Palaa sanaston etusivulle

Kirkollisten rakennusten suojelu

Kirkolliset rakennukset ovat osa Suomen kansallista kulttuuriaarteistoa. Kirkollinen rakennus, joka on rakennettu ennen vuotta 1917, on kirkkolain mukaan suojelunalainen. Rakennuksen suojelu kohdistuu myös sen kiinteään sisustukseen, siihen liittyviin maalauksiin ja taideteoksiin sekä piha-alueeseen.

Kirkkohallitus voi määrätä nuoremmankin kirkon suojeltavaksi, jos siihen on erityinen syy. Aloitteen asiasta voi tehdä myös tuomiokapituli, seurakunta tai museovirasto.

Jos suojelunalaista rakennusta esitetään purettavaksi tai olennaisesti muutettavaksi ulko- tai sisäasua korjaamalla, Kirkkohallituksen on pyydettävä asiasta museoviraston lausunto. Kirkkohallitus voi myös päättää perustelluista syistä, ettei rakennus enää ole suojelunalainen. Tällöinkin tarvitaan museoviraston lausunto.

Seurakuntien kiinteistöjen hallinta

Takaisin sivun alkuun