Kristus on itse asettanut pyhän kasteen (Matt. 28:18–20). Kaste on toinen evankelis-luterilaisen kirkon sakramenteista. Kirkon jäseneksi tullaan kasteessa.

Kasteessa ihminen syntyy uudesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän pääsee vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä omakseen ja lahjoittaa hänelle oman uskon. Kaste velvoittaa luottamaan Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti.

Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että joka uskoo evankeliumin ja saa kasteen, pelastuu (Mark. 16:16). Siksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kaste on ”välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9).

Kaste toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen

Kaste toimitetaan kirkossa, kotona tai muualla, sen mukaan kuin pappi ja kastettavan vanhemmat siitä sopivat. Kastettaessa pappi valaa kastettavan päähän vettä kolme kertaa ja lausuu: ”N.N., minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Kastettava lapsi puetaan kastemekkoon ja aikuinen albaan, joka symboloi uutta elämää, johon kristityt on kutsuttu.

Luterilaisessa kirkossa, kuten kaikissa vanhoissa kirkkokunnissa, kastetaan kaikenikäisiä lapsista aikuisiin, kunhan henkilöä ei ole aiemmin kastettu. Aikuiskasteen saa aikuinen, joka haluaa liittyä kirkon jäseneksi ja jota ei ole kastettu. Jos joku siirtyy luterilaiseen kirkkoon kirkollisesta yhdyskunnasta, jonka kastetta kirkko pitää oikeana, häntä ei kasteta uudelleen.

Kastettavalle on nimettävä ainakin kaksi kummia, jotka osallistuvat kastetun kristilliseen kasvatukseen. Kahden kummeista tulee olla konfirmoituja kirkon jäseniä. Kummeiksi voidaan myös nimetä muihin evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyviin kirkkoihin kuuluvia, esim. anglikaaneja, ortodokseja ja katolilaisia.

Pyhät toimitukset – Kaste ja kummit

Katekismus – Pyhä kaste

Kaste.fi 

Takaisin sivun alkuun