22.9.2026

Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia suurin kolehtikohderyhmä vuodelle 2027 – Täysistunto äänesti kolehdeista

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi kokouksessaan 22.9.2026 päiväjumalanpalveluksissa kerättävien kolehtien kohteet vuodelle 2027. Suurin kolehtikohderyhmä on aiempaan tapaan lähetystyö ja kansainvälinen diakonia.

Kolehtihakemusten arviointi oli tehty kirkkohallituksen täysistunnon keväällä vahvistamien valintakriteerien perusteella. Ks. valintakriteerit evl.fi/plus-sivuilla. Kolehteja hyväksyttäessä myönnetyt kolehdit sijoitetaan kolmeen ryhmään: viralliset kolehdit, suosituskolehdit ja hiippakuntien määräämät hiippakunnalliset kolehdit.

Edustaja Päivi Raunu teki suomenkielisten kolehtien pohjaesitykseen kannatetun muutosehdotuksen, joka voitti pohjaesityksen äänin 5–6. Muutoksen myötä Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen eli Sleyn kolehdit siirrettiin virallisista kolehdeista suosituskolehtilistalle ja niille määrätyt kolehtipyhät muutettiin lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kirkkopyhiksi. Kolehti kerätään näinä päivinä kirkon kansainvälisen työn ja diakonian tukemiseen maailmalla virallisten lähetysjärjestöjen tai Kirkon ulkomaanavun kautta. Seurakunnat voivat valita suosituskolehtilistalta seurakunnalle sopivan kohteen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kohteista.

Raunun muutosesityksen perusteluissa todettiin, että Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ovat toistuvasti olleet erilaisissa selvitysprosesseissa evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. ”Vaikka tällä hetkellä järjestöillä ei ole virallisia selvitysprosesseja menossa, eivät niiden torjuvat kannat esimerkiksi naisten pappeutta tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä oikeuksia kohtaan ole muuttuneet.”

Edustaja Jari Jolkkonen jätti eriävän mielipiteen, johon liittyivät Hannu Kallunki, Pekka Niiranen ja Vuokko Vänskä. Siinä todetaan esimerkiksi, että kolehtien epäämispäätös kahdelta lähetysjärjestöltä on ristiriidassa lähetystyön perussopimuksen ja sen taustalla olevan kirkolliskokouksen päätöksen sekä kirkkohallituksen toimivallan ja kirkkohallituksen täysistunnon itse hyväksymän kirkon strategian kanssa. Eriävässä mielipiteessä todetaan myös, että rangaistusluoteinen päätös kohdistuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin ja vahingoittaa heidän jo ennestään vaikeaa asemaansa. Myös Eino Nissinen jätti eriävän mielipiteen.

Edustaja Vuokko Vänskä esitti, että Lasten ja nuorten keskukselle lisätään kolmas virallinen kolehti. Tämä muutos pohjaesitykseen hyväksyttiin yksimielisesti.

Lista myönnetyistä suomenkielisistä kolehdeista tulee sivulle Kirkkokolehdit ja lista Porvoon hiippakunnan kolehdeista sivulle Kollekter.

Lisätiedot: Kansliapäällikön erityisavustaja Laura Huovinen, laura.huovinen@evl.fi

Esitys kirkolliskokoukselle: eläkemaksut ja keskusrahastomaksu ennallaan vuonna 2027

Täysistunto käsitteli Kirkon eläkerahaston ja Kirkon keskusrahaston talousarviot vuodelle 2027 ja toiminta- ja taloussuunnitelmat vuosille 2027–2029. Talousarviot ja toimintasuunnitelmat lähetettiin marraskuussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle.

Kirkollisveron perusteella määräytyvän eläkerahastomaksun suuruudeksi vuodelle 2027 esitetään vuoden 2026 tapaan 5,0 %.

Seurakuntien palkkaperusteiseksi eläkemaksuksi vuodelle 2027 esitetään 28,7 %. Myös kirkon keskusrahastomaksun esitetään pysyvän samana kuin vuonna 2026 eli 6,5 %.

Seurakunnat maksavat kirkon eläkerahastolle eläkemaksun ja eläkerahastomaksun seurakuntien työntekijöiden eläkkeiden rahoittamiseksi ja kirkon keskusrahastolle keskusrahastomaksun kirkon yhteisen toiminnan rahoittamiseksi. Maksut perustuvat kirkkolakiin ja kirkolliskokouksen vuosittain tekemiin päätöksiin.

Kirkon keskusrahaston vuoden 2027 talousarvioesitys on ylijäämäinen. Talousarvion ylijäämä on 6,2 miljoonaa euroa ennen varauksia ja kertaeriä. Varausten ja kertaerien jälkeen ylijäämää jää 1,2 miljoonaa euroa.

