Kaikki artikkelit Kaikki artikkelit 20.12.2024 Maailma muuttuu jouluaattona Hiljentyminen Sana sinulle Luuk. 2:1–14 Monina jouluöinä olen antanut auton hiljaa lipua kapeilla ja lumisilla metsäteillä lapsuuteni maisemissa, aavan Pohjanlahden rannalla. Isot hiutaleet ovat laskeutuneet laskuvarjoillaan mustalta taivaalta, kun olen risteillyt pitkin hiljaisia metsien, peltojen ja merenrantojen labyrintteja. Välillä olen noussut autosta ja lähtenyt kahlaamaan tähtitaivaan alle metsään tai lumisille rannoille. Yöt ovat olleet rauhoittavan pimeitä, valosaaste on loistanut poissaolollaan. Jouluaatto-öiden tunnelma on noina öinä näyttäytynyt erityisen erilaisena kuin minkään muiden öiden tunnelma koko vuoden aikana. Kun olen sitten virittänyt hiljaisen mieleni miettimään, miksi oikeastaan olen ajellut samalla tavalla niin monina jouluöinä, olen ymmärtänyt, että olen ajellut niiden paljon puhuttujen lapsuuden joulujen perässä. Sen tunnelman, jossa pienten kylien talviset tienoot jouluöinä kylpevät. Lapsena sitä tunnelmaa ei tarvinnut pelloilta hakea. Aikuisuus taas on usein vaatinut pysähtymistä, jonka vasta jouluaaton ja joulupäivän välinen yö on tuonut tullessaan. Jouluaattoon “laskeutumisen” onkin ajateltu olevan kulttuurissamme sitä rauhoittumisen ja perusasioiden keskelle palaamisen aikaa. Perusasiat eivät pohjimmiltaan löydy ihmisen rakentamista asioista, eikä joulun tunnelma itse rakentamalla välttämättä synny. On erilaisia jouluja, erilaisia perheitä, iloja ja raskaita hetkiä, yksinäisyyttä ja murhetta. Mutta jouluaaton tunnelma on kuin armo. Aikuisena sitä ei voi takuuvarmasti itse saavuttaa ja suorittaa, vaikka kuinka yrittäisi. Se tulee annettuna jostain paljon suuremmasta ja laajemmasta. Siitä ovat merkkinä lumiset metsät, pienet kylätiet, maakuntien hiljaiset kolkat. Ja jossain siellä on seimi, ja siinä nukkuva lapsi. Juho Niemelä Kirjoittaja on toimittaja-muusikko-retkeilijä, joka ihmettelee tunturin laella tai keikkalavalla maailmankaikkeuden mysteerejä Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/maailma-muuttuu-jouluaattona/ Kopioi linkki