Sydämen sivistystä 750 vuotta: Suomi syntyi kirkon kanssa

Kirkon 750-vuotisjuhlavuosi muistuttaa, ettei kirkko ole yhteiskunnasta erillinen saareke, vaan luonteva ja tärkeä osa suomalaista elämää, historiaa ja kulttuuria.

Hyvinvointivaltion peruskivi pystytettiin vuonna 1276 Turussa, kun Turun tuomiokapituli perustettiin. Siitä alkoi suomalaisen sivistyksen, julkisen hallinnon ja koulutuksen kehitys. Tänä vuonna on 750-vuotisjuhlan aika.

”Voi kuulostaa tylsältä juhlia Suomen vanhinta virastoa, mutta hyvä hallinto on juhlansa ansainnut. Oma aikamme osoittaa, että demokratian vahvistaminen on ajankohtaista ja sivistyksen ja kulttuurin vaaliminen välttämätöntä”, sanoo Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

”Pienessä Suomessa sivistys on iso osa identiteettiämme. Hiippakuntamme 750-vuotisjuhla ei ole vain Turun tai kirkon juhla vaan koskettaa koko yhteiskuntaa.”

Lallin kirveellä murhaamasta, legendaarisesta piispa Henrikistä noin 900 vuotta sitten alkaneen piispojen ketjun päässä oleva Leppänen asteli vuonna 2021 Turun tuomiokirkon pitkää käytävää alttarille. Pandemia-ajan juhla oli ulkoisesti vaatimaton, ja seurakunta seurasi vihkimystä kodissaan televisioiden äärellä. Mari Leppänen oli ensimmäinen arkkihiippakunnassa piispaksi vihitty nainen. Alttarille kulkiessaan hän mietti ”kaikkia niitä askeleita, joita kuluneilla kivillä on aikojen saatossa kuljettu. Kulkueita, joiden alkupäässä on liikkeellä oleva Jumalan kansa.”

Kansallispyhäkkömme on kirjaimellisesti suomalaisen kulttuurin synnyinsijoilla.

”Se on nähnyt niin vaurautta, iloa ja hienoja kulkueita kuin kaipausta, tuhoa, surua ja osattomuutta. Kirkkoon ihmiset ovat tuoneet elämänsä, sieltä he ovat löytäneet lohdutuksen ja vieneet sen arkeensa”, Leppänen muistuttaa kirjassaan Kuulun tähän maisemaan (Kirjapaja 2023).

Merkityksellisten asioiden tekijä

Mari Leppänen on kiitollinen siitä, että saa olla yhtenä lenkkinä pitkässä ketjussa.

”Piispa on tavallinen ihminen, jonka ei pidä luulla itsestään liikoja, mutta kirkko on tärkeä toimija yhteiskunnassa. Kirkon täytyy lunastaa merkityksensä sillä, että se tuo hyvää ihmisten elämään.”

Kirkon missiona on tehdä merkityksellisiä asioita kaikkien kannalta. Se ei edistä vain omien jäsentensä etua, eikä ole vain kansallinen toimija.

Piispa huomauttaa, että kirkko oli aikanaan ”kova vallankäyttäjä” niille, jotka eivät täyttäneet luterilaisen yhtenäiskulttuurin normeja. Uskonnonvapauden ja jokaisen  ihmisen arvon toteutuminen vaatii edelleen työtä.

”Olisi sivistyksen puutetta ajatella, että kirkon rooli on puolustaa vain omaa instituutiota. Meidän on osallistuttava rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puolustettava jokaista ihmistä ja luomakuntaa.”

Mari Leppänen yrittää vuorollaan tehdä parhaansa hieman haastavana aikana. Kirkon kannalta hankalia aikoja on kyllä ollut aina ennenkin.

”Juuri nyt me joudumme olemaan uudella tavalla aktiivisia, jotta pysymme mukana yhteiskunnan keskusteluissa. Toivon, että uskonnon ihmisten elämään hyvää tuova voima ja merkitys nähtäisiin yhä.”

Tänä aikana uskontoa käytetään myös uudella tavalla politiikan välineenä.

”Kirkkona meidän on oltava hereillä ja sanoitettava sitä, mikä kuuluu kristilliseen uskoon ja millaisia arvoja sillä voi puolustaa.”

Kasvava kiinnostus uskoa kohtaan

Piispan mielestä on pysäyttävää – ja osittain kirkon edustajien ihan itse aiheuttamaa – että nuoren sukupolven suomalaisnaiset ovat Euroopan toiseksi vähiten uskovia kristittyjä.

”Heidän on vaikea ymmärtää kirkon kantaa avioliittoon vihkimisestä ja naisten ja seksuaalivähemmistöjen roolin kyseenalaistamista.”

Myös jatkuva kirkon sisäinen riitely vaikuttaa negatiivisesti ihmisten kirkkosuhteeseen.

”Elämme monella tavalla vaativia aikoja. Ihmiset etsivät turvaa ja lohtua sekä kaipaavat luottamusta huomiseen. Moni katsoo myös kirkon suuntaan. Viimeisimmät rippikoulukyselyt kertovat nuorten kasvavasta kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan.”

