”Kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi on kannatettava”

Kirkon seksuaaliopetus on kehittynyt ja päivittynyt lisääntyneen tieteellisen tiedon ja teologisen ymmärryksen myötä. – Meillä on kuitenkin vielä työtä edessä kirkossa, sitä ei käy kieltäminen. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kanssa kamppailu jumittaa ja halvaannuttaa helposti monien muidenkin tärkeiden asioiden käsittelyn, näkee Jarmo Kokkonen.

Heteroksi ”eheyttäminen” voi vaarantaa terveyden.

– Tutkimusten pohjalta on vaikea löytää mitään myönteistä eheytyshoidoista, joiden tarkoitus on muuttaa ihmisen sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiä. Kirkko kannattaa eheytyshoitojen kieltämistä, sanoo sukupuolisensitiivisyyden asiantuntija Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta.

Voitaisiinko ja ylipäänsä pitäisikö seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen ”eheyttää” heteroksi jonkinlaisella hoidolla – terapialla, rukouksella tai sielunhoidolla? Tai cissukupuoliseksi eli henkilöksi, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä biologista sukupuolta?
– Kaiken tutkitun tiedon perusteella asiantuntijoiden konsensus on laaja siitä, ettei eheytyshoito ole hyvä eikä hyväksyttävä tapa toimia.
– Ihmisen seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä ei yleisesti voida muuttaa millään eheytyshoidoilla – eikä ole syytäkään muuttaa, linjaa Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen.

Hän viittaa julkaisuun Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa (2021). Siinä todetaan selkeästi, että jos vanhemmat, terapeutit, sielunhoitajat tai uskonnollisen yhteisön jäsenet yrittävät muuttaa nuoren sukupuoli-identiteettiä tai seksuaalista suuntautumista, siitä aiheutuu ”erittäin vakavia riskejä”. Seurauksena voi olla muun muassa masennusta ja itsetuhoisuutta. Muuttamiseen tähtäävän toiminnan hyödyistä ei ole näyttöä.

Rikkomaton – kielletään haitalliset hoidot

Teologian tohtori ja valtiotieteiden maisteri Kokkonen oli tammikuun lopussa eduskunnan lakivaliokunnan kuultavana. Hän kertoi Kirkkohallituksen asiantuntijoiden kannan kansalaisaloitteeseen Rikkomaton – kielletään eheytyshoidot.

Kansalaisaloitteen tavoitteena on kieltää hoidot, jotka tähtäävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ”eheyttämiseen” heteroksi tai sukupuolen muuttamiseen cissukupuoliseksi. Kirkkohallituksen asiantuntijalausunnon mukaan kansalaisaloitteessa kiinnitetään tarpeellisella tavalla huomiota toimintaan, joka altistaa ihmisarvon loukkauksille sekä henkiselle ja hengelliselle väkivallalle. Aloite on siis yleisesti kannatettava.

Aloitteessa on ilmaistu tärkeä tavoite yksilön itsemääräämisoikeuden toteutumisesta sekä seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin että uskonnollisen vakaumuksen osalta. Kansainvälisesti ja vähäisessä määrin Suomessakin on tutkimusnäyttöä siitä, että eheytyshoidot aiheuttavat pitkäaikaista haittaa sekä kuormitusta yksilön mielenterveydelle. Riskinä on myös se, että eheytyshoitoon päätyneet, identiteettiään pohtivat ihmiset jäävät ilman asianmukaista tietoa ja tukea.

Kirkko pitää tärkeänä laadukasta ja tietopohjaista sukupuoli- ja seksuaalikasvatusta, joka tukee nuoren yksilöllisen identiteetin kehitystä.
– Luterilaisessa kirkossa tärkeä lähtökohta ja hieno juonne on, että arvostamme tutkittua tietoa ihmisestä ja maailmasta, Kokkonen kommentoi.

Hän lisää, että eheytyshoidot on haastava tutkimusaihe ja aiheesta on toistaiseksi liian vähän tietoa, mutta se tieto mitä on, osoittaa yksiselitteisesti eheytyshoitojen haitallisuuden.

Stop sateenkaarikansan syrjinnälle

Eheytyshoidot näyttäytyvät osana sateenkaari-ihmisten syrjinnän pitkää historiaa, Kirkkohallituksen asiantuntijalausunnossa todetaan. Nämä menetelmät vaarantavat ihmisoikeuksien toteutumisen, ja niillä voi olla vakavia vaikutuksia kohteena olevan hyvinvoinnille.

