6.11.2026 Emeritusarkkipiispa John Vikström: ”Naispappeuskeskustelussa piilee yllättävä yksimielisyys” Arki ja pyhä Puheenvuoro Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Uutisartikkeli Perjantaina 6.11.2026 on kulunut 40 vuotta siitä, kun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti avata pappisviran myös naisille. Puhetta johti tuolloinen arkkipiispa John Vikström. 40-vuotisjuhlapäivään kirjoittamassaan kirjoituksessa Vikström pohtii, mistä viime kädessä on kyse edelleen jatkuneessa naispappeuskeskustelussa. Hän muistuttaa myös siitä, kuinka laajasti kirkossa kuitenkin ollaan samaa mieltä naisen suhteesta pappisviran eri tehtävien toimittamiseen. Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun nuijan kopautuksella vahvistin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätöksen avata pappisvirka naisille. Myönteiseksi koettu päätös on tähän päivään asti kuitenkin antanut aihetta erilaisiin arvosteluihin, tulkintoihin ja sovellutuksiin. Tässä tilanteessa on paikallaan muistuttaa siitä, kuinka laajasti kuitenkin kirkossamme ollaan samaa mieltä naisen suhteesta pappisviran eri tehtävien toimittamiseen. Yhdessä uskomme, että evankeliumi ”tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat” (Room. 1:16) ja että tämä vapauttava ja pelastava evankeliumi välitetään erityisesti julistuksen ja sakramenttien kautta. Yhdessä uskomme, että naisen toimittama kaste on pätevä kaste. Saahan nainen toimittaa niin kutsutun hätäkasteen. Yhdessä uskomme, että naislehtorin toimittama ehtoollinen yksityisen sielunhoidon yhteydessä on pätevä ehtoollinen. Enää kirkossamme on hyvin vähän lehtoreita, mutta lehtorin viran teologisia perusteluja ei tietääkseni ole millään taholla peruttu. Yhdessä uskomme myös, että naisen puhtaasti saarnaama evankeliumi on oikea ja pelastava evankeliumi. Eräissä kirkkolain määrittelemissä ja rajoittamissa yhteyksissä nainen saa siis kirkossamme tänä päivänä ilman pappisvihkimystäkin suorittaa tärkeimpiä ihmisen pelastusta koskevia papillisia toimituksia. Tästä vallitsi kirkossamme huomattava yksimielisyys jo ennen naispappeuspäätöstä, mutta jostakin syystä tätä yksimielisyyttä ei ole otettu huomioon jatkuneessa keskustelussa. Joka tapauksessa ollaan nyt tilanteessa, jossa osa herätysliikkeittemme johtajista ja jäsenistä katsoo, että vaikka nainen sekä periaatteessa että käytännössä saa suorittaa pappisviran keskeiset hengelliset tehtävät, häntä ei kuitenkaan saa vihkiä papiksi. Tämä kanta tuntuu yllättävältä, mutta sen ymmärtäminen voi auttaa meitä oivaltamaan, mistä jatkuneessa naispappeuskeskustelussa on viime kädessä kyse. Tämän keskustelun keskipisteessä on kysymys siitä, miten se ”Herran käsky” on tulkittava, johon apostoli Paavali viittasi, kun hän vaati järjestystä Korintin kristittyjen kokoontumisiin (1.Kor. 14:26–40). Tämän käskyn johdosta pappisvihkimyksestä on tullut vakava omantunnonkysymys monille kirkkomme jäsenille. Mitä apostoli Paavali tarkoitti, kun hän viittasi Herran käskyyn? Kirkolliskokouksen mukaan Paavali katsoi, että Jumala, joka ”ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala” (jae 33) luonnollisesti käskee Korintin kristittyjä ylläpitämään järjestystä kokouksissaan sen ajan olot huomioon ottaen. Naispappeuden vastustajat katsovat sen sijaan, että Paavali viittauksellaan ei ainoastaan vaatinut järjestystä, vaan että hän samalla myös määritteli pysyväksi tarkoittamansa seurakuntajärjestyksen sisällön. Tähän järjestykseen kuuluu mm. naisten alistuminen olemalla puhumatta seurakunnan kokouksissa (jae 34). Miten tätä Herran käskyä pitäisi soveltaa tämän päivän kirkkoon, jossa olemme ehtineet päästä yhteisymmärrykseen siitä, että nainen ilman pappisvihkimystäkin saa saarnata, opettaa, toimittaa molempia sakramentteja sekä hoitaa kaikkia johtotehtäviä? Kirkolliskokous katsoi, että Jumala, joka ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala, velvoittaa meitä luomaan tämän päivän seurakuntiin ja kirkkoon järjestyksen, joka noudattaa Hänen käskyänsä rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. John Vikström Arkkipiispa emeritus Kirkolliskokous katsoi, että Jumala, joka ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala, velvoittaa meitä luomaan tämän päivän seurakuntiin ja kirkkoon järjestyksen, joka noudattaa Hänen käskyänsä rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Siten on annettava naisille samat oikeudet ja sama asema kuin miehille. Naispappeuden vastustajille on tietysti syntynyt ongelma: Miten voidaan enää vaatia alistumista naisilta, joille olemme yhteisesti antaneet oikeuden johtaa ja puhua? Ongelma ratkaistaan nyttemmin rajaamalla Herran käsky seurakunnan pääjumalanpalvelukseen. Ainoastaan siinä naisen on oltava miehelle alamainen luopumalla oikeudesta puhua ja johtaa. Ainoastaan tästä syystä naisesta ei Raamatun mukaan voi tulla pappia. Monien naispappeuden vastustajien omattunnot ovat tänä päivänä sidottuja tällaiseen Herran käskyn tulkintaan. Tästä syystä monet kieltäytyvät yhteistyöstä sekä osallistumisesta naisen toimittamaan päiväjumalanpalvelukseen. Kuitenkin osapuolet ovat nyttemmin hyvin lähellä toisiaan suhtautumisessa naispappeuteen. Ratkaisevaa on enää, miten uskottava on se raamatuntulkinta, joka rajaa naisen velvollisuuden olla alamainen seurakunnan pääjumalanpalveluksessa. Eteemme asettuu hyvin luonteva kysymys: Miksi Jumalan rakkaudenkäskyä oikeudenmukaisuuden vaatimuksineen ei saa noudattaa päiväjumalanpalveluksen pyhällä paikalla samalla tavoin kuin kaikilla muilla tahoilla kirkossa ja yhteiskunnassa? John Vikström Arkkipiispa emeritus Kuva kirkolliskokouksesta 6.11.1986. Esa Kulmala, Turun Sanomien arkisto. Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/arki-ja-pyha/emeritusarkkipiispa-john-vikstrom-naispappeuskeskustelussa-piilee-yllattava-yksimielisyys/ Kopioi linkki