Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 11.11.2018 Oulun piispa Jukka Keskitalo vihittiin virkaansa Julkaisuvapaa sunnuntaina 11.11.2018 klo 12.00 Oulun hiippakunnan kolmastoista piispa, teologian tohtori Jukka Keskitalo on vihitty virkaansa Oulun tuomiokirkossa. Vihkimyksen yhteydessä uusi piispa vastaanotti piispanviran tunnukset, ristin ja sauvan. Vihkimisen toimitti arkkipiispa Tapio Luoma. Häntä avustivat mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyö- ja sisarkirkkojen edustajat. Avustavana pappina messussa toimi tuomiorovasti Satu Saarinen. Piispa Keskitalo sai Oulun hiippakuntaan kuuluvilta seurakunnilta lahjana piispanvaatteet, hiipan ja kaavun sekä stolan, jotka puettiin hänen ylleen vihkimyksessä. Vaatteet on suunnitellut oululainen kuvataiteilija Moosa Myllykangas. “Kristuksen rakkaus kutsuu meitä palvelemaan lähimmäisiämme” Johanneksen evankeliumin (Joh. 21:15–17) pohjalta saarnannut piispa Keskitalo muistutti kuulijoitaan, että kirkon ja kristittyjen matka iankaikkiseen päämäärään kulkee läpi kauniin ja rujon maailman. ”Iankaikkisen päämäärän tähyileminen ei saa johtaa siihen, että me pyhiinvaeltajat elämme tulevassa todellisuudessa unohtaen tämän hetken kutsumuksen ja haasteet maailmassa. Siksi juuri se arki, jossa elät, on sinulle mahdollisuus toteuttaa Jumalan antamaa kutsumusta lähimmäisten hyväksi”, piispa Keskitalo sanoi. ”Kun tiedostamme, ettei kaikki ole vain siinä mitä silmillämme näemme, johtaa se meidät kristittyinä sitoutumaan siihen mitä ympärillämme näemme. Ja sitoutumaan niihin ihmisin, joita elämäämme annetaan.” ”Kristuksen rakkaus kutsuu meitä palvelemaan lähimmäisiämme ja ihmiskuntaa. Enemmänkin, Kristuksen rakkaus vaatii meitä kilvoittelemaan, että emme eläisi vain itsellemme. Siksi mikään inhimillinen ja ajallinen ei ole vierasta kohti iankaikkista päämäärää tähyilevälle pyhiinvaeltajalle. Ei ilmastonmuutos. Ei pakolaisuus. Ei vanhusten hoidon haasteet. Eivät ihmisoikeuskysymykset. Ei soteuudistus. Ei työttömyys eikä työllisyys.” Piispanvihkimysmessun koko saarna on tiedotteen liitteenä. Kuvia piispanvihkimyksestä tulee median käyttöön Kirkon kuvapankkiin 11.11. kello 15 alkaen. Messun voi katsoa jälkikäteen verkossa virtuaalikirkko.fi:n kautta. Televisiointi on nähtävissä YleAreenassa. Tarkempia tietoja vihkimysmessusta Kirkon viestinnän tiedotteesta 31.10. Tarkempia tietoja piispanvaatteista Oulun hiippakunnan tiedotteesta 11.11. Tietoa hiippakunnista kirkon verkkosivuilta Lisätietoja vihkimyksestä: tuomiorovasti Satu Saarinen, p. 040 556 7840, satu.saarinen@evl.fi hiippakuntapastori Outi Uusimäki, p. 044 755 5512, outi.uusimaki@evl.fi toimistosihteeri Anu Eskola, p. 040 744 7010, anu.eskola@evl.fi Liitteet:saarna-piispa-jukka-keskitalo-11112018.pdf Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/oulun-piispa-jukka-keskitalo-vihittiin-virkaansa/ Kopioi linkki