Loppiainen: Häikäisevä kirkkaus

Matt. 2:1–12 

Teini-iässä huoneeni oli kotimme aiempi varasto. Mukava huone hieman erillään talon muista makuuhuoneista eli omassa rauhassa. Ainoa menneisyydestä varastona muistuttava asia oli valaisin. Pyöreä, ei varjostinta. Sellainen kuin varastoissa usein. 

Eräänä iltana luin sängyssäni ja aloin ihmettelemään huoneessa kuuluvaa ääntä. Suriseva ääni noin sekunnin kerrallaan, yhtäkkiä lakaten ja melkein saman tien uudestaan alkaen. Nostin katseeni ja näin kärpäsen lentävän valaisinta päin siihen törmäten, hetkellisesti aina alaspäin pudoten ja heti taas valoa kohti kiihdyttäen. Nauratti, kun kuvittelin kärpäsen ajatukset. ”Hei, valoa, täytyy mennä sinne!”, ”Auts, mihin ihmeeseen törmäsin?”, ”Huh, mitä oikein tapahtui, nukahdinko?” ja sitten sama alusta kertaa x. 

Häikäisevän kirkas. Näillä sanoilla yhdessä loppiaisen teksteistä kuvataan kaikille kansoille ilmaistavaa salaisuutta, Kristusta keskellämme. Huoneeni valo oli kärpäselle varmasti häikäisevän kirkas. Näemmekö itse maailman valon niin kirkkaana, ettemme voi olla kulkematta sitä kohti? 

Itäisen maan viisaat lähtivät aikoinaan liikkeelle saman valon perässä, joka sillä kertaa oli taivaalle syttyneen tähden muodossa. Tiernapojat laulavat ”Tähti se kulukeepi itäiseltä maalta” ja Matteuksen evankeliumin mukaan näin näyttää myös käyneen. Tähti kulki tietäjien edellä ja pysähtyi sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli. 

Valo on yhä liikkeellä ja kutsuu meitä seuraamaan. Jeesus toimii tässä maailmassa ja haluaa meidän seuraavan häntä toimintaan. Hänen valonsa johtaa ja vahvistaa meitä matkalla. Pysähtymisen ja perille pääsemisen aika on sitten myöhemmin. 

Janne Kippola 
Aviomies, isä, nuorisotyön asiantuntija, jalkapallovalmentaja ja keskustelun fani