsessään sisälly mitään arvoa. Se ei jalosta eikä kirkasta automaattisesti. Vain ihminen voi tehdä jotain kärsimykselle – Jumalan avulla.

Kristinuskon keskeinen ajatus on se, että Jumala ei käännä selkäänsä ihmisen kivulle. Jeesuksen ihmiseksi tuleminen tarkoittaa, että Jumala tietää, miltä kärsiminen tuntuu – ei etäältä katsottuna, vaan omakohtaisesti. Hän ei poista kärsimystä, mutta ei myöskään jätä yksin sen kanssa.

Toivo ei tarkoita, että kaikki on hyvin

Toivo ei ole sama asia kuin optimismi tai kaiken selittäminen pois. Se ei tarkoita, että elämä on helppoa tai että kysymyksiin löytyy aina vastaus.

Kristillinen toivo on enemmänkin suunta: vakaumus siitä, että viimeinen sana ei kuulu kärsimykselle eikä kuolemalle. Se ei aina tunnu helpolta uskoa – mutta juuri siksi se on toivoa eikä pelkkä fakta.

Lohdun sanoja Raamatussa

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
-Ps. 23: 1-4

Suru

Kuolema on yksi elämän suurimmista mysteereistä. Sen ajatteleminen voi tuntua vaikealta – ja silti se koskettaa jokaista jossain vaiheessa. Filosofi Martti Lindqvist on kirjoittanut, että ihminen on olento, joka tutkii oman salaisuutensa rajoja. Kuolema on se raja, jonka jokainen lopulta kohtaa. Siksi on hyvä pysähtyä miettimään: mitä se minulle tarkoittaa?

Suru on ilman kohdetta jäänyttä rakkautta

Kun läheinen kuolee, jää jälkeen suru. On sanottu, että suru on rakkautta, jolla ei ole enää kohdetta. Kaipaus ja ikävä eivät ole heikkous – ne kertovat siitä, että on uskaltanut rakastaa. Suru on myös merkki siitä, ettei rakkaus pääty, vaikka yhteistä aikaa ei enää ole.

Surulle ei ole oikeaa tapaa tai aikataulua. Se on jokaiselle erilainen.

Apua kannattaa hakea

Äkillinen menetys voi olla niin raskas, että ammattiapua tarvitaan – eikä siinä ole mitään hävettävää. Traumaterapia tai kriisiryhmä voi olla tarpeen isojen menetysten kohdalla.

Muutaman kuukauden kuluttua menetyksestä sururyhmään osallistuminen voi olla iso apu. Siellä kukaan ei väitä tietävänsä tarkalleen, miltä sinusta tuntuu – mutta on helpottavaa kuulla, miltä toisista tuntuu. Vertaistuki on korvaamatonta. Myös läheiset ystävät ja perhe ovat surun keskellä tärkeitä.

Keskeneräisyyden tunne

Suruun liittyy usein tunne siitä, että jotain jäi kesken. Mitä olisin vielä halunnut sanoa? Mitä jäi tekemättä? Kuolema katkaisee mahdollisuuden saattaa asioita päätökseen, ja se on raskasta hyväksyä.

Mutta juuri tämä ajatus voi toimia kompassina omassa elämässä. Se pakottaa kysymään: miten tahdon käyttää aikani täällä?

Memento mori – muista kuolevaisuutesi

Latinalainen lause memento mori tarkoittaa: muista, että olet kuolevainen. Se ei ole masentava ajatus – se on pikemminkin herättävä.

Kirjailija Maarit Niiniluoto on kirjoittanut siitä, miten elämä tuntuu niin itsestään selvältä, ettei sitä edes huomaa. Sairaus tai läheisen kuolema hätkähdyttää huomaamaan tosiasian, jonka jo tietää: elämä ei ole ikuista. Pelottavampaa kuin kuolema voi olla ajatus siitä, että vuosien päästä joutuu toteamaan eläneensä väärin ja jättäneensä unelmansa toteuttamatta.

Yhtenä päivänä kuolemme. Kaikkina muina päivinä olemme elossa.

Kristinusko on elämän uskonto

Kristinusko ei ole pelkästään kiinnostunut tuonpuoleisesta. Kuoleman tiedostaminen kääntää katseen juuri tähän hetkeen – tähän päivään, tähän elämään.

Elämän rajallisuuden muistaminen ei poista kärsimystä. Ei mikään poista. Mutta se muistuttaa siitä, että jokainen päivä on ainutlaatuinen lahja. Se kutsuu tarttumaan elämään kaksin käsin ja silti taistelemaan kärsimystä vastaan – omassa ja toisten elämässä.

Kristinusko on elämän, ei kuoleman, uskonto.

Elämän sanoja Raamatussa

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme.
Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
-Ps.90: 12-14