2. paastonajan sunnuntai: Ihmisen arvo

Matt. 15:21–28

Katson sinua, vuosirenkaiden rutistamaa, pientä ja haurasta ihmislasta pyörätuolin uumenissa. Tyynyt tukemassa, ja kaksi vilttiä lämmittämässä yhä ohuemmaksi käyvää tomumajaa. Et enää juuri ole täällä, mutta kun laulan lempilaulusi, harson takaa katseesi tarkentuu ja katsot minua tiukasti silmiin. Kun laulu loppuu, hymynkaltainen häivähtää ja nukahdat taas. Olit hetken tässä. Sinä, ja sinun koko ainutlaatuinen eletty elämäsi. Laulu toi sinut tähän ja muistutti, että olet siellä yhä, vaikket enää vuosiin ole sanonut sanaakaan. Mikä on ihminen?

Silitän sinua, käpertynyttä nuorta ihmistä sängynpohjalla. Ikätoverisi leikkivät samaan aikaan vaivaannuttavia ryhmäleikkejä riparilla, ja vilkuilevat salaa olisiko porukassa ketään mahdollista tiettyä. Sinun silmäsi eivät pysty kohdistamaan katsetta, hiussuortuva liimautuu poskelle valuvaan kuolaan. Hyräilen ikiaikaisia rukouksia, joiden voimaa ei kukaan osaa selittää. Ei myöskään sitä, mihin osaan sinua ne resonoivat, koska sädehdit toisin kuin koskaan muulloin. Tämä on sinun oma rippikoulusi, sinun todellisuutesi. Synnyit tällaiseen sänkyyn, ja se tulee olemaan sinun matkakumppanisi loppuun asti. Mikä on ihminen?

Lähestyn sinua, jonka ympärillä käydään näkymätöntä sotaa. On ruokaan ilmestyviä ötököitä, myrkytettyä sisäilmaa, seinien väliin kuolleita eläinten ruumiita. Sitä turvaa ja rauhaa, jonka oma huoneesi ja sinusta huolehtiva henkilökunta tuovat, sitä et näe. Olet omassa maailmassasi, jossa ei ole turvallista. Asetun siihen, ja kyselen todellisuudesta, jossa elät. Pyydät, että lopuksi laulan sinulle lapsuuden virren. Rauhoitut hetkeksi. Se, mikä joskus oli ehjää, on tässä. Sekin on totta edelleen. Mikä on ihminen?
”Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.” (Ps. 8:5)

Katja Kangas 

Kirjoittaja on espoolainen hoiva- ja yhteisömuusikko, joka pyrkii katsomaan maailmaa luovuuden ja lempeyden linssien läpi.