Varauksia esitetään Kirkon palvelukeskuksen tulevien tietojärjestelmäinvestointien rahoittamiseen sekä Diakoniarahaston pääomittamiseen. Kertaerät puolestaan ovat vuotta 2027 koskevia, kertaluonteisia menokohteita, joita ei ole ollut mahdollista toteuttaa normaalin budjettikehyksen puitteissa.

Ylijäämä johtuu ennen kaikkea Kirkkohallituksen muutoshankkeen tuomasta noin kolmen miljoonan euron sopeutuksesta. Lisäksi keskusrahastomaksun arvioidaan kasvavan ennakoitua enemmän, mikä lisää tuloja noin kahdella miljoonalla eurolla. Myös kärkihankkeisiin varattiin aiemmin arvioitua vähemmän rahaa: talousarvioon sisältyy niitä varten 0,25 miljoonaa euroa aiemmin arvioidun 1,2 miljoonan euron sijaan.

Talous- ja toimintasuunnitelmat vahvistaa kirkolliskokous, joka kokoontuu Turussa 2.–6.11.2026.

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Juha Tuohimäki, juha.tuohimaki@evl.fi, p. 050 347 4728

Kirkon keskusrahaston vuoden 2026 talousarvioon esitetään kolmatta muutosta

Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle, että se päättää hyväksyä vuoden 2026 talousarvion kolmannen muutoksen. Talousarvion käyttötalousosaan lisätään kiinteistöihin 0,2 miljoonaa euroa Kirkon koulutuskeskuksen viemäriurakan toteuttamiseksi sekä 1,1 miljoonaa euroa talousosaston tietohallintoyksikölle kirkon identiteetin- ja käyttöoikeushallintajärjestelmän (IDM) käyttöönottoprojektin loppuunsaattamiseksi.

Identiteetin- ja käyttöoikeushallintajärjestelmän (IDM) käyttöönottoprojektin liittyvän lisämäärärahan tarve johtuu sekä projektin kustannustason tarkentumisesta että projektin ensimmäisen vaiheen ennakoitua pidemmästä kestosta.

Vuoden 2026 kolmas talousarviomuutos huomioiden kirkon keskusrahaston tilikauden 2026 alijäämäksi muodostuu -2,8 miljoonaa euroa.

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Juha Tuohimäki, juha.tuohimaki@evl.fi, p. 050 347 4728

Kirkolliskokoukselle esitys Kirkon eläkerahaston hallituksesta

Täysistunto esittää kirkolliskokoukselle, että Kirkon eläkerahastolle valitaan uusi hallitus osana eläkerahaston hallinnon uudistusta. Hallituksen puheenjohtajaksi esitetään nykyisen johtokunnan puheenjohtajaa Hanna Hiidenpaloa.

Hallitukseen valitaan yhdeksän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Hallitukseen esitetään edustajia muun muassa seurakunnista, kirkon henkilöstöjärjestöistä, eläkealalta sekä sijoitusalan asiantuntijoista. Kirkkohallituksen esitys sisältää myös hallituksen jäsenten ja varajäsenten palkkiot. Hallituksen toimikausi alkaa eläkerahastolain voimaantulosta ja päättyy 30.4.2028.

Kirkolliskokous päätti marraskuussa 2025 muuttaa Kirkon eläkerahastoa koskevaa lakia, minkä myötä eläkerahastosta tulee aiempaa itsenäisempi organisaatio. Lakimuutos on eduskunnan käsiteltävänä, ja sen arvioidaan tulevan voimaan vuoden 2027 alkupuolella.

Uudistukseen liittyen täysistunto hyväksyi uuden Kirkon eläkerahaston hallintosäännön, joka tulee voimaan samana ajankohtana kuin lainmuutos. Samalla nykyinen taloussääntö kumoutuu ja Kirkon eläkerahaston johtokunnan tehtävä lakkaa.

Lisätiedot: kirkkoneuvos Juha Tuohimäki, juha.tuohimaki@evl.fi, p. 050 347 4728

Ira van der Pals Kirkon eläkerahaston johtajaksi

Täysistunto päätti perustaa Kirkon eläkerahastoon uuden eläkerahaston johtajan viran. Virka tulee voimaan osana eläkerahaston hallinnon uudistusta eläkerahastolain voimaan tullessa. Tehtävään valittiin nykyinen Kirkon eläkerahaston apulaisjohtaja Ira van der Pals.

Muutoksella valmistaudutaan eläkerahastolain uudistukseen, jonka myötä eläkerahastolle perustetaan oma hallitus ja johtaja. Tavoitteena on turvata toiminnan jatkuvuus hallintorakenteen muutoksen yhteydessä.

Kirkon eläkerahasto (KER) toimii kirkon eläkelaitoksena ja sen tehtävänä on turvata kirkon työntekijöiden eläkkeet sekä hallinnoida eläkevaroja sijoittamalla.