Jarmo Kokkonen huomauttaa, että eheytyshoidot ovat Suomen luterilaisessa kirkossa hyvin marginaalista ja harvinaista toimintaa. Niitä on kuitenkin toteutettu myös joissain luterilaisen kirkon sisällä olevissa uskonnollisissa piireissä, kuten tietyissä herätysliikkeissä. Niissä seksuaalisuuttaan saa harjoittaa ja sukupuoltaan ilmentää vain cissukupuolisena heterona. Muu on syntiä.
– Etenkin pienissä ja tiiviissä uskonnollisissa ryhmittymissä on riski lähteä toteuttamaan eheytyshoitojen kaltaista toimintaa.

Hengellinen väkivalta kulkee Kokkosen mukaan käsi kädessä tiettyjen yhteisöllisten piirteiden kanssa: autoritaarisuus, yksin- tai harvainvaltaisuus, hierarkkinen johtamistapa. Ongelmille altistaa myös yhteisön ekslusiivisuus, jyrkästi ja tiukasti vedetyt rajat meidän ja muiden välille.
– Oma yhteisö näyttäytyy tällöin oikean opin ja elämän varjelijana. Toiset yhteisöt ja oman joukon sisällä olevat toisinajattelijat taas näyttäytyvät pelottavina uhkina.
– Rajojen korostamiseen yhdistyy usein yhteisöllinen kuri ja valvonta. Vain tietty elämäntapa nähdään oikeana, muu on vääryyttä ja syntiä. Tällainen yhteisö ei hengitä ulospäin.

Hengellisen väkivallan riski on sitä suurempi, mitä ehdottomammin määritellään oikean- ja vääränlainen elämä sekä sen mukaiset palkinnot ja rangaistukset.
– Henkilöltä, joka kokee, ettei hän voi olla oma itsensä, vaatii paljon energiaa tulla esiin. Seksuaali-identiteetin paljastaminen on sosiaalisesti iso riski, joka vaatii usein kaiken peliin laittamista.
Eheytymishoidoista kieltäytyminenkin voi merkitä ajautumista tai tulemista ajetuksi yhteisön ulkopuolelle.
– Ulkopuolisesta saattaa tuntua, että mikset vain lähde kävelemään pois porukasta, mutta se ei ole helppoa, kun yhteisössä on paljon itselle tärkeitä henkilöitä.

Väkivaltaa on ennaltaehkäistävä

Ihmisen seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti on perustavanlaatuinen ihmisoikeuksiin liittyvä kysymys. Omana itsenään tunnustetuksi tuleminen tai tunnustamista vaille jääminen muokkaavat merkittävällä tavalla ihmisen identiteettiä. Ihmistä vastaan rikotaan, jos häntä ei tunnusteta ominaisuuksiensa, identiteettinsä ja persoonansa perusteella, Kokkonen toteaa.

Luterilainen kirkko sitoutuu periaatteessa kohtaamaan jokaisen lähimmäisen kunnioittavasti, arvostavasti ja rakastavasti. Käytännössä tässä on kuitenkin kristityillä jatkuvan kehittymisen ja kilvoittelun paikka.

Kirkon piirissä on aiheutettu tarpeettomasti inhimillistä kärsimystä seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten osalta. Tätä nykyä kirkko haluaa kuitenkin edistää monin tavoin toimia, joilla kaikenlainen syrjintä tehdään näkyväksi ja siihen puututaan.
– Haitallisen toiminnan kieltäminen ei riitä, vaan kirkko haluaa toimia inhimillisen kärsimyksen lievittämiseksi ja ennalta ehkäisemiksi.

Luodaan turvallisia tiloja

Kansankirkossa täytyy kaiken aikaa pyrkiä rakentamaan turvallisia, ulospäin hengittäviä ja moninaisuutta sallivia yhteisöjä, Jarmo Kokkonen muistuttaa. Niiden luomiseksi onkin tehty tällä vuosituhannella paljon sekä teoreettista että käytännöllistä työtä.

Seksuaalisuuteen liittyvistä, kirkolle perinteisesti hankalista kysymyksistä on ilmestynyt useita tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia edistäviä ja linjaavia asiakirjoja. Netistä löytyvät esimerkiksi dokumentit Turvallinen seurakunta -linjaus (2019), Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut (2020) ja Ovet auki kaikille – toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma seurakunnille (2023). Turvallinen seurakunta -linjauksen mukaan seksuaalinen turvallisuus merkitsee mahdollisuutta luottaa siihen, että on toisten ihmisten kanssa sekä fyysisesti että henkisesti turvassa ja tulee omana itsenään suojelluksi ja kunnioitetuksi. Kypsä ja terve seksuaalisuus sisältää rakastavan ja hyväksyvän suhtautumisen ihmisyyteen, identiteettiin, sukupuolisuuteen, ruumiiseen ja seksuaalisuuteen. Se merkitsee aina omien ja toisen ihmisen ihmisyyden ja rajojen kunnioittamista sekä sanojen että tekojen tasolla. Tämä sisältää ihmisen kohtaamisen kunnioittavasti riippumatta hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Kirkossa on tätä nykyä häirintäyhteyshenkilöitä. Tarjolla on entistä enemmän tietoa ja keinoja puuttua väärinkäytöksiin. Tämän päivän yhteiskunnassa ja kirkossa on ymmärretty, että on tietoisesti rakennettava ”turvallisia tiloja”, joissa seksuaalisuuteen liittyviä loukkauksia ja rajanylityksiä ei sallita.
– Uskonnolliset yhteisöt eivät pääse tämän kysymyksen kohdalla kuin koira veräjästä. Siksi tätä eheytyshoitotoimintaakin on nyt arvioitava kriittisesti.
– Vahingollista ja ihmisiä rikkovaa käytöstä saattaa esiintyä myös työpaikan kahvihuoneessa, käytävällä tai yhteisessä rukouksessa. Tämä asia haastaa uskonyhteisöjä koko ajan. Emme saa päästää itseämme liian helpolla, Kokkonen korostaa.

