9.6.2026 On tärkeää, että nuoret ovat mukana päätöksenteossa! Arki ja pyhä Hyvän tekeminen Yhteisöllisyys Syksyllä järjestetään seurakuntavaalit. Vaalipäivä on 15.11.26 ja ennakkoon voi äänestää 3.-7.11.26. Valmistelut ovat täydessä vauhdissa seurakunnissa eri puolilla maata. Jos haluat olla mukana vaikuttamassa, asetu ehdolle 15.9.26 mennessä. Paraisilta kotoisin oleva Moa Karlsson kuvailee ensimmäistä kauttaan luottamushenkilönä ruotsinkielisessä Väståbolands svenska församlingissa sanoin antoisa ja opettavainen. Moa on 22‑vuotias ja opiskelee teologiaa pääaineenaan sekä julkishallintoa sivuaineena Turussa. Hän on ollut mukana sekä seurakuntaneuvostossa että yhteisessä kirkkovaltuustossa. ”Kun lähdin mukaan neljä vuotta sitten, kaikki oli hyvin uutta ja opittavaa oli paljon. Kesti hetken päästä sisälle ja saada kokonaisuudesta kiinni, mutta se on ollut todella antoisaa ja opettavaista”, hän sanoo ja jatkaa: ”Sain hyvää ohjausta ja vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Minua on yllättänyt se, kuinka tärkeää on ymmärtää hallintoa myös papin työssä. Teologia on tärkeää, mutta täytyy tuntea myös seurakunnan prosessit.” Moan mukaan kiinnostavinta on ollut ehkä se, että pääsee näkemään, miten prosessit toimivat ja miltä kaikki näyttää kulissien takana – esimerkiksi budjettipäätöksiä tehtäessä ja rekrytoinneissa. ”Me nuoret olemme tulevaisuus. On tärkeää, että pääsemme mukaan päätöksentekoon ja että ääntämme kuullaan kirkossa." Moa Karlsson kertoo saaneensa arvostusta siitä, että hän nuorena on halunnut olla mukana vaikuttamassa seurakunnassa. Hänen kotikaupungissaan Paraisilla nuorten toimintaa on kehitetty. ”Todella hyvä asia on, että olemme perustaneet nuorten vaikuttajaryhmän. On tärkeää, että sellainen on olemassa. Ryhmä on vielä uusi, mutta se hakee muotoaan ja toimintatapojaan. Siellä on käyty antoisia keskusteluja.” Moa korostaa, että nuorten osallistuminen kirkon päätöksentekoon on tärkeää. Hän kokee itse tulleensa hyvin kohdatuksi nuorena vaikuttajana. ”Kaikki ovat ystävällisiä ja iloisia siitä, että nuoret lähtevät mukaan! Olen saanut hyvää tukea luottamustehtäviini”, Moa kertoo. ”Me nuoret olemme tulevaisuus. On tärkeää, että pääsemme mukaan päätöksentekoon ja että ääntämme kuullaan kirkossa. Sen kautta olen saanut paljon paremman käsityksen siitä, miten kaikki toimii ja mitä seurakuntaneuvostossa oleminen tarkoittaa – kokouksen johtamisesta esityslistojen lukemiseen ja muuhun.” Lue lisää seurakuntavaalit.fi Artikkeli on julkaistu Kyrkpressen-lehden liitteessä. Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/arki-ja-pyha/on-tarkeaa-etta-nuoret-ovat-mukana-paatoksenteossa/ Kopioi linkki