Emeritusarkkipiispa John Vikström pohti ajankuvaa SuomiAreenassa: ”Luulen että tulemme selviytymään tästäkin”

Emeritusarkkipiispa John Vikström oli Turun arkkihiippakunnan piispan Mari Leppäsen haastateltavana piispan iltahetkessä Keski-Porin kirkossa tiistai-iltana 24.6.2025. Iltahetki oli osa Porissa parhaillaan meneillään olevan SuomiAreenan ohjelmaa.

Piispojen keskustelu kosketteli nykyistä kriisien koettelemaa aikaa, edelleen kuohuttavaa kirkon virkakysymystä ja toivon merkitystä.

John Vikström oli arkkipiispana vuosina 1982–1998 ja sitä ennen Porvoon piispana 12 vuotta. Keski-Porin kirkossa hän muisteli, että noihin aikoihin mahtui kaksi suurta keskustelun aihetta kirkossa: 80-luvulla naisten pappeus ja 90-luvulla suhtautuminen homoseksuaalisuuteen.

Osasiko Vikström ajatella, että naisten pappeudesta keskustaisiin edelleen, Leppänen kysyi. Vikström osallistui viime vuoden vaihteessa keskusteluun virkakysymyksestä Kotimaan palstoilla.

Vastaavaa keskustelua käytiin Vikströmin mukaan Ruotsissa, missä naisten pappeus toteutui 1958.

– Keskustelu jatkui Ruotsissa senkin jälkeen. Saatoin aavistaa, että niin voi käydä myös meillä.

VIKSTRÖM MYÖNSI Leppäselle, että itse oli alun perin naisten pappeutta vastaan. Hänellä on edelleen tallella puheenvuoro, joka hänen piti nuorena pappina pitää 50-luvulla pappeinkokouksessa Porvoossa. Siellä oli tarkoitus antaa lausunto mietinnöstä, joka koski naisten pappeutta.

– Joku edotti, ettei keskustella asiasta ollenkaan. En päässyt käyttämään puheenvuoroani. Jälkeenpäin olen suuresti iloinnut siitä. Olin vastustamassa naispappeutta, Vikström naurahti.

– Hyvin pian tuon jälkeen kantani muuttui. Se johtui siitä, että luin Raamattua ja huomasin, mikä on Paavalin erityinen perustelu sille, että naisten pitää olla vaiti seurakunnassa.

Vikströmin mielestä Paavalin perustelu on se, että naisen pitää olla alamainen ja kuuliainen miehelle. Tämä perustelu on osa suurempaa kokonaisuutta, missä Paavali ohjeistaa miten on käyttäydyttävä kotona, perheessä ja työssä. Niissä lasten, puolisoiden ja palvelijoiden on oltava tottelevaisia isännälle.

– Se on patriarkaalisen yhteiskunnan järjestys. Ajattelin, että mehän olemme kaikki, niin liberaalit kuin konservatiivit, luopuneet tästä perustelusta. Ollaksemme johdonmukaisia, naisten on siis päästävä papin virkaan kuten ovat päässeet kaikkiin muihinkin virkoihin.

Entä miten naiset ovat muuttaneet kirkkoa, Leppänen tahtoi tietää.

– Aika hyvään suuntaan. Kirkosta on tullut pehmeämpi kirkko, valoisampi kirkko, ihmisläheisempi kirkko.  Me miehet olemme enemmän kiinnostuneita opillisista asioista. Ehkä liikun vaarallisilla vesillä, mutta ajattelen että naisilla on vähän toisenlainen asenne näihin koviin asioihin kirkossa, Vikström totesi.

TÄNÄ VUONNA 94 vuotta täyttävä John Vikström on elänyt pitkän elämän. Vuosia, jolloin olisi ollut niin paljon yhtäaikaisia kriisejä kuin nyt, hän ei muista.

– Henkilökohtaisella tasolla minulla on ollut vaikeaa. Välillä olen päättänyt, että kello kolmen jälkeen en katso enkä kuuntele uutisia, että saan nukuttua. Tämä aika on vaikuttanut minuun.

Näinä vuosina Vikström toteaa ihmisten tulevaisuuden uskon ja toivon olevan koetuksella. Ilman toivoa ihmisten on vaikea elää. Vikström muistutti ankkurin kuvaavan toivoa. Ankkuri pitää ankkuroida johonkin kestävään ja luotettavaan.

– Pitääkö ankkuroida lisävarusteluun? Valitettavasti tarvitaan aseita. Mutta kun on kyse henkisestä kriisinkestävyydestä, silloin aseet eivät auta, vaan tarvitaan henkiseltä ja hengellisellä puolella jotain, johon saamme luottaa, Vikström sanoi.

Leppänen ehdotti, että tarvitsemme myös rauhaa.

– Rauha ei ole sitä, ettei mitään tapahdu. Rauha on oikeudenmukaisuutta, vapautta, toinen toisensa kunnioittamista. Rauhalla on sisältö. Tällaista rauhaa me tarvitsemme, Vikström totesi.

John Vikström on kertonut lukevansa ruotsalaisen pastorin Tomas Sjödinin hartauskirjaa Jag har slagit upp mitt tält i hoppets land (suom. Olen pystyttänyt telttani toivon maahan).

– Mitä näkyy sinun telttasi suulta, kun avaat vetoketjun, Mari Leppänen kysyi.

– Telttakangas on sellainen, että sen läpi tunkeutuu ääniä maailmalta. Olisi ehkä helpompaa asua ja nukkua linnassa. Ei ole helppoa asua teltassa. Mutta luulen, että meitä ihmisiä on kutsuttu asumaan teltassa. Teltta on kulkemista varten, ei pysymistä varten, Vikström vastasi.

Telttansa suulta Vikström totesi näkevänsä maailman, joka on sellaisessa asennossa, jossa se ei ole ollut moneen vuoteen.

–  Olemme tähän asti eläneet ja ajatelleet, että kehitys menee eteenpäin ja tulee menestystä. Mutta yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa menestyksen tilalle on tullut menetys. Olemme menettämässä asioita.

 Menetettäviksi asioiksi Vikström mainitsee luonnon, elämän tarkoituksen ja merkityksellisyyden.

– Kirkossa, kristinuskossa tiedämme, että menetyksen jälkeen voi kuitenkin tulla jotain muuta, jotain positiivista. Tässä on kasvava haaste kirkollemme. Rumasti sanottuna uudet markkinat.

Henkilökohtaisesti John Vikström tuntee eläneensä toivossa.

– Luulen että tulemme selviytymään tästäkin, hän sanoi.

Teksti ja kuva: Freija Özcan / Kotimaa