22.10.2026 Seurakuntavaalit: Nuoret päättämään omasta puolestaan Seurakuntavaaleissa saavat äänestää evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet, jotka täyttävät 16 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15.11.26. Vaaleissa valitut luottamushenkilöt päättävät muun muassa siitä, ketä seurakunnassasi palkataan työntekijöiksi, millaista toimintaa järjestetään, miten varoja käytetään ja ketä autetaan. Luottamushenkilöillä on äänioikeus piispanvaalissa, hiippakuntavaltuustovaalissa sekä kirkolliskokousvaalissa, jossa valitaan jäseniä kirkon ylimpään päättävään elimeen. Hei sinä nuori: haluatko pelkkien ikäihmisten päättävän puolestasi […]
3.9.2026 Fatim Diarra sai vauhtia vaikuttajan uralle seurakuntapäättäjän roolista “Kaikessa järjestötoiminnassa oppii esimerkiksi kokoustamista ja varojen käyttöä – ja varsinkin vastuunkantoa. Ihmisen täytyy oppia, mitä tarkoittaa vastuu yhteisistä asioista ja yhteisön asettaminen itsensä edelle. Eihän vaikkapa politiikassa pärjää ihminen, jonka mielestä se on one-woman show. Esimerkiksi juuri seurakuntaneuvosto on erinomainen paikka oppia, miten tehdään asioita yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen.”
10.6.2026 Kolme ääntä kirkon päätöksenteosta Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt, jotka tekevät päätöksiä paikallisella tasolla kirkkovaltuustossa ja seurakuntaneuvostossa. Lisäksi he valitsevat edustajat hiippakuntavaltuustoon ja kirkolliskokoukseen. Tässä kolme henkilöä kertoo kokemuksistaan kirkon päätöksenteossa vaikuttamisesta. Nuorten pitää saada mahdollisuus nyt Jonas Väänänen on ollut kahden vuoden ajan mukana Navissa, kirkon nuorten aikuisten vaikuttajaryhmässä. Ryhmä toimii valtakunnallisesti ja siinä on edustajia kaikista hiippakunnista. Se ajaa […]