Jumalan rakkaus ja armo ovat kristillisen uskon keskeisimpiä sisältöjä. Rakkaus ei ole Jumalassa vain satunnaisesti ilmenevä ominaisuus, vaan ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:16) (lat. Deus caritas est). Kristillisessä uskossa tunnustetaan, että yhden kolmiyhteisen Jumalan persoonat rakastavat toisiaan: Jumala on täynnä rakkautta. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat jakamaton rakkauden kolmiyhteys.
Jumalan rakkaus ei kuitenkaan ole vain Jumalan sisäistä rakkautta, ”itserakkautta”, vaan kolmiyhteisen Jumalan rakkaus virtaa ulos ja kohdistuu syntisiin eli pahuuteen langenneeseen ihmiskuntaan: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:10).
Jeesus asetti rakkauden vaatimuksen laajemmalle kuin kukaan toinen ihmiskunnan opettaja. Jeesuksen käsky Vuorisaarnassa rakastaa vihollisia ja siunata vainoajia poikkesi sekä juutalaisten lähimmäisenrakkauden käskystä että pakanallisesta ystävän rakastamisesta (Matt. 5:43–48). Jumalan rakkautta kuvaavat myös monet Jeesuksen vertaukset, kuten kertomukset tuhlaajapojasta ja kadonneesta lampaasta.
Risti on Jumalan uhrautuvan rakkauden merkki. Se kertoo, kuinka pitkälle Jumala oli valmis menemään rakkaudesta langenneisiin ihmisiin. Myös sakramentteja pidetään Jumalan rakkauden osoituksina. Niiden kautta Jumala välittää armonsa, joka on syvää, pelastavaa ja eheyttävää Jumalan rakkautta.