Apostolisilla isillä tarkoitetaan noin vuosina 95–150 jKr. eläneitä varhaiskirkon teologeja. Apostolisista isistä tunnetaan nimeltä ainakin Klemens (Rooman piispa), Ignatios (Antiokian piispa) ja Polykarpos (Smyrnan piispa).
Apostolisten isien kirjoituksia luettiin ja arvostettiin seurakunnissa jo niiden syntyaikana. Niitä ei kuitenkaan otettu mukaan Uuden testamentin kaanoniin. Sisällöltään ja tyyliltään ne ovat hyvin kirjavia. Niissä käsitellään esimerkiksi erilaisia seurakunnan toimintaan liittyviä kysymyksiä ja opillisia aiheita.
Apostolisten isien kirjoitusten joukkoon luetaan yleensä seuraavat teokset: Ensimmäinen ja Toinen Klemensin kirje, Ignatioksen kirjeet, Polykarpoksen kirje ja marttyyrio, Kvadratuksen katkelma, Hermaan Paimen, Didakhe (Apostolien opetus), Barnabaan kirje ja Kirje Diognetokselle.
Polykarpoksen marttyyrikuolemasta kertovaa tekstiä pidetään yhtenä varhaisimmista ja luotettavimmista marttyyrikertomuksista. Hermaan Paimenen ja Barnabaan kirjeen kirjoittajat jäävät melko tuntemattomiksi, vaikka heidän tekstejään on luettu varhaiskirkon aikana paljon. Barnab aan kirjeestä tiedetään, että se ei ole ainakaan Uudessa testamentissa esiintyvän Barnabaan kirjoittama, koska kristittyjen ja juutalaisten suhdetta käsittelevä teksti on selvästi myöhäisempää perua.
Nimitys ”apostoliset isät” vakiintui 1600-luvulla, ja se tulee siitä, että heidän on ajateltu eläneen apostolien aikana. Osan kohdalla tämä pitäneekin paikkansa. On todennäköistä, että jotkut apostolisista isistä olivat apostolien oppilaita. Myöhempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että kaikki apostoliset isät eivät ole olleet apostolien aikalaisia, eivätkä välttämättä erityisen läheisessä suhteessa heihin. Yhteistä kaikille apostolisille isille kuitenkin on, että he ovat eläneet aikana, jolloin apostolien henkilökohtainen vaikutus on ollut vielä mahdollista jollain tavalla tavoittaa.