Helluntai

Helluntai on kristillisen kirkon syntymäpäivä. Kirkko viettää helluntaita muistellen Pyhän Hengen vuodattamista apostolien päälle (Ap.t. 2:1–13). Suuri joukko ihmisiä kastettiin ja seurakunnan lukumäärä kasvoi Raamatun kertomuksen mukaan noin kolmella tuhannella hengellä. Helluntai kuuluu pääsiäisen ja joulun ohella kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon. Helluntai on kirkkovuoden pääsiäisjakson päätösjuhla. Samalla se aloittaa niin sanotun helluntaijakson. Yhteys pääsiäiseen […]

Gregoriaaninen laulu ja kalenteri

Gregoriaaninen laulu on paavi Gregorius Suuren (k. 604) mukaan nimensä saanut säestyksetön yksiääninen kirkkolaulu. Gregoriaaninen laulu kuuluu läntiseen eli latinalaiseen liturgiseen perinteeseen. Luterilaisessa kirkossa gregoriaanisia melodioita esiintyy erityisesti messu-, rukous– ja psalmisävelmissä. Monet virret perustuvat gregoriaanisiin hymnisävelmiin, kuten esimerkiksi virsi 16. Gregoriaaninen kalenteri Paavi Gregorius havaitsi, että pääsiäisen ajankohta varhentui vuosi vuodelta. Hän määräsi astrologinsa […]

Ristintie

Kristuksen ristintie kuvaa Jeesuksen matkaa tuomiosta hautaamiseen. Ristintie on kuvattu kaikkiin katolisiin kirkkoihin esimerkiksi maalaus-, veistos- tai reliefisarjana, tai yksinkertaisimmillaan vain ristintien pysähdyspaikkoja kuvaavilla numeroilla. Ristintie voi olla myös pyhiinvaelluspolku ulkona. Ristintien pysähdyspaikat ovat Pilatus tuomitsee Jeesuksen kuolemaan. Jeesus ottaa ristin hartioilleen. Jeesus kaatuu ensimmäisen kerran. Jeesus kohtaa äitinsä. Simon kyreneläinen auttaa Jeesusta ristin kantamisessa. […]

Takaisin sivun alkuun