Ristintie

Kristuksen ristintie kuvaa Jeesuksen matkaa tuomiosta hautaamiseen. Ristintie on kuvattu kaikkiin katolisiin kirkkoihin esimerkiksi maalaus-, veistos- tai reliefisarjana, tai yksinkertaisimmillaan vain ristintien pysähdyspaikkoja kuvaavilla numeroilla. Ristintie voi olla myös pyhiinvaelluspolku ulkona.

Ristintien pysähdyspaikat ovat

  1. Pilatus tuomitsee Jeesuksen kuolemaan.
  2. Jeesus ottaa ristin hartioilleen.
  3. Jeesus kaatuu ensimmäisen kerran.
  4. Jeesus kohtaa äitinsä.
  5. Simon kyreneläinen auttaa Jeesusta ristin kantamisessa.
  6. Veronika ojentaa Jeesukselle hikiliinan.
  7. Jeesus kaatuu toisen kerran.
  8. Jeesus kohtaa Jerusalemin itkevät naiset.
  9. Jeesus kaatuu kolmannen kerran.
  10. Jeesukselta riistetään vaatteet.
  11. Ristiinnaulitseminen.
  12. Jeesus kuolee.
  13. Jeesuksen ruumiin ottaminen ristitä, kuollut Jeesus äitinsä sylissä.
  14. Jeesuksen hautaaminen.