Rippikoulun yhteydessä yhä useampi nuori liittyy kirkkoon ja kastetaan.

”Se on suuri luottamuksen osoitus. Toivon, että energiamme kirkossa suuntautuisi kohti näitä ihmisiä ja tämän ajan elämänkysymyksiä. Kunpa me emme itse olisi esteenä ihmisen ja Jumalan kohtaamiselle!”

Suomi syntyi kirkon kanssa

Tänä vuonna vietettävän 750-vuotisjuhlavuoden yhteistyökuvioita ja tilaisuuksia on valmisteltu jo pitkään.

”Mukaan kutsutut toimijat ministeriöistä yliopistoon vastasivat heti, että ne haluavat ehdottomasti osallistua juhlavuoden viettoon. Vaikka kirkon institutionaalinen asema on muuttunut, kirkko ei ole missään yhteiskunnallisessa marginaalissa, vaan se on arvostettu yhteistyökumppani.”

Piispan viran yksi keskeinen tehtävä on verkostojen rakentaminen kirkon ja yhteiskunnallisten toimijoiden, yhteisöjen ja organisaatioiden välille.

”Juhlavuosi muistuttaa, ettei kirkko ole yhteiskunnasta erillinen saareke, vaan luonteva ja tärkeä osa suomalaista elämää.”

Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomi syntyi yhdessä kirkon kanssa. Turun hiippakuntaan 750 sitten perustettu tuomiokapituli mahdollisti aikanaan muun muassa väestökirjanpidon, koulujärjestelmän, köyhäinhoidon ja yhteiskunnan hallinnollisten rakenteiden kehittymisen.

Nuoren sivistys lähtee lukutaidosta

Myös yliopisto- ja kansansivistys kehittyivät kirkon yhteydessä.

”Turun tuomiokapituli oli Suomessa ensimmäinen toimija, joka lähetti opiskelijoita ulkomaille jo 1350-luvulla. Kirkon kautta tähän maahan saatiin uusia ajatuksia, lukutaitoa ja koulutusta”, Mari Leppänen selvittää.

Koulun ja kirkon yhteistyö on jatkunut pitkään hedelmällisenä, toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa.

”Oikeastaan koko koulutusjärjestelmä syntyi kirkon kautta. Suomalaisten lukutaidon vahvistamisessa kirkolla oli erittäin tärkeä tehtävä.”

Tällä vuosituhannella koululaisten lukutaito on heikentynyt. Osalla lapsista ja nuorista on niin heikko luku- ja kirjoitustaito, että se vaarantaa heidän mahdollisuutensa jatko-opiskeluihin ja työelämään pääsemiseen.

Valtakunnallisen juhlavuoden aikana keskeistä onkin nuorten näkökulma. Yhtenä yhteistyötahona on Lukukeskuksen koordinoima Lukuviikko, jonka tarkoitus on innostaa kaikenikäisiä kirjojen pariin. Agricolan päivänä 9. huhtikuuta järjestetään yhteistyössä Lukutorstai-tapahtuma, johon kaikkia kutsutaan mukaan. Kirkko on mukana lasten ja nuorten lukutaitotalkoissa kannustamalla erityisesti rippikoululaisia lukemiseen.

”Minusta olisi tosi hienoa, jos rippikoululaiset kävisivät lukemassa ääneen vanhuksille tai lapsille.”

Vastakulttuuria kiihtyvyyskierteelle

Nuorelle sukupolvelle sanoitetaan juhlavuonna jotain siitäkin, mitä kaikkea hyvää kirkko on ollut luomassa ja mikä rooli kristinuskolla on ollut Suomessa. Kirkossa kasvattajien on oltava lasten ja nuorten elämässä mukana ennen kaikkea kuuntelijoina ja tukijoina, Mari Leppänen näkee.

”Perinteisten aamunavausten aika on koulussa ohi, mutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen jatkuu, myös siinä kirkko on syvällä työnsä ytimessä.”

Nykyään suuri osa nuorista ajattelee, että elämässä onnistuminen on itsestä kiinni.

”Kenenkään ei pitäisi ajatella, että täällä on pärjättävä yksin”, Leppänen tähdentää.

Hän nostaa esiin kirkon roolin nykyisen ajan ”kiihtyvyyden kierteen” vastapainona.

”Ihmiset kaipaavat hiljaisuutta, rauhaa ja kohtuullisuutta. Seurakunnissa tulisi tarjota tilaa levolliselle olemiselle, jossa ei tarvitse suorittaa tai ansaita mitään.”

Kristinuskon ydinsanomasta nousevaan levollisen läsnäolon taitoon kuuluu ymmärrys siitä, ettei kaikki ole omassa varassa.

”Kenen tahansa elämä voi nyrjähtää perustavaa laatua olevalla tavalla. Silti meillä voi olla rauha ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy.”

Taiteen ja kirkon yhteinen tehtävä

”Pienessä Suomessa taide – esimerkiksi kirjallisuus, musiikki, kuvataide ja arkkitehtuuri – on ollut aina iso osa identiteettiämme. Oman juuriston, myös kristinuskon roolin, tunteminen on tärkeää, jotta tiedämme, mitä me haluamme puolustaa”, Mari Leppänen painottaa.

