John Vikström kirkolliskokouksessa vuonna 1986.
Emeritusarkkipiispa John Vikström: ”Naispappeuskeskustelussa piilee yllättävä yksimielisyys”

Perjantaina 6.11.2026 on kulunut 40 vuotta siitä, kun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti avata pappisviran myös naisille. Puhetta johti tuolloinen arkkipiispa John Vikström. 40-vuotisjuhlapäivään kirjoittamassaan kirjoituksessa Vikström pohtii, mistä viime kädessä on kyse edelleen jatkuneessa naispappeuskeskustelussa. Hän muistuttaa myös siitä, kuinka laajasti kirkossa kuitenkin ollaan samaa mieltä naisen suhteesta pappisviran eri tehtävien toimittamiseen. 

Takaisin sivun alkuun