Rakentavat keskustelut leirinuotiolla

Kirkko voisi Kokkosen mielestä kutsua yhteiseen keskusteluun – ikään kuin saman leirinuotion äärelle – sellaisia ryhmiä ja uskonyhteisöjä, joissa on riski tai taipumusta ihmisten syrjintään. Turvallisen yhteisön tuntomerkkinä on pitkälle menevä dialogisuus, kyky keskusteluun ja vuoropuheluun.
– Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta voimme kuulla, miksi toinen ajattelee noin ja miten hän on päätynyt siihen. Siten voi syntyä yhteistä ymmärrystä ja kunnioittavaa keskustelukulttuuria.

Esimerkiksi kirkon kielteinen kanta eheytyshoitoihin saattaa herättää myös kovaa kritiikkiä, mutta siihen on Kirkkohallituksessa valmistauduttu.
– Kysymyksiin vastaaminen on meillä virkatehtävä. Alleviivaan, ettei keskustelua pitäisi koskaan pelätä. Jos joskus tulee törkypalautetta, silloin ei ole enää kyse keskustelusta.

Turvallisessa yhteisössä ei tarvita viholliskuvia, vaan toiminta perustuu rakentavaan vuorovaikutukseen ja yhteiseen totuuden etsintään eikä totuuden omistamiseen yksinoikeudella.
– Ymmärrämme, että kulttuurit ja ihmiset ovat erilaisia. Tämä ei merkitse välinpitämättömyyttä kristillisen sanoman sisältöä kohtaan.

Luterilainen pystyisi parempaan

Eheytyshoitoihin, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kysymykset ankkuroituvat syvälle kristilliseen teologiaan.
– Seksuaalisuus liikuttaa suuria tunteita. Nämä kysymykset ovat herkkiä ja sensitiivisiä ja niihin liittyy pyhän ulottuvuus.

Luterilainen kansankirkkomme on moniin muihin vanhoihin kirkkokuntiin verrattuna ketterä kehittymään ja korjaamaan suuntaansa lisääntyvän tieteellisen tiedon sekä teologisen ymmärryksen myötä. Kirkkohallituksen asiantuntijalausunnossa, joka liittyy eheytyshoitojen kieltämistä vaativaan kansalaisaloitteeseen, todetaan, että vanhentuneen tiedon ja väärinymmärrysten aiheuttamaa kärsimystä voidaan lievittää ja korjata jakamalla luotettavaa ja ajantasaista tietoa.
– Vanhentunut heteronormatiivisuus rajaa yksilön omaa itsemääräämisoikeutta, tosiasiasiallista vapautta ja toimijuutta. Silloin ollaan vakavien asioiden äärellä, Jarmo Kokkonen kommentoi.

Hänen mielestään luterilaisessa kirkossa pystyttäisiin parempaankin.
– Teologisesti ymmärrämme, että Jumalan armo riittää meille. Siksi myös me voimme olla armollisia itsellemme ja muille. Armoa tai taivaaseen pääsyä ei voi ansaita nuhteettomuudella, hyvätapaisuudella tai elämässä onnistumisella muiden asettamien normien mukaan.

Kunnioita Jumalan kuvia ja silmäteriä

Translaista keskusteltaessa Kirkkohallitus totesi taannoin lausunnossaan Kokkosen mukaan ”aika ytimekkäästi”, että sukupuolinen ja seksuaalinen monimuotoisuus kertoo kauniisti Jumalan luomistyön moninaisuudesta ja rikkaudesta. Jokaisessa ihmisessä Jumalan kuva ja kaltaisuus näyttäytyy yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Omana itsenään jokainen ihmisyksilö on ainutlaatuinen ja arvokas kuva Jumalasta. Edistämällä aktiivisin toimenpitein tasa-arvoa kirkko kunnioittaa siis Jumalan luomistyön rikkautta.
– Ihminen on syvä ja mittaamaton arvoitus psyykkisenä, sukupuolisena, seksuaalisena, henkisenä ja hengellisenä olentona. Kirkon tehtävä on tukea tätä ihmisissä olevaa hyvyyttä, kauneutta ja moninaisuutta.

