Lue Isä meidän -rukous ja sen selitys
Rukouksessa puhutellaan sen vastaanottajaa isänä. Jeesus käytti sanaa ”Abba”, joka tarkoittaa vähän samaa kuin suomen kielessä ”isi” eli hyvin läheistä vanhemman puhuttelunimeä. Se, että Jeesus kohdistaa rukouksensa nimenomaan isälle, eikä esimerkiksi äidille, johtuu ajan patriarkaalisesta kulttuurista, jossa isät ja miehet ylipäätään olivat perheen ja yhteiskunnan päitä. Meidän näkökulmastamme oleellista on puhuttelutavan läheisyydestä kertova sävy – ei se, että Jumala olisi mies. Jos esimerkiksi isä -suhde on jostain syystä ollut vaikea, tuo puhuttelu rukouksessa ei välttämättä herätä niitä tuntemuksia, joita Jeesuksen halusi rukouksellaan ilmentää. Jos äiti taas on ollut läheinen ja turvallinen, ei ole mitään estettä käyttää isän tilalla puhuttelua ”äiti”. Jeesuksen ydinviesti oli, että Jumala ei ole etäinen palvonnan kohde, vaan rakastava ja turvallinen ”taivaallinen vanhempi”. Taivas paikkana ei viittaa myöskään mihinkään etäiseen toiseen todellisuuteen, jossa Jumala asuu, vaan ennemmin ikuisuuteen, aina läsnä olevaan. Jumala on lähempänä meitä, kun osaamme edes ajatella. Hän on meissä ja meidän keskellämme.
Jeesuksen ajan maailmassa nimillä oli erityinen merkitys. Siksi myös Jumalan nimi koetaan tärkeäksi, pyhäksi. Pyhä tarkoittaa Jumalalle erotettua, vaikka kristinuskossa pyhä ja maallinen saivat aivan uuden merkityksen Jumalan ihmiseksi tulemisessa. Pyhyys tuli sinne, mikä on kaikkein maallisinta.
Jeesus saarnasi Jumalan valtakuntaa, joka oli lähellä. Siitä, mitä Jeesus Jumalan valtakunnalla tarkoitti, löytyy hyllymetreittäin kirjoja. Pähkinänkuoressa voidaan kuitenkin sanoa, että Jeesuksen julistaman Jumalan valtakunnan ytimestä huokuu oikeudenmukaisuus ja lähimmäisyys. Yhteiskunnan järjestys, jossa rikkaat ja mahtavat käyttävät valtaa ja sortavat heikompiaan, vinksahtaa päälaelleen. Jumalan valtakunta on lastenkaltaisten, rauhantekijöiden, mieleltään nöyrien.
Jeesuksen persoona ja kaikki mihin hän elämässä tähtäsi, perustui Jumalan tahdon toteuttamiseen ja omasta tahdosta luopumiseen. Tämän esimerkin hän antoi myös seuraajilleen. Jumalan tahdon ymmärtäminen edellyttää kuuntelemista. Raamatusta löytyy siihen hyviä ohjenuoria. Joskus Jumalan tahdon lukeminen Raamatusta on johtanut äärimmäisiin ratkaisuihin, luostarikutsumuksiin ja rajuun askeesiin. Evankeliumeissa Jeesus neuvookin kohtaamiaan ihmisiä yksilöllisesti heidän elämäntilanteissaan, ydin lienee siinä, että pitää luopua siitä, mikä pitää väärällä tavalla kiinni maallisessa elämässä kuten omaisuus tai ihmisten hyväksynnän hakeminen. Jumalan tahdon on määrä tapahtua jo nyt, tässä ajassa ja jatkua ajasta iäisyyteen.
Jeesus opettaa pyytämään Jumalalta kaikkea sitä, mitä me jokapäiväisessä elämässämme tarvitsemme ja luottamaan siihen, että sen myös saamme. Oli kyse sitten toimeentulosta, työstä, ruoasta, vaatteista, arkisista asioista, kaikki tulee Jumalan kädestä.
Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen ovat kristinuskon kirkkainta ydintä. Se on niin tärkeää, että mikään muu ei mene sen edelle. Ja usein se on myös kaikkein vaikeinta. Antaa anteeksi, kun on tullut loukatuksi, eikä toinen ehkä edes pyydä anteeksi. Tai pyytää anteeksi, kun mieluummin vain unohtaisi koko hävettävän asian, vaikka se painaa mieltä alas ja syö sisältä. Tässäkin kohdassa on kristinuskon historiassa menty välillä toiseen ääripäähän tekemällä ripistä vallankäytön ja jopa rahastamisen välineen. Tätä Jeesus ei tietenkään tarkoittanut. Jokainen, joka on joskus pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi, tietää ja tunnistaa, miksi tämä on niin tärkeä kohta. Anteeksiantamattomuus tai väärin tekemiseen liittyvä häpeä saattavat kasvaa elämässä lumipallon tavoin ja haudata lopulta alleen kaiken kauniin ja elävän. Siksi se on tärkeää.
Kiusaus on hankala käsite. Kiusausten kohdallakin on kristinuskon historiassa menty joskus pahasti vikaan erämaaisien paetessa normaalia elämää ja kanssakäymistä ihmisten, erityisesti naisten kanssa, kiusausten pelossa. Tottahan Jeesuksen ohje evankeliumissa on tiukka, mutta myös tarkoituksella liioiteltu. Ytimessä on taas Jeesuksen opetuksista huokuva perusohje siitä, ettei ihminen anna kenenkään tai minkään tulla väärällä tavalla oman jumalasuhteen väliin. Se ei tarkoita kieltäytymistä jäätelöstä, hyvästä ruoasta tai seksuaalisesta nautinnosta, kuten usein on tulkittu. Synniksi nämä muuttuvat vasta, kun ne saavat yliotteen elämästä ja ihminen tarrautuu niihin pettävän, hetkellisen hyvänolon tunteen saavuttaakseen Jumalan sijaan.
Pahaa on kaikki, mikä erottaa meidät Jumalasta ja kaikki millä loukkaamme lähimmäistämme. Kaikilla meillä on taipumus pahaan, joskin Luther viritti tämänkin opinkohdan äärimmilleen todeten, ettei ihminen kykene itse mihinkään hyvään. Tässä sisarkirkoillamme, katolisella ja ortodoksisella kirkolla on pehmeämpi ja ihmisen kannalta myönteisempi näkemys: ihmisessä on myös potentiaalia hyvään ja siihen hänen tulee pyrkiäkin. Ehkä olisi jo aika päästä luterilaisesta syntisyydessä ja ihmisen kurjuudessa piehtaroimisen sijaan valoisimmille vesille!
Edelliseen kohtaan viitaten, pystymme kurottautumaan synnistä ja kurjuudesta, kun annamme Jumalalle hänelle kuuluvan kunnian, tunnustamme Hänen valtakuntansa ja voimansa elämässämme. Aamenella korostamme vielä Jeesuksen esimerkkiä käyttäen, että ”totisesti” näin.