Mikkelinpäivä: Ihmeellisiin uskojat 

Matt. 18:1–6 (7–9) 10 

Katsoin lapsena televisiosta sarjaa. Erään jakson alussa esiteltiin John, jolla oli elämässä haastava tilanne. Sairaus oli muuttanut elämän perusteita. Fyysinen kunto oli heikko, läheiset ihmissuhteet tulehtuneita, taloudellinen tilanne oli kehno ja elämän epävarmuus kalvoi mieltä. 

Epätoivon keskellä päähenkilön rinnalle ilmestyi nainen ja he ystävystyivät. Uuden ihmisen pysähtyminen Johnin kohdalla rakensi luottamusta. Keskustelujen kautta John pohti omaa elämäänsä ja omia valintojaan. Minulle oli tärkeää tietää, että sarjassa kävi aina lopulta jotenkin hyvin. Niin kävi Johnillekin. Hän oppi itsestään, monet pyysivät anteeksi toisiltaan ja jakson lopussa oli toiveikas tunnelma, vaikka ihan kaikki ei muuttunutkaan ehjäksi. 

Mutta ihmeellisintä oli se, että yhtäkkiä ilmestynyt nainen katosi kokonaan juuri mehevimmällä hetkellä. Juuri silloin, kun kaikki alkoi selvitä. Hetkeä ennen katoamista naisen ympärille tuli pieni loiste ja sitten hän oli kadonnut. Johnkin oli ihmeissään mitä tapahtui. Se hetki ohjelmassa tuntui aina ihmeelliseltä. Toisaalta ihmetytti, miksi paras hahmo poistuu kuvista. Toisaalta katoaminen oli ihmeellistä. 

Usein ihmeelliseen uskoja on kokenut omassa elämässään jonkin hyvän mullistuksen. Aivan kuin joku olisi ollut tässä vierellä silloin, kun sitä eniten tarvitsi. Kaikki tapahtui selittämättömästi. Toisen läsnäolo ja sanat vaikuttivat erityisellä tavalla. Aivan kuin olisi saanut rohkaisua, toivoa ja voimaa erityisellä tavalla. Sellainen luo toivoa ja rohkeutta katsoa eteenpäin. 

Panu Mäkelä
oppilaitospappi, luonnossa liikkuja ja maailman ihmettelijä