Palaa sanaston etusivulle

Itämaan tietäjät

Itämaan tietäjistä kerrotaan Matteuksen evankeliumin toisessa luvussa (Matt. 2:1-12). Raamatun kertomuksen mukaan idästä tuli tietäjiä kunnioittamaan vastasyntynyttä lasta, jonka he odottivat olevan juutalaisten kuningas. Tietäjät olivat nähneet tähden nousevan taivaalle kuninkaan syntymän merkiksi.

Tietäjät kysyivät kuningas Herodekselta vastasyntyneen olinpaikkaa. Herodes pelästyi, ja pyysi tietäjiä ilmoittamaan hänelle, kun he ovat löytäneet lapsen. Tähti johdatti tietäjät Jeesuksen seimen luo Beetlehemiin. He kumarsivat lasta ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa, joka on tuoksuvaa voidetta. Jumala varoitti tietäjiä Herodeksesta, ja he menivät takaisin omaan maahansa toista tietä.

Lahjojen lukumäärän perusteella on ajateltu, että tietäjiä olisi ollut kolme. Raamatussa ei kerrota tietäjien lukumäärää. Kertomukseen itämaan tietäjistä on ajan myötä liitetty monia legendanomaisia piirteitä.

Loppiaista vietetään itämaan tietäjien muistoksi. Muualta tulleet tietäjät muistuttavat kirkon lähetystehtävästä ja siitä, että Kristus on valo kaikille kansoille.

Suomalainen tiernapoikaperinne perustuu kertomukseen itämaan tietäjistä. Tiernapojat on laulunäytelmä, jota on käyty esittämässä talosta taloon. Perinne on lähtöisin Oulusta, ja varhaisimmat maininnat siitä ovat 1700-luvun lopulta. Nykyään kuvaelmaa saatetaan esittää erilaisissa joulujuhlissa.

Itämaan tietäjät Raamatussa
Loppiainen
Loppiainen kirkkovuosikalenterissa

Takaisin sivun alkuun