Uudenvuodenpäivä: Nimeltä muistettu

Jes. 43:1–3 

Aivan työurani alussa kutsuin silloisen Helsingin piispan, Eero Huovisen, vieraakseni nuorteniltaan. Jännitti, koska en ollut koskaan tavannut oikeaa ja elävää piispaa. Olin vastassa aulassa ja piispa saapui. Kättelimme ja hän sanoi: ”Minä olen Eero ja sinä olet Panu”. Teitittelyt jäivät siihen ja jännitys jäi eteiseen ja jutustelimme kuin ystävät. Usean vuoden jälkeen kohtasimme sattumalta eräässä toisessa työtehtävässä. Menin piispa Huovisen luo ja aloin kertoa missä olimme tavanneet aiemmin. Hän keskeytti minut ja sanoi: ”Kyllä minä sinut Panu muistan. Mitä kuuluu?” 

Nimeni muistettiin. Ja nimeni takaa jotain paljon muuta. Tuossa hetkessä koin, että minut oli nähty. Minun persoonani oli jäänyt mieleen ja muistiin. En ollut vain joku vaan muista erottuva ihminen. Tämä on varmasti meille kaikille ihmisille yhteinen toive ja tarve. Nimi ei olekaan vain kirjaimia peräkkäin. Se avasi näkökulman pidemmälle historiaan. Olimme jakaneet yhdessä erityisen hetken ja kohdatessamme palasimme siihen hetkeksi yhdessä. 

Kristinuskon yksi suuri ajatus on, että Jumala on luoja, joka tuntee jokaisen ihmisen. Kutsuu nimeltä eli tietää persoonamme erityisyyden ja ainutlaatuisuuden. Tähän ajatukseen sisältyy vahva näkemys hyväksynnästä, tarkoituksesta ja arvostuksesta. Siihen liittyy myös syvä armon näkökulma. Usein kirkossa synnintunnustuksen jälkeen luetaan Jesajan kirjan kohta: Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. 

Piispan kohtaaminen opetti. Ymmärsin, kuinka tärkeää on kuunnella, kun joku esittäytyy. On tärkeää opetella ja muistaa toisen nimi ja jos unohtaa sen, niin kysyä sitä uudelleen. Jokainen ihminen ansaitsee tulla nimeltä kutsutuksi ja muistetuksi. Kenet sinä muistat nimeltä? 

Panu Mäkelä
oppilaitospappi, nimien opettelija ja luonnon ihmettelijä