Enemmän katsetta kohti toisia, pois selfieistä, kehotti Maaret Kallio SuomiAreenan Kirkkolavalla

Toivon ilta kokosi SuomiAreenan Kirkkolavalle 23.6.2026 runsaasti kuulijoita. Lavalla WSOY:n yhteiskuntavastuun johtaja ja Kirkon kulttuuriasioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Jenni Haukio haastatteli kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kalliota ja piispa Mari Leppästä toivon teemoista. Ydinkysymys kuului: Miten voimme ylläpitää toivoa tässä ajassa, joka on monin tavoin vaikea ja ahdistava.

”Ei ole vaihtoehtoja”, Maaret Kallio totesi. ”Me kaikki tiedetään maailman tilanne. Samaan aikaan me istutaan tässä rauhassa ja turvassa. Samaan aikaan voi olla raskaita asioita ja hyviä asioita.” Kallio sanoi saneensa aina lohtua siitä, että kautta aikain ihmiset ovat kokeneet synkkiä asioita ja jotenkin selvinneet niistä. ” Ei aina yhden ihmisen aikana mutta ketjuttaisessa elämässä.”

Kallion mukaan ihmistä lohduttaa ja auttaa aina se, kun pohtii mitä itse voisi asioille tehdä. Se miettiminen kannattaa etenkin suunnata kohti toisia ihmisiä. Enemmän katsetta kohti toisia, pois selfieistä. Miten voin auttaa? Miten voin kuulla? Mitä voin tehdä, Kallio kehotti ja neuvoi luopumaan harhaluulosta, että toivo olisi nimenomaan yksilön voima.

Hitaasti kävellessä aistit avautuvat

Piispa Mari Leppänen kertoi olleensa keväällä virkavapaalla, koska kaipasi itse rohkaisua ja toivoa. Hän kävi pyhiinvaelluksilla ja kulki luonnossa. Sellainen vahvistaa hänen kokemuksensa mukaan toivoa ihmisessä.

”Hitaasti kävellessä aistit avautuvat. Kävin luostareissa ja vanhoissa kirkoissa ja mietin, miten monenlaisina aikoina nämä paikat ovat olleet ihmisten turvapaikkoja.”

Tärkeimpänä Leppänen piti kuitenkin sitoutumista siihen paikkaan, missä ihminen itse elää. Kallio muistutti tähän toivon suhdeulottuvuudesta. Ihmisen toivo voi murtua ja särkyä. Se voi nousta uudelleen, kun toiset kannattelevat häntä toivoon.

Kirkko näyttäytyy usein ihmisten kautta

Toivo tarvitsee myös omat tilansa, Jenni Haukio totesi. Sellaisia paikkoja voisivat olla kirkot. Haukio kertoi saavansa ihmisiltä yhteydenottoja, joista näkyy kirkkotilojen henkilökohtainen merkitys ihmisille. Yhteydenotot liittyvät etenkin tilanteisiin, missä rakas kirkko on poistettu käytöstä. Mutta osataanko kirkkoja yleisesti mieltää toivon tiloiksi vai liittyykö niiden käyttöön esteitä, Haukio kysyi.

”Kirkkokin on ihmisistä koostuva yhteisö, inhimillinen, epätäydellinen ja ehkä siksi rakastettava”, Leppänen puolestaan sanoi.

Kirkossa tehdään Leppäsen mukaan töitä sen eteen, että elettäisiin ihmisten kanssa arkea ja autettaisiin missä voidaan. Osa kirkollista keskustelua ovat yhdenvertaisuuteen tai naisten pappeuteen liittyvät asiat. Kirkkoon heijastuvat myös maailmanlaajuiset virtaukset.

”Eletään aikaa, jolloin pyritään tietoisesti heikentämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja naisten asemaa”, Leppänen totesi.

Kallio kertoi psykoterapeutin potilastyössä kirkon näyttäytyvän usein ihmisten kautta. Herkässä elämäntilanteessa sattuneet kokemukset leimaavat kirkkoa. Hän rohkaisi kuitenkin kaikkia menemään kirkon takapenkkiin hetkeksi hengähtämään.

”Minulla on tapana ulkomailla piipahtaa kirkkoon istumaan ja katselemaan, hengittämään. En tee mitään enkä odota, että minulle tapahtuu mitään. Vain olen. En edes katsele muita.”

Nuorille ei pidä voivotella

Haukio nosti vielä keskusteluun nuorten tilanteen.

”Yhä useampi kokee näköalattomuutta suhteessa omaan tulevaisuuteensa. Nuorten toivo on jotain, mitä meidän pitäisi varjella ja vaalia”, hän totesi.

Mari Leppäsen mielestä nuorten toivoa herätetään teoilla ja kantamalla vastuuta siitä, että heillä on mahdollisuus elää hyvin maan päällä. Hän muistutti myös parhaillaan meneillään olevista rippikouluista.

”Noin 50 000 nuorta käy rippikoulun. Yksinäisyystutkimuksissa näkyy, että tässä kohtaa näkyy nuorilla hyvinvointipiikki.”

Maaret Kallio totesi olevansa huolissaan aikuisten tavasta puhua siitä, miten nuorilla ei ole tulevaisuuden uskoa ja toivoa.

”Realiteetit täytyy myöntää, mutta tätä puhutaan nuorten kuullen, joiden perspektiivi on aivan toinen.”

Kallion mielestä nuorten kanssa pitää puhua, mutta ei lähteä voivottelemaan. Siitäkin on hyvä muistuttaa, että vaikka on hankalia asioita, samaan aikaan tapahtuu myös hyvää. Leppänen totesi oman katseensa kääntyvän kiitollisuuteen.

”Ei tarvitse pyrkiä koko ajan eteenpäin vaan vaalia sitä, mitä meillä on. Panostetaan nuorten aitoon hyvinvointiin”, hän kehotti.

Kallio puolestaan rohkaisi vänkäämään nuorten kanssa kännyköistä.

”Yhteys toisiin ihmisiin ei tule siitä, vaikka olisi satatuhatta seuraajaa Instagramissa.”

Teksti ja kuva: Freija Özcan