2020-luvun luterilainen kirkko linjaa, että kaiken kirkon toiminnan, ja aivan erityisesti kasvatustoiminnan sekä sielunhoidon, tulee tukea yksilön tasapainoista kasvua ja kehitystä.
– Jokainen ihminen on Jumalan silmäterä ja hänelle rakas. Kirkon ja kaikkien sen yhteisöjen tehtävänä on tukea ja mahdollistaa yksilöllinen ja turvallinen kasvu yhteisön jäsenenä.

Hyväksyntä on kokonaisvaltaista

Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen on muotoillut kirkon modernit kasvatusperiaatteet kirkkaasti ja tarkasti teoksessaan Huomenna kaikki on paremmin. Kirkon kasvatus toivon mahdollistajana (Kirjapaja 2023).

Hän käsittelee mystikko Juliana Norwichlaisen valoisassa ”kaikki kääntyy hyväksi” -hengessä sitä, miten kristillinen elämäntapa voi olla hyvän elämän edistäjä ja toivon liekin ylläpitäjä.
Kirjassa on riemastuttavaa ja inspiroivaa sen vahva ja luottavainen suuntautuminen tulevaisuuteen, jota rakennamme määrätietoisesti tämän hetken teoilla.

Kokkonen luo vision vahvasta ja elävästä kirkosta, joka tarjoaa lapsille ja nuorille tukea myös seksuaali-identiteetin hämmennykseen. Kirkolliset kasvattajat ymmärtävät jo enimmälti, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.
– Me olemme Luojan elämään tahtomia ja lunastamia olentoja, ja olemme syntyneitä tähän maailmaan Jumalan hyvästä tahdosta. Tämä on perimmäinen perustelu yhdenvertaisuudelle.
Kokkonen korostaa, ettei ihmisen seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta voida erottaa hänen persoonallisuudestaan. Toiselle ihmiselle ei voi ilman väkivaltaa todeta: ”Hyväksyn sinut hengellisenä ja psyykkisenä ihmisenä, mutten hyväksy seksuaalista suuntautumistasi tai sukupuolen ilmaisuasi.”
– Hyväksyntä, luottamus ja arvostus ovat kokonaisvaltaisia, ne joko ovat tai eivät ole totta.

Turvallinen yhteisö toimii sukupuolisensitiivisesti

Entinen nuorisopappi ja neljän jo aikuistuneen lapsen isä Jarmo Kokkonen on myös yksi luterilaisen kirkon johtavista sukupuolisensitiivisyyden asiantuntijoista. Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa herkkyyttä ottaa huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden erilaisia ilmenemismuotoja. Kirkollisessa kasvatuksessa tehdään tilaa jokaiselle lapselle ja nuorelle olla omanlaisiaan tyttöjä, poikia tai muilla tavoin itsensä määrittäviä lapsia ja nuoria.
– Kaikille annetaan hienotunteisesti tilaa miettiä rauhassa omaa identiteettiä, ilman että sitä ohjailtaisiin ulkopuolelta suuntaan tai toiseen.

Sensitiivisyys on myös sitä, että kirkon työntekijä on valpas tarkastelemaan kriittisesti omia käsityksiään ja toimintatapojaan. Kirkon oppi ja elämä ovat jatkuvaa kehitystä ja uuden oivaltamista.
– Jumala luo jatkuvasti uutta ja jatkuvasti myös opimme ihmisestä uutta.

Kun vapaus, suvaitsevaisuus ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet, kasvaville nuorille on tarjolla vähemmän valmiita identiteettejä. Tämä tuottaa hämmennystä ja kuormittaa niin nuoria kuin vanhempiakin.
– Nuoret tarvitsevat rinnalleen turvallisia aikuisia ja yhteisöjä, jollaisen seurakunta voi tarjota. Siellä saa hengittää rauhassa ja olla oma itsensä.

Piispainkokouksen hyväksymässä Suuri ihme -rippikoulusuunnitelmassa (2017) todetaan, että turvallinen rippikouluryhmä on yhteisö, jossa nuori saa olla luottaen siihen, että häntä kunnioitetaan, rakastetaan ja suojellaan juuri sellaisena kuin hän on. Tämä edellyttää riittävää ymmärrystä sukupuolisensitiivisyydestä. On tärkeää huomioida, että nuoret, heidän perheensä ja todellisuutensa ovat monenlaisia, sateenkaarenkirjaviakin.
– Kirkossa ei haluta sulkea ketään ulkopuolisiksi.

Janne Villa

Asiantuntijalausunto kansalaisaloitteeseen