Lisätiedot: kirkkoneuvos Juha Tuohimäki, juha.tuohimaki@evl.fi, p. 050 347 4728

Kirkkohallituksen strategisen kehittämisen sekä vaikuttamisen johtajien viranhaut käynnistyvät

Täysistunto päätti perustaa Kirkkohallitukseen strategisen kehittämisen sekä vaikuttamisen johtajan virat. Virkojen täyttöprosessi käynnistyy, ja tavoitteena on, että virat täytetään viimeistään helmikuusta 2027 alkaen.

Molempien virkojen valinta- ja haastatteluryhmään kuuluvat virkansa puolesta Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Niilo Pesonen ja henkilöstöpäällikkö Sari Kiili. Strategisen kehittämisen johtajan valintaryhmään täysistunto nimesi edustajat Kimmo Koiviston ja Martina Harms-Aallon ja vaikuttamisen johtajan valintaryhmään edustajat Katri Korolaisen ja Eino Nissisen.

Strategisen kehittämisen johtaja vastaa Kirkkohallituksen strategisesta kehittämisestä kansliapäällikön apuna sekä tukee ja kehittää Kirkkohallituksen tiedolla johtamisen ja tutkimustoiminnan prosesseja. Strategisen kehittämisen johtajan virka on osa Kirkkohallituksen uuden organisaation strategisen kehittämisen matriisitoimintoa.

Vaikuttamisen johtajan virka on osa uuden organisaation vaikuttamisen matriisitoimintoa. Vaikuttamisen johtaja vastaa kirkon keskushallinnon vaikuttamistoiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja koordinoinnista.

Lisätiedot: palvelupäällikkö Tuija Korva, tuija.korva@evl.fi, p. 050 342 7686

Kirkon uusi strategia rakentaa tulevaisuutta ja toivoa

Täysistunto hyväksyi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uuden strategian “Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” vuosille 2027–2032 ja lähettää strategian kirkolliskokoukselle käsiteltäväksi kirkon tulevaisuusselontekona.

Strategia suuntaa toimintaa kohti tulevaisuutta ja toivoa. Kirkko sitoutuu kulkemaan heikoimpien rinnalla, vahvistamaan lasten ja nuorten tulevaisuususkoa, puolustamaan ihmisarvoa ja luomakuntaa sekä rakentamaan kirkkoa, jonka keskuksena on Kristus ja jossa on tilaa erilaisille tavoille olla kristitty.

Strategiasta lähetetään erillinen tiedote.

Lisätiedot: strategisen kehittämisen johtaja Elina Hellqvist, elina.hellqvist@evl.fi, p. 040 688 1478

Pyhän Annan kirkosta kirkkolain mukainen kirkko, Tammisalon kirkon käytöstä luopumiselle lupa

Kirkkohallitus päätti myöntää Pyhäjärven seurakunnalle luvan muuttaa Pyhäsalmen seurakuntakeskuksen vuonna 1967 valmistuneen kirkkosaliosan kellotorneineen kirkkolain mukaiseksi kirkoksi. Kirkon nimi on Pyhän Annan kirkko. Rakennus on toiminut seurakunnan jumalanpalveluspaikkana jo vuosikymmenten ajan, mutta sen kirkkolain mukaisesta asemasta ei ole löytynyt vahvistuspäätöstä. Päätös selkeyttää kirkon oikeudellista asemaa ennen suunnitteilla olevia korjaus- ja muutostöitä.

Kirkkohallitus myönsi Helsingin seurakuntayhtymälle luvan luopua vuonna 1966 valmistuneen Tammisalon kirkon käytöstä. Päätöksen taustalla on seurakuntayhtymän kiinteistöstrategia ja seurakuntien muuttuneet tilatarpeet. Roihuvuoren seurakunta luopui kirkon käytöstä vuoden 2023 alussa, minkä jälkeen rakennus on ollut osittain vuokrattuna ulkopuolisille toimijoille. Kiinteistölle on löytynyt ostaja, joka suunnittelee tontille uutta asuinrakentamista sekä suojellun rakennusosan kunnostamista työateljee- ja asuinkäyttöön. Ennen rakennuksen siirtymistä uudelle omistajalle kirkon kulttuurihistoriallisesti arvokkaan esineistön uudet säilytyspaikat tulee määritellä.

Lisätiedot: yliarkkitehti Edla Mäkelä, edla.e.makela@evl.fi

Muita käsiteltyjä asioita

Kirkkohallituksen täysistunto merkitsi tiedoksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen, jolla hylättiin valituslupahakemus Naantalin seurakuntarakenteen uudistusta koskevassa asiassa. Näin ollen Kirkkohallituksen aiempi 27.5.2026 tehty päätös jää voimaan.

Lisätiedot: taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen, p. 050 432 3323, johanna.simpanen@evl.fi

Esityslistat ja pöytäkirjat osoitteessa domus.evl.fi. Pöytäkirja julkaistaan noin viikon kuluttua.

Takaisin sivun alkuun