Juhlavuonna kirkko tekee yhteistyötä myös Taidetestaajien kanssa. Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma tarjoaa kaikille kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen 1–2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen pariin.

”Taide niksauttaa ja nyrjäyttää omaa ajattelua. Se jättää jälkiä, jotka voivat muuttaa meitä.”

Jo viime vuonna taide-elämyksiä on viety kirkkoihin, joissa nuoret ovat voineet tutustua myös harvemmin kirkkotiloihin yhdistettyihin taiteenlajeihin, kuten tanssiin.

”Taiteen ja kulttuurin kokemisessa on paljon samaa kuin kirkon työssä. Yritämme sanoittaa sanoittamatonta ja ymmärtää ihmisen paikkaa.”

Juhlavuosi 2026 tarjoaa jokaiselle seurakunnalle erityisen mahdollisuuden toimia kulttuurin, taiteen ja historian rajapinnoilla yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

”Näissä tilaisuuksissa on mahdollista tehdä näkyväksi kirkon merkitystä yhteiskunnan arvojen rakentajana, mutta myös antaa tilaa taiteen ja kirkkotilan vuoropuhelulle uusin tavoin.”

On nähtävä pitkä perspektiivi

Piispa Leppänen näkee, että hänen tehtävänsä ”syvä ydin” on tukea seurakunnissa tehtävää tärkeää työtä. Seurakuntalaisilla on paljon osaamista, sitoutumista ja halua rakentaa parempaa huomista.

”Kun mietimme historian pitkää kaarta, meidän kirkollamme on yhä hyvät mahdollisuudet toimia suomalaisessa yhteiskunnassa.”

Kiertäessään seurakuntia Mari Leppänen on nähnyt kirkon merkityksen koko suomalaiselle yhteiskunnalle ja inhimilliselle elämälle. Hengellisyys antaa meille kestävyyttä, historian tajua ja rohkeutta katsoa huomiseen.

”Kirkossa tarvitaan juuri pitkän perspektiivin hahmottamista. Tässä ajassa on monenlaisia huolia. Tarvitsemme luottamusta huomiseen ja yhteyden kokemusta. Selviämme kyllä tämänkin ajan vaikeuksista ja huominen voi tuoda tullessaan myös hyvää.”

Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja moni nuori voi huonosti. Myös vanhukset kokevat turvattomuutta ja kysyvät, pidetäänkö minusta huolta, kun en itse enää pysty huolehtimaan itsestäni, Mari Leppänen muistuttaa.

Etenkin diakoniatyöntekijät tietävät ja tuntevat ihmisten avun tarpeen.

”Seurakuntien resurssit eivät ole valtavat, mutta me voimme vaikuttaa esimerkiksi yksinäisyyden lievittämiseen.”

”Ymmärrämmehän, miten iso rooli kirkolla voi olla toivon johtamisessa ja aikamme ongelmiin liittyvien tunteiden käsittelyssä sekä hädän jakamisessa?”

Älä haikaile mennyttä vaan uudistu

Mari Leppänen on puhunut monesti siitä, miten tärkeää on tuntea historiaa sekä arvostaa ja ymmärtää jatkuvuuden ja perinteiden merkitys. Samaan aikaan on mentävä kohti tulevaa.

”Vahvat juuret antavat voiman työhön, jonka tulee kurottautua rohkeasti eteenpäin.”

Suunnannäyttäjän tehtävä on katsoa tulevaisuuteen, kun maailma muuttuu.

”Monet muutokset uuvuttavat meitä, toiset pelottavat, toiset kutsuvat. Moni kysyy, mikä enää on pysyvää. Mikä on sellaista, joka kantaa ja kannattelee?”

Seurakunnissakin muutos on väistämätöntä ja jatkuvaa, jotta evankeliumi voi olla totta erilaisina aikoina.

 ”Kristittyjä ei ole kutsuttu haikailemaan menneeseen tai vain sopeutumaan vaihtuviin aikoihin, vaan myös uudistamaan.”

Piispa johtaa osaltaan tätä muutosta ja uudistustyötä.

”Jeesus ei käskenyt meidän jäädä paikoillemme, vaan lähetti rohkeasti maailmaan ja vaihtuvaan aikaan.”

Mari Leppänen on miettinyt, miten kurottautua uuteen ja katsoa Jeesus-lapsen kautta tulevaisuuteen. Näemmekö ja tunnistammeko ihmisten kaipauksen ja kykenemmekö vastaamaan etsintään, joka tulee meitä vastaan uudella, ehkä itsellemme vieraallakin tavalla.

”Keskellämme on ihmisiä, jotka sisäisissä huoneissaan etsivät ja kaipaavat enemmän kuin aikoihin. Ihmisiä, jotka ovat jättäneet kirkon, mutta rukoilevat yhä. Ihmisiä, jotka kokevat katsovansa elämää ja kirkonmenoja kuin näytelmää, katsomosta.”

Teksti: Janne Villa
Kuva: Suvi Elo. Kirkon materiaalipankki