Uskonto turvan ja vakauden vahvistajana

26.1.2023

Lauletaanko suvivirsi koulun kevätjuhlassa? Esitetäänkö joulukuvaelma päiväkodin joulutilaisuudessa? Piilotetaanko kirkontornin risti festivaaliesitteestä? Leikataanko itsenäisyyspäivän paraatin televisiolähetyksestä kenttähartaus pois?

Viime aikoina on ollut lukuisia esimerkkejä siitä, miten uskonto halutaan pois julkisuudesta pelkästään yksityiselämän piiriin.

Sata vuotta sitten vuonna 1923 tuli voimaan itsenäisen Suomen ensimmäinen uskonnonvapauslaki. Se uusittiin vuonna 2003. Professori Ilkka Huhta on kiteyttänyt, että vuoden 1923 laki tarvittiin negatiivisen ­uskonnonvapauden turvaamiseksi. Vuonna 2003 säädetty ­uusi uskonnonvapauslaki taas tarvittiin positiivisen uskon­nonvapauden turvaamiseksi.

Negatiivinen uskonnonvapaus merkitsee vapautta uskonnosta, positiivinen taas vapautta uskontoon. Molemmat ovat tärkeitä perustuslain takaamia oikeuksia. Uskonnon ja omantunnon vapaus liittyy olennaisesti sananvapauteen sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.

Uskonto on olennaisesti kulttuuria luova tekijä, usein sen syvin ydin. Vaikka usko on leimallisesti yksityinen asia, samanaikaisesti uskonto on näkyvä osa julkista elämänpiiriä. Yhteiskunta ei voi olla uskonnollisista piirteistä, vaikutteista tai symboleista tyhjä. Päinvastoin uskonto on perinteisesti kuulunut maamme yhteiskuntajärjestykseen ja julkiseen elämään.

Uskonnon vaikutuksen on katsottu olevan yksi merkittävä tekijä pohjoismaisen yhteiskunnan kehityksessä ja hyvinvoinnin vahvistumisessa. On historiatonta työntää uskonto piiloon tai jättää se pois kasvatuksesta.

Uskontokuntiin kuulumattomien määrä ja uskonnollinen moninaistuminen on lisääntynyt. Se ei tarkoita, etteivätkö uskonnot symboleineen voisi näkyä yhteiskunnassa. Mikäli tällaisessa tilanteessa halutaan edistää suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja vapautta, annetaan uskonnoille ja katsomuksille tilaa ja toimintamahdollisuuksia myös julkisessa elämässä.

Monet kirkot ja uskonnolliset yhteisöt toimivat vahvasti yhteiskunnassa, erityisesti auttamis- ja kasvatustyössä. Luterilaisista arvoista ja ajatuksista on tullut niin elimellinen osa yhteiskuntaa, ettei niitä enää edes tunnisteta uskonnollisperäisiksi. Kirkkojen työn marginalisoiminen heikentää koko yhteiskuntaa.

Koko 2020-luku on merkinnyt epävarmuuden lisääntymistä sekä yksilöiden elämässä että koko yhteiskunnan ja maailman tulevaisuudessa. Kriisit ovat osoittaneet, että usko tuo merkitystä, turvaa ja toivoa ihmisten elämään. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen toimintavapaus ja -mahdollisuudet on siksi turvattava myös tulevaisuudessa. Samalla edistetään yhteiskunnan vakautta ja turvallisuutta.

Kirkon seitsemän hallitusohjelmatavoitetta 2023

Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa