Inarinsaamelainen muusikko Heli Aikio: Minulle on kunnia-asia livđata kirkossa

Inarinsaamelainen musiikkiperinne livđe elää uutta renessanssia. Heli Aikiolle se merkitsee sidettä menneeseen ja jotain ikiomaa. Hän tahtoo nivoa livđen luonnolliseksi osaksi yhteisön arkea -seurakuntaa myöten.

Inarilainen muusikko ja lyyrikko Heli Aikio vaikutti jo kouluaikoina ryhmässä, joka soitti kansanmusiikkia. Kaikki sen kappaleet olivat kuitenkin suomenkielisiä.

”Inarinsaameksi aloin esiintyä 1990-luvun lopulla, kun täkäläinen lauluntekijä etsi levylleen inarinsaamenkielisiä laulajia. Meitä ei ollut silloin vielä kovin monta”, Aikio kertoo.

Vuosituhannen vaihteessa häntä pyydettiin esittämään erään vanhemman naisen kanssa inarinsaamenkielinen sulhaslaulu Ivalon kieli- ja kulttuurisiidan avajaisissa. Se oli muusikon ensimmäinen kosketus vanhempaan musiikkiin. Pian Aikio ryhtyi luomaan omia kappaleita.

”Otin ihan tehtäväksi kirjoittaa niitä myös inarinsaameksi ja 2010-luvulla aloin kouluttautua. Kuljin lukuvuoden 2016-2017 Torniossa lauluntekijälinjalla ja jatkoin siitä Utsjoelle Sámi musihkkaakademiija -hankkeen koulutukseen, jossa keskityin saamelaiseen perinnemusiikkiin.”

Livđe tuo kohteensa tähän hetkeen

Yksi Aikiolle läheisimmistä musiikkityyleistä on livđe. Se on perinteistä inarinsaamelaista vokaalimusiikkia, jota esitetään ilman säestystä – samaten kuin pohjoissaamelainen joiku eli luohti ja kolttasaamelainen leu’dd.

”Livđe muistuttaa enemmän joikua, koska se on tiivis ja kuvaileva ja siinä on välilallatuksia. Leu’ddit taas ovat pitempiä ja tarinallisempia. Äänenkäyttö on kuitenkin livđessä vähän erilaista kuin joiussa – enemmän puherekisterissä.”

Joiussa on eri murteita, joista livđe muistuttaa Aikion mukaan Utsjoen alueen pehmeää joikuperinnettä. Livđe on tosin vielä astetta pehmeämpää. Livđessä jokin henkilö, eläin, asia tai paikka tuodaan tähän hetkeen – eli livđataan. Perinteen periaatteisiin kuuluu joiun tapaan se, että livđen kohde omistaa kappaleen.

”Kun halusin käyttää yhtä livđeä eräässä oppikirjassa, kysyin kyseisen suvun jäseneltä, saako sitä käyttää. Siinä tapauksessa kyse oli enemmän suvun kuin yksittäisen henkilön livđestä.”

Livđen ohessa inarinsaamelaiseen musiikkiperinteeseen kuuluvat tuudituslaulut, virret ja veisuuperinne. Lisäksi on tehty humoristisia kappaleita, jotka olivat ennen radion ja television tuloa suosittua ajanvietettä.

”Ne olivat tapa kertoa ja muistella hupaisia asioita – jotka eivät tosin olleet aina niin hauskoja heille, joille ne olivat sattuneet.”

Pitkään piilossa pysynyt perinne

Varhaisimmat tunnetut livđet tallennettiin 1800-luvulla, jota vanhempia lähteitä ei ole käytettävissä. Livđelle kävi todennäköisesti samoin kuin joikuperinteelle: molemmat pysyivät pitkään piilossa osin kirkon vaikutuksesta.

”Inarinsaamelaisten on sanottu olleen erityisen vastaanottavaisia virsille ja hyviä laulamaan niitä, minkä uskoisin edesauttaneen sitä, että livđe painui unohduksiin”, Aikio sanoo.

”Ja kun alueelle alkoi tulla suomalaista asutusta, oma perinne jäi uuden valtakulttuurin jalkoihin. Lisäksi 1920-luvulla vaikutti espanjantauti, johon kuoli Inarissa kymmenen prosenttia väestöstä. Livđe-perinne osittain katkesi, koska niin moni lapsi jäi orvoksi.”

Unohdusta edistivät osaltaan asuntolakoulut, jotka korvasivat saamelaiskodeissa kiertäneet katekeettakoulut. Koska lapset pääsivät harvoin käymään kotona, yhteys omaan kulttuuriin hiipui.

Unohduksista uuteen nousuun

Vuosituhannen alussa livđe ilmestyi esiin unholasta. Oulun yliopiston tutkija Marko Jouste törmäsi inarinsaamenkielisiin kappaleisiin, joiden kielivaikuttaja Matti Morottaja kertoi olevan livđejä. Heli Aikio kuuli vanhoja livđejä ensi kerran vuonna 2004, jolloin Jouste soitti niitä hänelle nauhalta. Kaksi vuotta myöhemmin saamelaisten musiikkifestivaali Ijahis idjassa oli teemana inarinsaamelainen musiikki. Siellä pidettiin ensimmäinen livđe-konsertti, jossa Aikio esitti siskonsa kanssa kihlajaislaulun.

”Olen siis nyt työskennellyt livđen parissa parikymmentä vuotta. Ensin opettelin muutaman vanhan livđen nauhalta ja sitten aloin tehdä myös itse livđejä”, musiikintekijä kertoo.

”Sámi Musihkkaakademiijassa meitä oli muutama opiskelija, jotka veivät perinnettä aktiivisesti eteenpäin. Itse olen paitsi esittänyt livđeä, myös esimerkiksi livđannut lapsille kielipesissä sekä käyttänyt sitä kurssittaessani varhaiskasvattajia ja opettajia.”

Livđe luontuu myös kirkkoon

Inarinsaamelainen musiikkiperinne livđe elää uutta renessanssia. Heli Aikiolle se merkitsee sidettä menneeseen ja jotain ikiomaa. Hän tahtoo nivoa livđen luonnolliseksi osaksi yhteisön arkea – seurakuntaa myöten. Kirkossa Aikio on livđannut muutaman kerran saamelaisten juhlapyhinä. Se on ollut hänelle kunnia-asia.

”Joiun sopimisesta kirkkoon on keskusteltu paljon. Niinpä mietin, miten ihmiset suhtautuvat, kun tuon livđen kirkkoon. Nuoremmat ovat sanoneet olevansa iloisia kuullessaan livđeä kirkossa, mutta kaikki eivät ehkä ole siihen valmiita. Minulla oli ensimmäisellä kerralla myös rumpu mukana, mikä oli ilmeisesti vanhemmille ihmisille vähän liikaa”, Aikio kertoo.

”On tärkeää, että yhteisö hyväksyy asian. Niinpä jätin rummun pois ja mietin, mihin kohtaan jumalanpalvelusta livđe sopii. Olen nyt livđannut ilman sanoja ristikulkueessa.”

Aikion mielestä saamelainen perinnemusiikki sopii sinänsä kirkkoon. On vain aina pohdittava, millainen musiikki istuu mihinkin tilaisuuteen ja sen henkeen. 

”Pidimme esimerkiksi saamelaisten kansallispäivänä jumalanpalveluksen jälkeen konsertin, jossa lauloin inarinsaameksi virsiä ja omia kappaleita. Lisäksi meitä oli pohjoissaamenkielinen laulaja ja säestäjät. Osassa kappaleistamme oli perinnemusiikin elementtejä. Toteutimme myös joulukonsertin samalla kokoonpanolla.”

Kirkko on kantanut kortensa kekoon saamelaisen kulttuurin sulauttamisessa lähemmäs valtakulttuuria. Niinpä Aikio pitää tärkeänä, että saamelaiskulttuuria elvytetään myös kirkossa.

”Inarin seurakunnassa on jo pitkään ollut käytössä pohjoissaame ja inarinsaame – ja koltansaamekin pari vuotta. Jumalanpalveluksessa niitä käytetään esimerkiksi saarnoissa, lukukappaleissa ja osana palvelusta. Samaan tapaan saamelaisille on tärkeää saada laulaa ja kuulla musiikkia kirkossa omalla kielellä”, muusikko sanoo.

”Virsiä ja hengellisiä lauluja on edelleen käännetty todella vähän inarinsaameksi. Olisikin tärkeää saada lisää kirkkoon sopivaa musiikkia kielellämme. Kenties myös livđestä tulee jossain vaiheessa luonnollinen osa jumalanpalveluksia ja seurakunnan arkea.”

Perinne haltuun ja henkiin

Heli Aikiolle livđe-perinne merkitsee yhteyttä menneeseen ja jotakin ikiomaa. Vanhat kappaleet kertovat kuulijoille paljon syntyajoistaan.

”Samalla tavalla nykyiset livđet heijastavat tätä hetkeä. Tulevaisuudessa niistä voi kuulla, millainen tilanne maailmassa ja elinpiirissämme oli ja mitkä asiat olivat meille tärkeitä”, Aikio sanoo.

”Kun olin musiikkiakatemiassa, nauhalta löytyi suvulleni kuuluvia henkilölivđejä, joista en ollut ennen tiennyt. Tutustuin niiden kautta sukulaisiin, jotka olivat olleet edesmenneitä jo ennen syntymääni. Vaikka kappaleet olivat lyhyitä, ne toimivat linkkinä sukuni historiaan.”

Koska livđe on tapa välittää suvun perintöä, se tulisi Aikion mielestä saada jälleen osaksi yhteisöä.

”Ensinnäkin livđe-perinne pitäisi saada elämään. Koska tietyt vanhat livđet kuuluvat tietyille suvuille, tulee katsoa, mitkä kuuluvat kenellekin. Lisäksi on tärkeää että he, joille livđet kuuluvat, pääsevät elvyttämään niitä omissa suvuissaan.”

”Kun perinne alkaa olla hallussa ja ymmärrämme sen lainalaisuudet, voimme luoda uusia livđejä.”

Aikion mukaan on olennaista miettiä, mitä voi livđata missäkin: haluaako esimerkiksi kyseinen henkilö tulla livđatuksi tietyssä tilanteessa tai ympäristössä?

”Kerran joku oli nauhoittanut tv-haastattelusta erään pohjoissaamelaisen henkilöjoiun, joka esitettiin myöhemmin intiaanien perinnemusiikkina eri nimellä kolmannen tahon uushenkisellä levyllä.”

On siis tärkeä ymmärtää, että tietyt joiut ja livđet kuuluvat vain tiettyyn paikkaan, yhteisölle ja henkilölle.

”Muusikko ja kirjailija Niillas Holmberg sanoikin hiljattain hyvin joiusta, ettei sitä ole tarkoitettu lavalle vaan arkikäyttöön. Sama pätee livđeen. Toki sitä voi esiintymisten kautta tuoda laajemmalle yleisölle.”

Livđeä nauhalle tien poskessa

Heli Aikio on toiminut päivätyökseen inarinsaamen kielen opettajana sekä kielipesässä, joka on kieltä elvyttävä päivähoitopaikka. Lisäksi hän on työskennellyt saamelaiskäräjille muun muassa oppimateriaalin laatijana. Tämän vuoden loppuun saakka hänen päätyötään on suunnittelijan pesti Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiossa.

Aikio on asunut Inarissa koko ikänsä – paitsi opiskellessaan saamen kieltä ja kulttuuria Oulun yliopistossa.

”Täällä ovat lapsuuteni ihmiset ja työtkin ovat aina olleet samoilla seuduilla.”

Livđejä Aikiolta syntyy tyypillisesti matkan varrella, esimerkiksi autolla ajellessa. Silloin hän yrittää keksiä pysähtymispaikan, jossa voi nauhoittaa kappaleen.

”Muistelen asioita tai huomioin jonkin henkilön livđen kautta. Tein esimerkiksi siskontyttärelle oman livđen hänen synnyttyään. Olen myös luonut tärkeille paikoille omia livđejä.”

Aikiolla on alati uusia livđe-aihioita hautumassa. Sitä mukaa kun kappaleita syntyy, hän miettii, missä yhteydessä niitä voisi ottaa käyttöön. Pöytälaatikossa piilee myös runoja ja lauluja, joista kehkeytyy ehkä esityskokonaisuus livđen kanssa.

”Meillä oli keväällä Norjan Koutokeinossa saamelaisten laulu- ja joikukilpailu Sámi Grand Prix. Pääsin sinne nyt kolmannen kerran esittämään livđeä. Olen yrittänyt myös sitä kautta tuoda livđeä ihmisten tietoisuuteen. Kaikki saamelaisetkaan eivät välttämättä tunne sitä esimerkiksi Ruotsin ja Norjan puolella, jossa on omat musiikkiperinteensä.”

Teksti: Sinimaaria Kangas
Kuva: Stian Stene Straumsnes / Sámi Grand Prix